Elämäni numeroina

Taas näitä Facebookin kautta tulleita kiertojuttuja, joihin teki mieli vastata, muttei facebookissa...

20 -vuotiaana asuin Malesiassa ja elin melkoista pintaliitoa.Vuoden aikana olin yhden illan poissa baareista ja sinä iltana aupair-isäni oli hyvin huolissaan. Mahtava vuosi, josta jäi jäljelle mahtavat muistot, kasa maailman parhaita ystäviä ja usko itseen!

19 oli pitkään ystävieni lukumääränä facebookissa. Aluksi ajattelin ottaa sinne vain ne parhaimmat ystävät, mutta sitten huomasin väylän olevan mitä parhain etsiä kadonneet ihanat tuttavuudet menneiltä vuosilta ja nyt ystäväluku on kivunnut 202, vaikka karsin suurimman osan niistä, joita en ole livenä tavannut ja jotka eivät olleet valmiita minua tapaamaan.

18 oli ikä, jota pienessä kylässä kasvaneet odottivat kuin kuuta nousevaa. Minä mukaan lukien. Se antoi mahdollisuuden päästä pois kaduilta diskoihin ja ajaa autoa... Mikä vapauden tunne, kun ei ollut riippuvainen päivän ainoista bussivuoroista!

17 vuotiaana rakastuin ensimmäistä kertaa niin, että polvet notkui ja aurinko paistoi. Poika antoi lahjaksi kaulakorun, jossa oli hänen nimensä kirjoitettuna riisiin ja upotettuna värikkääseen veteen. Pidin sitä aina kaulassa.

16 on tämän kuun laskujen määrä. Inhoan, inhoan laskuja!! Silti en halua laittaa niitä suoraveloitukseen, koska se tekisi kulutuksestani huomattavasti kivuttomampaa ja vaikeuttaisi uudistuksissa pysymistä!

15 tuntia viikossa työskentelin postinjakajana lukion ohella. Kaikki ansaitsemani rahat sijoitin kunnon stereoihin ja aivan mielettömiin kaiuttimiin. Koko vaivalla ansaittu setti viihdyttää nyt siskoni hevosia tallissa. Toivottavasti hepot ymmärtävät kuulemansa musiikin laadun...

14 olohuoneen ja makuuhuoneen mattoa on rullalla varastossa. Olen mattohullu enkä edes häpeä sitä. On ihana vetäistä fiilareiden mukaan mattoja lattiaan.

13 on epäonnen numero ja uskon siihen ihan oikeasti! Mitään hyvää ei sillä numerolla voi saada aikaan, tosin matalalla profiililla elellen päivästä selviää.

12 numero oli kompastuskiveni niin englannin kuin turkinkin kielessä. En edelleenkään ymmärrä miksi oli vaikea muistaa twelve tai varsinkin oniki ... On myös ihana nukkua 12 asti, KUTEN TÄNÄÄN!! :-D

11 on syntymäpäiväni numero ja yksi niistä numeroista, jonka merkitsen viikko toisensa jälkeen lottokuponkiin.

10 ensimmäinen kummilapseni täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Rakas pieni muru, jota näen aivan liian harvoin!

9 syyskuu on minulle kuukausista pisin ja kamalin. Lehdet tippuu, kesä kuolee, lomia ei ole ja pitäisi vain jaksaa... sitä odotellessa :-O

8 tätiä ja setää minulla on isän puolelta. Suurin osa asunut aina sen verran kaukana, että yhteydenpito on jäänyt ja jää valitettavasti edelleen juhliin. Hätkähdän joka kerta veljesten yhdennäköisyyttä!

7 vuotta avioliiton satamassa tuli täyteen tänä kesänä. Ajan kulkua ei taas voi käsittää millään. Ja edelleen ihmiset muistelevat häitä kesällä nähdessään, tai olisikohan se vain helppo keskustelun aihe...

6 vuotta on nyt poikamme. Eskarilainen. Reipas kuin mikä ja osaa sekä taitaa.

5 vuotta työtä kaupungilla tuli täyteen ja sain ensimmäisen IKÄLISÄN. Iloisesta asiasta tuli itsetutkiskelun paikka - teenkö sitä mitä tahdon? Olenko jo kaavoihini kangistunut?

4 ystävääni käväisi luonani tällä viikolla. En kestä näitä kurjia välimatkoja! Olisi niin ihana saada kaikki rakkaat ympärille asumaan !

3 kanankoipea muhii uunissa. Tarkoituksena on yrittää tehdä Guatemalalaista pepiania vähän muunneltuna.

2 seinää pitäisi maalata tänään. Maalit ovat jo valmiina, mutta vihaamani lattian ja katon suojaus on tekemättä.

1 yö ja poika palaa kotio. Joskus tarvitsee välimatkan havaitaakseen kuinka ihanan onnellisesti kaikki asiat loppujen lopuksi onkaan.

Päärynä varkaissa

Nyt on takana kolme täyttä työpäivää, joiden aikana on ehtinyt jo unohtaa koskaan olleensakaan lomalla. Siksi päätin nyt edes blogissa palata kesäisiin tunnelmiin, sinne toiseen kotiin ja sen tarjoamiin herkkuihin
.

Meidän luumupuumme





Mieheni joutui keksimään keinot luumujen saamiseksi.




Enon vaimolta viinirypäleet naapurista...





... ja toiselta naapurilta aprikoosit, nam!

Vaan keneltä saimme päärynät ja miksi niistä ei ole kuvia? ;-)

Anopin ystävä asuu Saksassa ja hänen päärynänsä eivät jaksaneet odotella hänen tuloaan vaan päättivät kypsyä ilmaston mukaisesti vauhdilla. Hän soitti anopille ja pyysi, että ne keräämme. Me työtä käskettyä lähdimme viileään aikaan, siinä 24.00 tai ehkä inan yli ja kuinka ollakkaan naapurit olivat luullet meidän olevan voroja, jotka varastavat nyt tältä ystävättäreltä päärynätkin puusta !! Hyvin olisi voinut olla - aatelkaapas vaikka - illan hämärässä kaksi mammaa könyävät viljelyksille ja varastavat KAIKKI päärynät hameensa helmoihin paeten kauas kahden talon päähän!!

Ei tarvitse ostaa mitään kalliita murtosydeemejä, kyllä ne naapurit muutamat talot vahtii :-)

Voi kesä ja kaikki sen herkut.... ja kerran vuodessa vain!

Ihme säätöä ja vähän valitusta

Alkoi sitten työt. Jäi sitten pilvien bongailut taas vähän vähemmälle. Kallioilla makoiluista puhumattakaan! Ironisesti naureskellen vertasimme työkavereiden kanssa näitä lomalla oloja undulaattien elämään - juu nou - hetkeksi päästetään lentämään "vapauteen" ja sitten palautetaan taas häkkiin. Vaikka työstä jopa pitäisikin, niin onhan se vaan hurjan sitovaa hommaa... No, ehkä sopeudun taas :-) Kuuden viikon loma taisi antaa tälle lintuselle vähän liian paljon muistoja vapaudesta ;-)

Moni asia on tänä syksynä vähän rempallaan, vaikka toisaalta taas ei mikään. Yritän hurjasti saada lokeroitua fiiliksiäni siinä täysin onnistumatta ja hahmotettua haluamisiani, siinä täysin epäonnistuen.

Ensinnäkin olen oikeastaan koko Suomessa asumisen ajan jahkannut ja jahkannut tätä asumisjuttua. Kun meidänhän piti tulla tänne vain käymään. Sitten -hupsista keikkaa- tänne sitä jäätiin. Töissä aina puhua papatan monikulttuurisille jahkaaja perheille siitä kuinka se vaikuttaa lapsen identiteettiin ja sopeutumiseen, kun lapsi koko ajan kuuntelee vieressä vanhempiensa "palataanko, eikö palata, no sitten kun palataan"-keskusteluja. Viime viikolla sitten kuuntelin oman ja ystävän pojan rantakeskustelua ja huomasin suutarin lapsen pohtivan juuri samalla tavalla. Lisäksi nyt olisi pojan kielitaitoa ajatellen juuri oikea aika tarttua uusiin haasteisiin, MUTTA.... kun koti on niin kiva nykyään, työpaikkakin tarjoaa uusia haasteita ja poikakin pääsi haluamaani eskariin.Plääh... pitäisi vaan rohkaistua ja miettiä kaikkea vasta sitten, kun istuu koneessa.

Miksi nyt juuri sitten asiaa niin kovin pohdin? No, tottakai yksi syy meillä on se, että alkaa eskari eli pelivara alkaa käydä vähiin ennen koulua. Pojan turkin kielen taito ei ole riittävä koulun käyntiin, joten treenausaikaa tarvittaisiin. Toinen syy on se, että moni ystävistämme on nyt pohtimassa täsmälleen samaa ja yksi perhe on jo muuttamassa. Pakostakin kuumeilu lisääntyy. Kolmas syy on miehen pidentynyt "lomailu" ja haikailu pysyvämmin kotomaahan. Ja neljäs, hyvin, hyvin painava syy, on huoli nuorten tulevaisuudesta Suomessa. Nyt en halua väittää ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella, mutta mitä muuta voi olla kuin huolissaan lukiessa viime aikaisia tutkimuksia liittyen nuorten väkivalta-asenteisiin, kuuntelemalla heidän haastattelujaan ja varsinkin seuraamalla heidän käyttäytymistään kaupungilla. Opettaja ystävieni kertomukset ei myöskään paljoa huojenna. Voi olla, että liioittelen, mutta tältä tällä hetkellä kyllä tuntuu...

Tällä viikolla käsiini on osunut yllättävän monta lehtiartikkelia vaihtoehtoisista tavoista elää ja niiden innostamana olen taas päättänyt karsia reippaalla kädella kulutusta (mikä riistäytyi lomalla) ja keskittyä olennaiseen. Ei Lindexejä, eikä BR-leluja nyt hetkeen vaan retkiä luontoon ja seurapelejä. Yksi jutuista käsitteli myös kaikkea sitä mitä huomaamattamme imemme sisään mediasta. Niinpä karsin itseltäni toistaiseksi myös kaikki CSIt, sun muut murhamysteerit ja keskityn positiivisuuteen. Katsotaan onko vaikutusta mihinkään ;-) En ole hurahtanut sen kummemmin siis mihinkään, mutta jos ajattelee, niin onhan siinä järkeä ottaa valta kulutuksesta ennenkuin käy toisinpäin...

Että tälläistä säätöä ja valitusta tällä kertaa. 

Pilvibongari

Niin, että voisiko pilvien reunoilla lentelevää unelmoijaa saada vielä enemmän pois maallisesta maailmasta maankamaralta? Toki. Kyllä voi.

Atena-kustannus julkaisi aivan mahtavan pienen opuksen, nimeltä
"PILVIBONGARIN KÄSIKIRJA" .




Vuosi sitten syksynä ostin pojalle pienen sienikirjan, josta jaksoivat bongailla sieniä pitkälle syksyyn. Huonona puolena oli vain se, että he eivät malttaneet olla koskematta löydöksiinsä ja äiti sai olla sydän syrjällä koko ajan.

Siksi tämän kirjan bongaus lehdestä aiheutti välittömästi tilauksen lähettämisen. Mikäs sen ihanampaa kuin maata kalliolla ja katsella pilviä unelmoiden!!??




Lisäksi tämä on vastaus meidän entisiin, ongelmallisiin perhepeleihimme, joissa aina saimme kinaa aikaiseksi. Turkissa iltaisin pelaamme "yksi piste sille, joka näkee ekana lentokoneen", on muuten kiva peli, mutta Istanbulin taivaalla lentokoneet lentelevät niin ristiin ja rastiin, ettei kukaan saa selvää ensimmäisestä bongarista!! Maannimi peli (löydä maan nimi, joka alkaa mainitun maan viimeisellä kirjaimella), jota pelatessa meillä miehen kertoman mukaan on vaan KIELIMUURI :-D (todellisuudessa, siis TODELLAKAAN, ei ole kysymys siitä vaan että Aruba on ihan oikeasti saari :-D ja että todellakaan ei hyväksytä, jos saman maan vastaa kahdesti, mutta eri kielellä !! Fair play, juu nou !!)

Kirja oikeasti KOUKUTTAA ja nyt on vain pakko vilkuilla taivaalle koko ajan! Ja aivan mahtavia pilviä onkin tullut bongattua! Harmillista vain, etten uskaltautunut kuvaamaan eilisiä pilvi-ilmiöitä peiton alta! Olivat kyllä hurjia, sen mitä sieltä näin...


Kokeilkaapas! Suosittelen!

Pientä pintaremonttia

Minä olen sellainen jahkaaja, että hirmuisen harvoin saan itseäni tyydyttävää lopputulosta aikaan varsinkaan sisustuksessa. Toisaalta taas ihailen niin monia tyylejä ja rakastan pieniä suloisia asioita, jotka kuitenkaan eivät sovellu toistensa kavereiksi, että yhtenäistä tyyliä on vaikea löytää. Lisäksi vielä kyllästyn helposti, koska itseäni miellyttävät asiat eivät ole ajatonta klassista - vaikkakin muiden kotona ihailen juuri ajattomuutta ja klassisuutta!

No, nyt kun työstressi painaa taas päälle, olen lievittänyt sitä säätämällä yhtä sun toista täällä kotonani. Ja nauttinut, kun se meidän talouden "tarvitko sä oikeesti tota?" "et kai sä nyt taas aio verhoja vaihtaa?" on vielä äitinsä helmoissa, joten täydellinen huseeraus rauha!!

Tässä tähän mennessä tehdyt:

Poitsun huoneesta lähti yksi kirjahylly pois ja kirjat kiertoon.
Tilalle hankittiin marsujen häkki valmiiksi perheenlisäystä varten.


Luvan kanssa Bakuganit pääsivät seinille
ja pojan syysprojektina on kehittää syksyinen metsä seinälle.


Leluihin tein nyt uudet säännöt.
Ja paljon varastoin aikuisten annettavaksi.

Ikean maanmainiot rullattavat laatikot hyppäsivät nyt korkeuksiin.
Tämä mamma kyllästyi jatkuvaan nalkutukseensa...

Lisää Ikean ihanuuksia.
Aivan mainiot nuo Ikean purnukat!

Anopin lahja pääsi vihdoin paikalleen.
Sähkömies ei ikinä saapunut paikalle,
joten "Rakas iskä, mä tarttisin...."

Olkkarin tyylin haluaisin pikku hiljaa itämaiseksi.
Tuskallista on kuitenkin luopua turkoosista...
Etsinnän alla on upea itämainen matto...
(=palkkapäivä olisi perjantaina :-) )

Seinän putsasin ja siihen on tulossa kolmiosainen
Kizkule-taulu Tekirdagsta.

Verhoiksi tällä kertaa muutaman vuoden takaiset kultakukat.

Viime talvena maalaamaani sängynpäätyä parantelin.
Pojalta poistamani hyllyn käänsin ja nikkaroin itselleni sopivaksi.
Makkarin kulmaan teen itselleni vihdoin "toimiston".

RAKASTAN uusia ikkuinoitani....

Syksyksi pitäisi hankkia jo uusia kynttiläsävyjä
ja poltella entiset pois...

Nyt seuraavat pintaremontin tarpeessa olevat asiat ovat:

- keittiön kaapit (syyskuu)
- olkkarin taulut (kun mies kotiutuu)
- parveke (kun remppamiehet poistuvat)
- eteinen (apua!!)

... että kyllä tekemistä riittäisi !

Puhelimessa

Tänään anopin soittaessa oli suomalainen ystäväni kylässä. Puhelun kävimme luonnollisesti turkiksi pälättäen ja se ilmeisesti kuullosti ystävästäni hauskalta ja hän uteli mistä puhuimme. Miksi ihmeessä se mikä turkiksi kuullostaa ihan luonnolliselta on omissa korvissanikin ihan hauskaa suomeksi? Kielellinen kulttuuriero omassakin päässä? :-D

____________________________________________________________________________
Anoppi: "Hei kultaseni, ainokaiseni. Mitä sinulle kuuluu? Onko kaikki hyvin siellä?"

Minä: "Hei, äiti-kulta. Täällä on kaikki hyvin. Tosi hyvä ystäväni on minulla kylässä. Mitäpäs tännä muuta. Miten siellä voidaan? Onko selkäsi vielä kipeä?"

Anoppi: "Voi, kultaseni. Siellä kaukana sinäkö mietit minun selkääni? Voi sinua rakasta. Älä sinä murehdi. Nyt poikani on täällä rinnallani eikä minua enää vaivaa mikään. Me vanhat vain olemme tälläisiä että paikkoja jo kolottaa elämä. Miten sinun poikasi voi? Pussaathan häntä puolestani. Sano että mummalla on kova ikävä."

Minä:" Äiti-kulta, minä sanon pojalleni. Hänkin pussaa sinua. Hänelläkin on sinua kova ikävä. Minä soitan myöhemmin paremmalla ajalla ja puhun poikasikin kanssa."

Anoppi: "Hyvä on rakas. Huolehdi itsestäsi. Muista aina rakastan sinua kuin omaa tytärtäni. Pussaan poskiasi. Minulla on sinua kova ikävä. Tosi kova"

Minä: "Muista sinäkin, että minäkin rakastan sinua kovasti. Pusupusu. Sanothan terveisiä kaikille. Kuullaan!"
________________________________________________________________________

Kuinka monesti tulee biologisille, todella rakkaalle äidille kerrottua rakkaudesta? (tosin eihän Turkin seviyorum- sanalla ole sellaista vahvuutta kuin suomen rakastan-sanalla, sekä äidinkieli on äidinkieli ja painoarvo eri, mutta kuitenkin...) 

Kuinka erilainen voi ollakkaan keskustelutyyli eri kielissä? Miten te muut? Huomaatteko eroja?

Öptüm ;-)

 

Remonttia ja kesäisiä hetkiä

Asioita on tapahtunut sitä tahtia, etten ole enää saanut ajatuksistani kiinni saatika kirjattua niitä missään muodossa tänne. Hetken yritän ja sitten taas tapahtuu jotain ja ajatuksen juoksu katkeaa. Tiedättekö tunteen??

Siksipäs aion nyt kertoa viime aikaiset tapahtumat visuaalisesti kuvin.

Muutaman naapurin kanssa pidettiin leffailta.



Ikkunaremppa alkoi sittenkin vasta palattuamme. Kuinka kivaa!


Sain kummipojan äitinsä kanssa kyläilemään.
Kerrankin oli aikaa parantaa se maailma!


Ja aah näitä kelejä!
Oli ylläri, että täälläkin tarkeni mereen!


Ruokakokeiluni jatkuivat :-)
Se banskusysteemi oli hyvää, mutta tälläiseen
herkkuun aineksia toi ystäväni mukanaan Turkista.


Porukoiden vaunulle suunnattiin muutamaksi päiväksi.
Kaivoin muistoja mielestäni ja rauhoituin.



Ja se järvi.
Päihittää joogaamisen mielenrauhan etsimisessä.



Siis silloin, kun mukana ei ole HATATO monster...



Pohdin myös omaa suomalaisuuttani
ja yllätin itseni (ja vanhempani) osallistumalla harmonikkailtamaan.


Rauhoittumisen jälkeen vuorossa oli Puuhamaa...


...joka osoittautui edelleen aivan mahtavaksi paikaksi!!


Mikä on ihanampaa kuin tyhjä tie,
nukkuva lapsi ja parhaat kesäbiisit??


Huoletonna, pää täysin lomalla,
vielä muutaman päivän ennen ensi maanantain karua arkea...

ps. ja ainiin. tänään olen nyt ekaa kertaa todella ikävöinyt miestä.
Silleen niinkuin paljon ;-)