Tämä tekee minut onnelliseksi

Eipä taida tulla kenellekään yllätyksenä, kun kerron, että tämä pikku jäbbinen saa minut päivittäin tuntemaan itseni onnelliseksi ja kaikin tavoin siunatuksi, kun saan olla hänen mutsinsa.

Hän saa minut tutkimaan itseäni, käyttäytymistäni ja reagointiani päivittäin. Hän tuntee minut paremmin kuin todennäköisesti ketään tällä planeetalla. Hän löytää sekä kiehumispisteeni että heltymispisteeni hetkessä. Ja hän saa minut ihmettelemään fiksuuttaan päivittäin.

Poika on herkkä monin tavoin, mutta hän kokee tarvetta esiintyä mieluummin machona. Sydämmeltään hän on äärinmäisen lämmin ja hän ajattelee aina muita. Tänäänkin hän oli kiertänyt naapurustossa asuvien lasten vanhemmille kertomassa, että ei se mitään jos ei ole rahaa ostaa hänelle synttärilahjaa, tärkeintä on että lapset pääsevät juhlimaan (joku vanhemmista oli kieltäytynyt ostamasta lapselleen uutta lelua ja vedonnut ettei aina ole rahaa, mikä alkoi huolettaa poitsua). Eilen hän vastasi tätinsä kyselyyn, että eniten lahjaksi hän haluaisi tädin pääsevän mukaan juhliin. Ja tänään hän näki Unicefin keräyslippaan ja väen vängällä halusi luovuttaa omat karkkirahansa keräykseen. Vanhempien naapurit sanoivat pojalle, ettei joka matkalta heille tarvitse tuoda tuliaista, johon poika loukkaantuneena vastasi; "Mutta kun minä tykkään enemmän antaa kuin saada".

Hän, oma pieni muruseni, on se asia maailmassa, joka aina saa minut onnelliseksi.

Päivän asu

Nyt tekisi mieleni selitellä. Seliseliseliseli... Siis kun ihan oikeesti mä olen melkein kameraton!! Tai siis ainoa kamera, jonka tällä hetkellä omistan on työkännykän onneton, salamaton kamera. Voiko sitä edes kutsua kameraksi?? No, sillä ei oteta mitään vuoden uutiskuvia!

Sillä sain kuitenkin aikaan tälläisen otoksen kotiin saavuttuani kämpän kirkkaimman lampun (eli eteisen) alla kuvattuna.

Tänään nukuin, lapsen riemuksi, melkein pommiin. Mies oli eilen hilpaissut Pink Floydin keikalle stadiin ja minä kärvistelin kateudesta kotona aamutunneille saakka (toinen tulkinta - nautin rauhallisista illan ja yön tunneista niin, etten joutanut nukkuun). Asia kostautui karvaasti heti aamulla. Niinpä päivän asu oli hyvin nopeasti temmattu - tummat farkut, löysä kaula-aukkoinen printtiteeppis ja hiusten kaaottista aamua peittämään miehen hattu. Yleensä en lähde töihin niin, että tatskat näkyy, mutta se oli selvä tänn päivän moka ja sen takia oli hieman epämiellyttävä olo aika ajoin.

Poika pukeutui tänään vappubileiden kunniaksi Kahramaniksi. Viikatemiehen huppu päähän ja mun mustasta paidasta fiksattu kaapu. Päiväkodilla odotti 5 muuta taistelu-ukkelia, joten päivä oli ollut aivan huippu ;-)

Näillä mennään vappua kohden!!

ps. onnistuin muuten KERRANKIN paistamaan täydelliset munkit ja tippaleivät, SEKÄ keittämään jo simankin... jee!!

Nipistelyä vatsassa

Arvatkaapas mitä?? Mä oon tehnyt ennätykseni!!

MULLA ON JO NYT MATKAKUUME !!

Ikuna ei se ole iskenyt näin ajoissa, mutta tänään naputellessani loma-anomustani sähköpostiini huomasin, että KYLLÄ VAIN, on se jo iskenyt ja siksi vatsassa nipistelee eikä meinaa malttaa olla. Aikamoisen pitkät kuukaudet siis tiedossa, sillä lento on vasta 11.07...

Eniten kesältä odotan alkuiltoja, kun meri on ihan tyyni ja aurinko miettii laskeako vaiko eikö. Sitä kun meidän ryhmä rämä suuntaa äänekkäästi kohti rantaa pyyhkeet kainalossa. Sitä kun pääsee sukeltamaan ja etsimään sitä kaikista isointa rapua meren uumenista.

Tänä vuonna myös äitini on päättänyt lähteä mukaamme (ja mies taas jää tänne Suomeen, koska hänellä on lomat vasta elokuun lopussa) ja olemme tehneet suunnitelman matkustaa vihdoin Marmara Adalle ja sitä kautta ystävieni luokse heidän kesätalolleen Bandirmaan. Ihanaa päästä tutkimaan uusiakin alueita ja nähdä hyviä ystäviä. Vatsa kipristelee myös se, että ihanan kälyni nuorimmainen on juuri oppinut kävelemään ja hän vain on niin syötävän suloinen!!

VOI KESÄ, SAAVU JO !!!

suosikkikuva

Poikani rakastaa kissoja. Ja minä rakastan poikaani. Siksipä tässä kuvassa on jotain minulle tärkeää. Pienenä hän omatoimisesti usein pukeutui kissoiksi ja hyvin usein myös eläytyi kissoiksi, jopa niin että hän puhui maukumalla. Tässä kuvassa hän on löytänyt meikkipussini ja maalannut kylvynraikkaalle iholle kissamaalauksen. Hän teki pesänsä olkkarin lattialle ja velvoitti kissamme viihtymään mukana leikissään.

Rakas kissamme Möijö oli ainutlaatuinen kissa. Painoltaan 900g ja koko painonsa arvosta kultaa. Hän ei kuullut mitään ja näkökin alkoi jo olla heikko. Munuaiset eivät toimineet täysillä ja vahinkoja sattui hurjasti. Lopulta oli vain pakko luovuttaa. Ikävä on silti välillä kova. Möijö oli aina sylissä. Hän nukkui peppujen päällä ja viihtyi pojan leikeissä. Möijölle tärkeintä oli saada rakkautta ja huomiota. Pojan kanssa he olivat täydellinen pari.

Kuva jota en koskaan julkaissut.

Minulla ja poitsulla on melko usein hyvin halpana hupina pelleillä kameran kanssa. Yleensä saamme inspiksen illalla sängyssä, kun juttelemme päivän tapahtumista ja vielä ei ihan tekisi mieli luovuttaa Nukku-Matillekaan. Yleensä näissä kuvissa oma naama on kuvattuna semmoisista kulmista ja vinkkeleistä, ettei niitä tule julkaistua missään foorumilla. Ymmärtänette syyn katsoessanne kuvia. ;-) Muistoina nämä kuvat ovat silti ne rakkaimmat, sillä tunnetta kuvissa on paljon. Rakastan lekotteluhetkiä poitsun kanssa ja minulle otti selvästi kovemmalle luopua nukutuksesta...

Luolamies

Mä olen nyt totaalisen vakuuttunut siitä, että satuin menemään naimisiin luolamiehen kanssa. Ai, miten niinkö??

Ajattelinkin, että epäilisitte, joten olen painanut mieleni sopukoihin tilanteita, joissa selvästi ilmenee mieheni luolamiesmäisyys. Vai mitä sanotte seuraavista esimerkeistä:

1. Suihkuun meno on suuri operaatio. Vaatteet lajitellaan riviin valmiiksi ja varmistetaan "selviytyminen" kylmässä maailmassa suihkun ja makuuhuoneen välissä. Suihkusta kuuluu karjunta ja vesi levittäytyy mitä ihmeellisemmällä tavalla koko kylpyhuoneeseen. Sen jälkeen jalat pyyhkiytyvät kylpyhuoneen maton sijasta eteisen mattoon ja pukeutumisen jälkeen märkä pyyhe lentää kaaressa jonnekin lattiatasolle.

2. Mies metsästi anoppinsa avulla "kivan" melkein ehjän vanerilipaston makkariin. Suunnattoman onnellisena tästä täydellisestä löydöstä hän päätti sen olevan mitä täydellisen kotialttari kaikelle sille teknologialle, mitä hän on tälläistä löytöä varten keräillyt!! Jee, näin luolamieheni laski mitä isoimman tietsikkanäytön ja mitä parhaimmat kajarit tälle upealle löydölle JA veti noin 15 metriä pitkän kaapelin kiertämään kotimme lattioita. Luolamies oli äärettömän loukkaantunut, kun mitään ymmärtämätön vaimo osti kolme kaunista lack-hyllyä ja mokkulan, ajatellen kompromissia.... eieieiei, tämä upea lipasto on se oikea ja se on pyydystetty. Lisäksi luolamies sairastaa periaatteellista Ikea-allergiaa.

3. Luolamieheni syö pelkkää 100% jotain. Joko täyttä lammasta. Tai täyttä sydäntä. Tai vatsalaukkua. Tai vaikkapa kilo katkarapuja. Mutta ei siis mitään lisukkeita. Puhtaasti vain pätkä leipää ja 100% puhdasta tuotetta paistettuna tai keitettynä. Hän ei syö koskaan kenenkään muun laittamaa ruokaa, tai jos pakon edessä semmoiseen tilanteeseen hän joutuu, hän ainakin itse haluaa ruokansa maustaa ja kokki parka tuskin saa kehuja. Luolamiehen kokkaus tuokio yleensä alkaa sen jälkeen, kun olen saanut keittiön putipuhtaaksi ja se päättyy siihen, kun koko keittiö on taas pommin jäljiltä. Katkaravun kuoret aamuisin vie vaimon järjen, mitä luolamies ei vain voi käsittää.

Ja tässä teille otoksia pääsiäslomani jälkitunnelmissa. Taas oli luolamies kovin ymmällään miksi vaimo palasi kotiin naama irvessä. Ehkäpä te, sisaret, ymmärrätte hieman paremmin?? ;-)

(tosin aivan niinkuin näytelmässäkin kävi ilmi : kaikki nalkuttaminen on kerrassaan turhaa. Luolamies kuulee vain blaablaablaablaablaaTISKITblaablaablaablaa ja näin ollen ei siitä ole kerrassaan mitään hyötyä.)

Ja siis tiskit oli vain pieni osa sitä sekasortoa. No, ensireaktiosta toivuttua ei taas hätä ollut tämän näköinen... marttyyriys on jäänyt jo ONNEKSI vuosien taakse. Juuri istuttamieni kukkien kohtaloa enemmänkin surin kuin kämpän tilaa....

Luolamies ymmärsi sentään sen verran, että pysyi akuutimman ajan takavasemmalla ja oli hyvin pehmoinen mies koko loppu illan. Lieko sekin jokin luolamiehen selviytymistaito?? Hmm...

(Luolamies on edelleen monen teatterin ohjelmistossa ja Luolamiehen poika lienee ainakin Turun linnateatterissa. Käykää ihmeessä katsomassa!!)

Vihreä kevät

Niin. Teemana olisi vihreä. Tänään se voisi minun elämässäni tarkoittaa vihreää kateutta teille kaikille, joiden kotona asustaa vastakkaisen sukupuolen edustaja, jolta kotihommat hoituu tavalla tai toisella (huom! en ole edes toteutustyylistä nirso!!). Se voisi myös tarkoittaa sitä vihreätä eliökantaa, jonka mieheni oli nyt sitten neljän poissaolo päiväni aikana ehtinyt kasvattamaan keittiön tasoille ja pöydille. TAI se voisi myös olla väri, jota OLI ihanien, JUURI istuttamien kukkieni varsilla. Tosin tuo sävy on siis nyt tummunut ruskeaksi. Hmm... onpas vaikea valinta kuvattavaksi??!! (vitsivitsi - en kehtaisi kuvata teille edellä mainittuja edes näin nimettömän blogissani :-D)

Kas tässä, olkaapas hyvät!! Ripaus vihreää. Kevät 2011.

Kevät on minulle kerrassaan inhaa aikaa. Valon määrä saa mut sekaisin, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Ensimmäisenä tulee pääkivut, sillä ihan joka vuosi en vain ymmärrä olla siristelemättä ja otsan kurttuilusta sitten vain saa tuta päänsäryn tai jos oikein onnekas on, niin migreenin. Olisihan sitä aurinkolaseja ja voisihan sitä olla kurttuilematta, mutta niin vain - ihan joka vuosi- käy.

Toinen keväinen ongelma on sitten levottomuuteni. Tulee vain semmoinen hurja vellova tunne, että elämään on saatava muutoksia hinnalla millä hyvänsä. Omaa elämääni taaksepäin kurkkiessa huomaan tehneeni kaikki merkittävät päätökset juuri näin keväisin. Silloin pitää päästä lähtemään. Pitää saada turhat rojut pois. Pitää tarkistella vähän elämän faktoja. Tunne ei ole mikään pieni vikisevä keijukainen vaan ennemminkin semmoinen suuren suuri muutoshaluinen mörökölli.

Kolmas syyni inhota kevättä on sen äkkinäisyys. Ensin on pitkä, pimeä synkkä talvi ja sitten on HUPSISTA KEIKKAA +20 astetta ja kevät!! Mun elimistö haluaa semmoisia hiiiitaaaitaaa muuutoksia ilmastossa ja valonmäärässä pysyäkseen TYYTYVÄISENÄ perässä!!

Mutta onhan kevät myös selvä merkki siitä, että KESÄÄ <3<3<3<3<3<3<3 kohden ollaan matkalla ja siksipäs tämänkin vuodenajan kestää ja siitäkin jopa iloitsee pitkän talven jälkeen!