maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kevät terveisin

Miten tässä taas näin kävikin? - melkein vuosi viime kirjoituksesta! Selvä päiväkirjailmiö.
Uusi kevät, uudet kujeet ja ehkäpä nyt on aikakin kokeilla uusiksi myös bloggaamista.

Jouduin hetkeksi itsekin pysähtymään ja miettimään mitä tämä vuosi on pitänyt sisällään.

Viime kesä meni lomaillessa sekä Turkissa että Suomessa. Oli kunnon inkkarihenkinen kesä. Mahtavammaksi muistoksi mieleen jäi pojan ja minun erehdys Marmara-merellä eli otimme väärän lautan, joka vei meidät väärään kaupunkiin, joka taas osoittautui aivan mielettömäksi paikaksi. Paikasta ja illasta muodostui mieleeni ihanneillan kuva. Se, mihin tulevia iltoja vertaan.




Viime syksy taas kului tiiviisti töiden merkeissä. Testailin millaista olisi tehdä kahta hyvin erilaista työtä yhtäaikaa, mutta jouduin toteamaan, ettei se ollutkaan hyvä idis lapsen kanssa yhdistettynä. Sitten joskus ehkä, kun ei enää ole harrastuksiin kuljettamisia yms. Syksy oli myös surun aikaa edelleen. Ja pohdin paljon elämän tarkoitusta - miksi meillä ensin on kaikki ja sitten ei mitään.

Ja nyt keväällä olen odottanut aurinkoa kuin kuuta nousevaa. Inhonnut lunta enemmäin kuin minään muuna vuotena ja potenut vauvakuumetta, sillä saimmehan me vihdoin tämmöisen pienen perheeseemme:





Aikamoinen ihanuus tuo meidän prinsessa piikkihampaamme. Olemme kaikki hullaantuneet häneen ja elämä pyörii hänen ympärillään. Aivan mahtava päätös oli ottaa koira, olimme siihen nyt valmiita!

Buzzaukseenkin taas innostuin. Tällä kertaa sain buzzattavaksi Omega kalanmaksaöljytableteita, joita olen kerran aikaisemmin ostanut lapselle ja syönyt ne lopulta itse. Minähän olen jo lapsena rakastanut kalanmaksaöljyä - silloinhan ainoa vaihtoehto oli lusikalla suuhun. Muksu sen sijaan on ollut aina äitiään nirsompia kaikessa ja muksulla on norsun muisti helpon oksureaktion lisäksi eli siksipäs heti purkin nähtyään muisti menneet kokemukset. Onneksi kuitenkin loppujen lopuksi sai tabletin nieltyä ja totesi sen olevan "ihan ok", mikä varhaisteinin kielellä tulkittakoot "varsin maittavaksi". Tulkintaani on vahvistanut se, että hän on itse muistutellut tableteiden ottamisesta. Oli siis varsin hyvä buzzaus tuote - meistä tuli käyttäjiä.


Nyt auringosta nauttimaan öljyn lisäksi!

Boncuk