Kirjoitettu, kun kaikki vielä oli hyvin, vaikka luulin ettei ollut:
Onkohan mitään niin ärsyttävää kuin seurata blogia, jota päivitetään epäsäännöllisen harvoin?
Itselläni ne blogit tahtovat pudota luetteloilta, toivottavasti te silti olette uskollisempia ja kiikutte mukana.
Kesäkuussa
alkoi sattua ja tapahtua. Downsiftingit jäivät kiihdytyskaistalle, kun
elämässä alkoi jytistä. Tunsin olevani äärimmäisessä stressissä, vaikka
yhtä tiettyä syytä siihen ei ollutkaan. Arjen soveltaminen vaan on niin
kovaa, kuten tiedättekin. No, ensimmäisenä alko paukkua parisuhde. Poks
ja poks vaan. Tiedättehän, kun puhalletaan ilmapalloon enemmän, vähän
vielä enemmän, pikkiriikkisen vielä ja poks! Tuli tunne, että NYT on
aika tehdä ratkaisut ja rauhoittaa elämä. Rauhoittuminen on ehkä se
ydinsana, mikä takaraivossani kaikuu. Toisiamme väistelemällä selvisimme
kuitenkin loma-aikaan, joka tänä vuonna oli eri aikaan.
Niin
me poitsun ja äitini kanssa suuntasimme Turkkiin. Aivan mahtava loma!
Kiersimme joka vuotisten kohteiden lisäksi Marmara merta ja suosittelen
sitä lämpimästi kaikille. Marmara meren rannoilla upeat kohteet
odottavat turistejaan. Ihanan rauhallisia ja mielettömän kauniita saaria
ja satamia! Tapasimme suvun lisäksi takaisin Turkkiin muuttaneita
ystäviäni ja muutaman yön vietimme ihan turistielämää. Kaikkea juuri
sopivassa suhteessa! Ikimuistoisia hetkiä ja hetkiä, jolloin jo sekunnin
murto-osan ennätin rahtilaivan kannella luulla, että tästä tässä
elämässä on kyse. Kunnes sitten en enää ollutkaan varma.
Tämän
kesän lomalla huomasin kaksi isoa asiaa; vaikka minä tunnen olevani
kotonani Turkissa ja vaikka minulla on tavallaan siellä sisäinen rauha,
poikani ei koe samalla tavalla ja hänellä oli koko ajan ikävä
Suomeen.Hän itse asiassa ilmoitti topakasti, että hänen Turkin matkat on
nyt matkattu. Hän on sairastanut joka ikinen vuosi, tänä vuonna oli
sisäelinten kivulias tulehdus, ja ymmärrettävästi nyt sitten tuli mitta
täyteen. Toinen asia oli, että vaikka tavallaan olin rauhassa siellä,
huomasin silti kaipaavani maailman ääriin. Tuo kaipaus on ollut tänä
keväänä ja kesänä poikkeuksellisen voimakas.
Kirjoitettu tänään, kun kaiken piti olla hyvin, mutta ei sitten ollutkaan:
Isäni kuoli viikko sitten. Tapaturmassa, ihan yllätyksellisesti.
Ei ole sanoja kertomaan miltä se tuntuu, kun sisko soittaa ja
huutaa puhelimeen. "nyt juma#### kuuntelet- iskä on kuollut!". Nuo sanat
kaikuvat painajaisissa varmasti lopun elämän. Muistan vain jonkun
puristaneen sydämmeni nyrkin sisään ja huutaneeni keskellä postia
"EIIIII!! EIIII".
Mun iskän piti olla ikuinen. Hän oli se tukiverkko, joka
ei ikinä petä ja joka aina otti kopin, jos elämä vähän runnoi. Iskä oli
se, joka murahti " kyllä sitä järkeäkin voi käyttää!" tai sisimmässään
tyytyväisenä tärkeydestään, korjatessaan mitälie vessan lamppua; "voi
teitä poloisia, miten teillekin käy, kun ei vaaria enää ole!". Niin,
miten meidän käy?
Meidän perhe on yksi niistä suomalaisperheistä, joissa rakkautta
oli paljon ja perhe oli tiivis, mutta esim. halaamalla sitä rakkautta ei
osoitettu. Silti kaikki tietävät toisten rakastavan. Sitä ei ole
koskaan tarvinnut epäillä. En tiedä miksi se halaaminen tuntui niin
vaikealta. Muistan nyt hänen viimeisen päivänsä kotonani, kun pyysin
poikani halaamaan hyvästiksi ja katsoin salaa kateellisena vierestä
miettien miksi en pysty samaan. Halaan siis mennen tullen omaa poikaani,
jopa anoppiani, mutta jotenkin omien vanhempien halaaminen on ollut
vaikeaa.
Ensimmäiset päivät meni musertavassa surussa ja suuressa hädässä.
Ikävä oli niin suuri, että tunsin suurta vihaa ja vääryyttä kaikkia
isältäni näyttäviä vaareja kohtaan. Miksi he saavat elää ja isäni ei??
Musertavalta ja turhalta tuntui myös kaikki ne käytännön järjestelyt,
jotka seuraavat välittömästi ihmisen kuoltua.
Jonkinlainen rauha kuitenkin laskeutui kauniissa siunauksessa,
joka suoritettiin kappelilla avoimen arkun ja meidän oman perheen
kesken. Tuntui, kuin iskä olisi ollut siellä läsnä, mutta ei enää
ruumiissa. Tuntui, kuin hän rauhoitti meitä ja otti suurimman surun
pois. Se oli kaunis päätös maalliselle elämälle. Jollain ihmeellisellä
tavalla ymmärsin kuitenkin olevani onnekas, koska minulla on 33 vuotta
ollut maailman paras isä.
Tämä on ollut selkeästi elämäni vaikeinta aikaa. Tunnen itseni
uupuneeksi ja suru sekä kaipaus ravistelee koko ajan. Sen kanssa on vain
opittava elämään, sillä nyt elämä antoi nämä pelikortit tässä jaossa.
Rakas iskä jatkaa elämäänsä ikuisesti mukanani sydämmessä ja hänen
äänensä on mielessäni mukana tiukoissa tilanteissa.
"Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän,
kerro siis rakastavasi tänään!"
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Milloin?
Tänään musiikkitelevisiota katsellessani pysähdyin useamman biisin kohdalla miettimään mikä niissä minua haittasi... No se, että julkisuudessa avoimesti homoudestaan kertovat tähdet joutuvat edelleen vakuuttamaan ikuista rakkauttaan musiikkivideoiden naisille!!
Milloin siis olemme niin suvaitsevaisia, että jokainen voi aidosti olla sitä mitä on ja jopa toimia sen mukaan? Milloin homoseksuaalit voivat laulaa rakkauslauluja, niin että paljaiden naisten sijaan he halailevat videoilla paljaita miehiä ja vannovat heille ikuista rakkautta? Milloin se ei enää meitä heteroita hätkähdyttäisi? Milloin nekin videot voisivat menestyä? Milloin kaikki saavat avoimesti ja hyväksytysti rakastaa? Milloin rakkaus voittaa aidosti kaiken?
Milloin siis olemme niin suvaitsevaisia, että jokainen voi aidosti olla sitä mitä on ja jopa toimia sen mukaan? Milloin homoseksuaalit voivat laulaa rakkauslauluja, niin että paljaiden naisten sijaan he halailevat videoilla paljaita miehiä ja vannovat heille ikuista rakkautta? Milloin se ei enää meitä heteroita hätkähdyttäisi? Milloin nekin videot voisivat menestyä? Milloin kaikki saavat avoimesti ja hyväksytysti rakastaa? Milloin rakkaus voittaa aidosti kaiken?
torstai 16. kesäkuuta 2011
Phonique - Feel what you want feat Rebecca
Love is such a small thing, can't you see?
ja
What love has to do with this?
Siinäpä ne tämän illan mietteet.
Rakkaus on suurta ja mahtavaa, mutta joskus elämässä se on kuitenkin hyvin pieni asia. Vaikkakin tärkeä.
Ja joskus on asioita sekä päätöksiä, joihin rakkaus ei liity. Joskus rakkaus ei vain ole tarpeeksi, niin surullista kuin se onkin. Ja joskus rakkaus ei vain riitä.
Nuorempana olin hyvin naiivi ikuisen rakkauden suhteen. Näin ystävieni (ja omanikin) parisuhteet täydellisinä matcheina ja uskoin kaikkien olevan iäti yhdessä. Minulla on edelleen tallessa videonauha, jossa mielettömän rakkaustarinan toinen osapuoli sanoo lähellä kameraa, itkuisin silmin: "I will love you forever and ever!". Kaikki itkimme silmät päästämme lentokentällä tullin erottaessa erottomattomat toisistaan. Elämä muutti kuviot ja mieletön rakkaustarina jäi kaikkien paikalla olleiden muistoihin. Esimerkkejä olisi monia, hurjan monen rakkaustarinaan puuttui elämä. Suurinpaan osaan. Monessa erossa ei välttämättä ole kysymys edes rakkauden kuihtumisesta. Elämä vain tuntuu mahdottomalta taistelulta syystä tai toisesta.
Suren jokaista ystävän eroa, vaikka joukossa on monta hyvää eroa. Ne silti ovat unelmien hetkellisiä kuolemia ja pienen pieni usko ikuiseen rakkauteen vain pienenee pienenemistä. Aina tulee uusia unelmia, löytyy toimivimpia parisuhteita ja suurempia rakkauksia, mutta minusta vain juuri se elämän sekaantuminen suureen rakkauteen on surullista.
Hurjasti vahvuutta kaikille, jotka kohtaavat vaikeuksia parisuhteessaan. Elämä kannattelee, niin klisee kuin se onkin.
keskiviikko 15. kesäkuuta 2011
Väestötietojärjestelmän tiedot minusta!
Iltiksessä oli linkki väestötietojärjestelmän sivuille, josta nappia painamalla sai omat tietonsa esille.
No, hei! Pakkohan ne nyt oli käydä tsekkaamassa!!
Ja mitä sain tietää:
- nimeni sisältää merkkejä, joita ei voi tulostaa (positiivinen ylläri, eli nimeni on sittenkin oikein kirjoitettu!)
- ammatti on jo vanhentunutta tietoa, pitääpäs päivittää...
- minulla on ollut viisi virallista asuinpaikkakuntaa ja lukuisa hetkellinen.
- Suomessa minulla on ollut 12 osoitetta
- ulkomailla 6 osoitetta
- yksi entinen sukunimi
ja ainiin. Yksi huollettava ja mieskin. Hmm... tänään tuntuu, että senkin voisi korjata kahdeksi huollettavaksi??
Ei siis mitään järin yllättävää. Ehkä eniten yllätti, että heillä on tarkat entiset osoitteet tiedossa. Sekin on oikeastaan vain positiivista, koska itselleni asuinpaikat ovat hyvin tärkeä osa muistoja ja mielelläni aina silloin tällöin palaan ajatuksissani takaisin eri paikkoihin ja aikoihin.
Eli nyt vain kärppänä tarkistelemaan tietoja:
VÄESTÖTIETOJÄRJESTELMÄ
No, hei! Pakkohan ne nyt oli käydä tsekkaamassa!!
Ja mitä sain tietää:
- nimeni sisältää merkkejä, joita ei voi tulostaa (positiivinen ylläri, eli nimeni on sittenkin oikein kirjoitettu!)
- ammatti on jo vanhentunutta tietoa, pitääpäs päivittää...
- minulla on ollut viisi virallista asuinpaikkakuntaa ja lukuisa hetkellinen.
- Suomessa minulla on ollut 12 osoitetta
- ulkomailla 6 osoitetta
- yksi entinen sukunimi
ja ainiin. Yksi huollettava ja mieskin. Hmm... tänään tuntuu, että senkin voisi korjata kahdeksi huollettavaksi??
Ei siis mitään järin yllättävää. Ehkä eniten yllätti, että heillä on tarkat entiset osoitteet tiedossa. Sekin on oikeastaan vain positiivista, koska itselleni asuinpaikat ovat hyvin tärkeä osa muistoja ja mielelläni aina silloin tällöin palaan ajatuksissani takaisin eri paikkoihin ja aikoihin.
Eli nyt vain kärppänä tarkistelemaan tietoja:
VÄESTÖTIETOJÄRJESTELMÄ
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
Hetki
Hetki
Kaikista eniten rakastan löytää pienen pojan varpaat
aamuisin meidän välistä.
Sinne hän aamutuimaan könyää, vaatien itselleen tilaa.
Levittäytyen kummankin puolelle.
Nautiskellen ja vaatien
meiltä rakkautta sekä läheisyyttä heti aamulla.
Ja kyllä, voi KYLLÄ, me rakastetaan.
Hemde cok!!
hyvästi kanannahkapullerot
Postaanpas minäkin mummoruoan puolesta. Asiasta ei varmaankaan voi postata liikaa...
Eli yksinkertaisuudessaan minutkin on havahduttanut nykypäivän ruokavalion einespitoisuus ja ennenkaikkea einesten sisältö, joista olemmekin saaneet erinäisiä paljastuksia mennen tullen siellä ja täällä. Mikään paljastuksista ei ole ollut positiivista.Eineksiä käytetään koko ajan enemmän ja se mikä on huolestuttavaa minusta on se, että einekset ovat vallanneet myös päiväkotien ja koulujen ruokalat.
Vuosi sitten päätin rajoittaa einesten käytön pinaattilettuihin ja yksittäisiin poikkeuksiin, kuten vaikka pakastepitsaan ;-). Se on ollut yllättävän helppoa, sillä omassa lapsuudessani vanhempani eivät ikinä ostaneet eineksiä ja mies ei myöskään ole niitä koskaan käyttänyt. Eniten asia onkin ehkä koskettanut poikaa, joka pitää broileripyöryköistä, kaupan hampurilaisista ja ennen kaikkea niistä pinaattilätyistä.
Minulle oman haasteensa toi sekä ruokavalioiden yhteensovittaminen - 100% lihaa syövä mies, nirsohko poika ja mielellään lihaton minä. Mutta toisaalta yhteensovittamiseen oli kova motivaatio, sillä kahden erillisen ruokakulttuurinkin rinnakkainelo oli sekä haaskausta niin ajallisesti kuin rahallisesti, että turhauttavaa. Oli siis löydettävä sovellettavia ruokia, jotka kelpaisivat kaikille.
Ensinnäkin huomasimme, että monet ruoat voi tehdä kahtena versiona, niin että lihat lisätään vasta loppu vaiheessa, jolloin minä voin kauhoa oman osuuteni ennen lisäystä. Saman voi tehdä myös pojan karsastamien mausteiden kanssa - ensin pojan annos pois, sitten mausteet, sitten minun annos pois ja sitten miehen lihat joukkoon. Kätevää!!
Perusideana on kuitenkin se, että
a) pitää tietää mistä ruoka-aineet ovat kotoisin.
b) pitää tietää mistä ruoka koostuu.
c) itse valmistetusta ruoasta tietää valmistustavat ja lisäaineettomuuden.
d) myös mummo olisi ruokaa voinut syödä tahi mummolle sitä olisi voinut tarjota.
Lisäparannuksen ruoan valmistukseen tuo testiin saamamme Tefalin Actifry, joka on osoittautunut todelliseksi helmeksi. Ruokalusikallisella rasvaa valmistuu ihan mikä vain!! Poissa on hampaiden kiristelyt miehen paistamisten jälkeen, kun öljyt oli lennellyt kaapin oville!! Ja säästäähän tuo sitä aikaakin, sillä ainekset vain sisään ja kone hoitaa homman!
Meillä syödään muuten ihan normaalia ruokaa ilman superfoodeja ja sen sellaisia, mutta mummoruoka on järkeenkäypää, joten se on meillä punaisena lankana. Itseäni havahduttavia artikkeleita ovat olleet mm. Maria Veitolan haastattelu Annassa ja erinäiset artikkelit, joissa pohdittiin ruoan vaikutusta migreenin hoidossa.
Sulu Köfte
400gr jauhelihaa
1/4 kupillista huuhdottua riisiä
1 muna
suolaa
pippuria
1/2 kuppia jauhoja
1 pilkottu sipuli
4-5 rkl murskattua tomaattia
2-3 perunaa
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
2 kuppia vettä
suolaa
pippuria
Laita jauhot isolle lautaselle. Sekoita köfte ainekset isossa kulhossa. Jaa pieniin osiin ja pyörittele pieniksi palloiksi. Pyöräytä jauhoissa.
Eli yksinkertaisuudessaan minutkin on havahduttanut nykypäivän ruokavalion einespitoisuus ja ennenkaikkea einesten sisältö, joista olemmekin saaneet erinäisiä paljastuksia mennen tullen siellä ja täällä. Mikään paljastuksista ei ole ollut positiivista.Eineksiä käytetään koko ajan enemmän ja se mikä on huolestuttavaa minusta on se, että einekset ovat vallanneet myös päiväkotien ja koulujen ruokalat.
Vuosi sitten päätin rajoittaa einesten käytön pinaattilettuihin ja yksittäisiin poikkeuksiin, kuten vaikka pakastepitsaan ;-). Se on ollut yllättävän helppoa, sillä omassa lapsuudessani vanhempani eivät ikinä ostaneet eineksiä ja mies ei myöskään ole niitä koskaan käyttänyt. Eniten asia onkin ehkä koskettanut poikaa, joka pitää broileripyöryköistä, kaupan hampurilaisista ja ennen kaikkea niistä pinaattilätyistä.
Minulle oman haasteensa toi sekä ruokavalioiden yhteensovittaminen - 100% lihaa syövä mies, nirsohko poika ja mielellään lihaton minä. Mutta toisaalta yhteensovittamiseen oli kova motivaatio, sillä kahden erillisen ruokakulttuurinkin rinnakkainelo oli sekä haaskausta niin ajallisesti kuin rahallisesti, että turhauttavaa. Oli siis löydettävä sovellettavia ruokia, jotka kelpaisivat kaikille.
Ensinnäkin huomasimme, että monet ruoat voi tehdä kahtena versiona, niin että lihat lisätään vasta loppu vaiheessa, jolloin minä voin kauhoa oman osuuteni ennen lisäystä. Saman voi tehdä myös pojan karsastamien mausteiden kanssa - ensin pojan annos pois, sitten mausteet, sitten minun annos pois ja sitten miehen lihat joukkoon. Kätevää!!
Perusideana on kuitenkin se, että
a) pitää tietää mistä ruoka-aineet ovat kotoisin.
b) pitää tietää mistä ruoka koostuu.
c) itse valmistetusta ruoasta tietää valmistustavat ja lisäaineettomuuden.
d) myös mummo olisi ruokaa voinut syödä tahi mummolle sitä olisi voinut tarjota.
Lisäparannuksen ruoan valmistukseen tuo testiin saamamme Tefalin Actifry, joka on osoittautunut todelliseksi helmeksi. Ruokalusikallisella rasvaa valmistuu ihan mikä vain!! Poissa on hampaiden kiristelyt miehen paistamisten jälkeen, kun öljyt oli lennellyt kaapin oville!! Ja säästäähän tuo sitä aikaakin, sillä ainekset vain sisään ja kone hoitaa homman!
Meillä syödään muuten ihan normaalia ruokaa ilman superfoodeja ja sen sellaisia, mutta mummoruoka on järkeenkäypää, joten se on meillä punaisena lankana. Itseäni havahduttavia artikkeleita ovat olleet mm. Maria Veitolan haastattelu Annassa ja erinäiset artikkelit, joissa pohdittiin ruoan vaikutusta migreenin hoidossa.
Sulu Köfte
400gr jauhelihaa
1/4 kupillista huuhdottua riisiä
1 muna
suolaa
pippuria
1/2 kuppia jauhoja
1 pilkottu sipuli
4-5 rkl murskattua tomaattia
2-3 perunaa
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
2 kuppia vettä
suolaa
pippuria
Laita jauhot isolle lautaselle. Sekoita köfte ainekset isossa kulhossa. Jaa pieniin osiin ja pyörittele pieniksi palloiksi. Pyöräytä jauhoissa.
Buzzzzz Stoneoven Tradizionale
Buzzausta sunnuntai-illalle..
Eli tällä kertaa pääsin mukaan kampanjaan, jossa saimme maisteltavaksi Dr.Oetkerin Stoneoven Tradizionale pitsoja. Makuja oli kolme - mozzarella, tonnikala ja salami ja maisteltavaksi saimme viisi vapaavalintaista pitsaa.
Ensimmäiseksi buzzauskohteekseni pyysin naapurinrouvan, jonka kanssa emme aikoihin ole ennättäneet turista. Pitsat (mozzarella ja tonnikala) uuniin, juomat pöytään ja arvostelemaan!!
Minä: "Ohhoh. Tämähän on ihan hyvää. Ihan turhaan naureskeltiin mainoksen rapsakalle pohjalle. Tämähän on rapsakkaa!"
Rouva: "Joo, mutta tässä tonnikalassa on näitä oliiveja. Pakko nyppii pois. En tykkää".
Pisteitä annoimme 7/10 tonnikalasta ja 10/10 mozzarellasta. Siis valmispitsavalikolla.
Seuraavaksi pääsi mies romanttiselle TV-illalliselle. Eli siis kyseessä tavisarki-ilta väsyneen laiskimus vaimon seurana. Pitsoina salami ja tonnikala.
Minä: "Mä en haluu näitä oliiveja. Katso tätä pohjaa, eiks ookin hyvää?"
Mies: " Anna mulle ne oliivit. Tää on hyvää, mutt ei tässä oo muuta ku salamia. Ihan sun pitsa, hyvä pohja ja vähän päällä. Mä käyn kyllä hakeen tähän ees paprikaa."
Pisteitä 7/10 tonnikalasta, tosin mies ei maistanut ku reunan. Ja tuunauksen jälkeen (lisää juustoa ja paprikaa) salamista 8/10. Ja pohja tosiaan sai kiitosta myös mieheltä.
Viimeinen pitsa ja muutama hätävaraksi ostetut mozzarellat tuolla pakastimessa odottelee vielä uuniin pääsyä.
Summa summarum - Mozzarella oli erinomaista valmispitsaa. Pohjat olivat rapsakoita. Päälliset makukysymyksiä, mutta meidän minitestiryhmässä oliivit eivät saaneet kannatusta muuta kuin mieheltä.
Käykääpäs hakemassa omanne ja kommentoikaa!!
Eli tällä kertaa pääsin mukaan kampanjaan, jossa saimme maisteltavaksi Dr.Oetkerin Stoneoven Tradizionale pitsoja. Makuja oli kolme - mozzarella, tonnikala ja salami ja maisteltavaksi saimme viisi vapaavalintaista pitsaa.
Ensimmäiseksi buzzauskohteekseni pyysin naapurinrouvan, jonka kanssa emme aikoihin ole ennättäneet turista. Pitsat (mozzarella ja tonnikala) uuniin, juomat pöytään ja arvostelemaan!!
Minä: "Ohhoh. Tämähän on ihan hyvää. Ihan turhaan naureskeltiin mainoksen rapsakalle pohjalle. Tämähän on rapsakkaa!"
Rouva: "Joo, mutta tässä tonnikalassa on näitä oliiveja. Pakko nyppii pois. En tykkää".
Pisteitä annoimme 7/10 tonnikalasta ja 10/10 mozzarellasta. Siis valmispitsavalikolla.
Seuraavaksi pääsi mies romanttiselle TV-illalliselle. Eli siis kyseessä tavisarki-ilta väsyneen laiskimus vaimon seurana. Pitsoina salami ja tonnikala.
Minä: "Mä en haluu näitä oliiveja. Katso tätä pohjaa, eiks ookin hyvää?"
Mies: " Anna mulle ne oliivit. Tää on hyvää, mutt ei tässä oo muuta ku salamia. Ihan sun pitsa, hyvä pohja ja vähän päällä. Mä käyn kyllä hakeen tähän ees paprikaa."
Pisteitä 7/10 tonnikalasta, tosin mies ei maistanut ku reunan. Ja tuunauksen jälkeen (lisää juustoa ja paprikaa) salamista 8/10. Ja pohja tosiaan sai kiitosta myös mieheltä.
Viimeinen pitsa ja muutama hätävaraksi ostetut mozzarellat tuolla pakastimessa odottelee vielä uuniin pääsyä.
Summa summarum - Mozzarella oli erinomaista valmispitsaa. Pohjat olivat rapsakoita. Päälliset makukysymyksiä, mutta meidän minitestiryhmässä oliivit eivät saaneet kannatusta muuta kuin mieheltä.
Käykääpäs hakemassa omanne ja kommentoikaa!!
sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
Puhutaanko äijää??
Siis mä vihaan, VI-HAAN!! autokorjaamoita. Musta tuntuu, että vaikka kaikki olemme suomalaisia, niin en vain jostain pirskatin syystä saa niihin ukkoihin yhteyttä. Siksi joka ikinen kerta, kun joudun menemään autokorjaamolle - ja viime aikoina olen joutunut menemään tuhottoman usein - iskee se vitsin äijämäisyys päin näköä. No, ei auta. Rakas Romeo tarvitsi apua ja korjaamolle oli suunnattava.
Kaikki alkoi jo kuukausi sitten, kun rakas Romeo vinkaisi etuosastaan pahasti. Minä tietysti narisin miehelle, että kuulekuuleKUUNTELE, mutta hänen motivaationsa hoitaa minun Romeotani on viime aikoina ollut erittäin alhaalla, johtuen lähinnä siitä, että minä sain Romeon ja hän on koko vuoden joutunut kulkemaan julkisilla. Voivoi ja suuri kyynel. Tilannetta minusta tasoittaa hurjasti se, että minä olen se, joka päivän aikana vaihtaa työpaikkaa monesti ja hän on se, jolla on työauto!!
Kun en saanut huolilleni vastakaikua kurvaisin, siinä vaiheessa jo kovasti HUUTAVAN Romeoni, tutun huoltamon pihalle. "Nooh, tuossa kolmen viikon päästä voitaisiin kokeilla?". Siis WOT!! Kolmen viikon päästä ja KOKEILLA!! Ei muuta kuin seuraavaan paikkaan. Seuraavassa äijät halusi auton jätettävän heti ja suostuin siinä luulossa, että iltapäivällä Romeoni olisi jo kuosissa. No, arvatkaapas vaan oliko?? Niin, ei ollut ei. Äijät halusivat vain viettää Romeon kanssa kokonaisen päivän tietääkseen mitä sille voisi tehdä. Aikamoisen listan tekemistä keksivät. Niin ison että hiljenin ja kalpenin. mutta varasin ajan.
Kotona mies KUMMASTI kiinnostui, kun heitin ilmoille summan minkä äijät minulle olivat arvioineet. "OOOOF, sä oot nainen. Tässä on varmasti naiskuskin lisää. Miksi sä ett kysynyt mua? Me voidaan abien kanssa tää hoitaa!". Tuo viimeinen lause saa mut aina pelkäämään ja stressiarvot nousevat varmaan sekunnissa sataan jo aivojen vasta työstäessä lausettä "Me voidaan abien kanssa...". Se yleensä tietää mulle sekä lisämenoerää, että pitkää ja tuskaista odotusta.
Ja niin tiesi tälläkin kertaa!
Kolme viikkoa odottelin päivää, kun abeilla ja miehellä olisi yhteistä aikaa. Sitten kyllästyin Romeoni tuskaisiin ääniin ja soitin HÄNTÄ KOIPIEN VÄLISSÄ korjaamon pojille ja anelin pikaista aikaa. Kaikessa hiljaisuudessa, tai siis no, KUVAINNOLLISESTI hiljaisuudessa sen eräs aamu kurvasin huoltamon pihalle ja sovin miesten kanssa, että soittavat minulle hinta-arviota puolelta päivin. Vaan ei kuulunut soittoa eikä edes kukaan viitsinyt vastata minun heille soittaessa.
Puoli viideltä sisuunnuin ja päätin lähteä hakemaan uskottuni, oli mikä oli. Astelin asenteella, nenä pystyssä ja oli matkalla päättänyt, että NYT PUHUN ÄIJÄÄ ja ylitseni ei kävellä.Mutta kuinka ollakkaan, kun astuin miehiseen toimistoon ja kuunteliin erittäin monipuolista ja rikasta kiroilua, huomasin vaistomaisesti tyttöytyväni niin, että kun tuli minun vuoroni ja äijämäinen korjausäijä kysyi "No, olikos tytöllä se Romeo?", niin en enää saanutkaan kommentoitua tytöttelyä. Että harmitti jälkeenpäin!! Kovin kiltisti myös asettauduin odottelemaan nahkatuolille kyseenalaistamatta korjausaikaa tai mitään muutakaa. Sallien komentelun ja tytöttelyn.
Lopulta Romeo oli kunnossa ja ulkona odotteli autoni korjannut mies. Halusi nähdä millainen tyttö sitä Alfaa ajaa. Kertoi olevan hyvin hoidettu ja pidetty, samalla kun kertasi oman Alfan korjaushistoriansa seitsemänkymmentä luvulta, kiroilujen koristamana tietenkin. Ja minä pitäydyin tytön roolissa, vaikka mielessä vannoin opettelevani puhumaan äijää ennen seuraavan vuoden huoltoa. PRKL!
Ps. Huoltamon seinillä oli piiiitkäää rivi palkintoja parhaasta palvelusta!! Millaistahan se on niissä liikkeissä, joissa ei ole plakaatteja?? Tämä on mun kolmas kokeiltu huoltamo ja niistä ehdottomasti paras, SILTI.
Kaikki alkoi jo kuukausi sitten, kun rakas Romeo vinkaisi etuosastaan pahasti. Minä tietysti narisin miehelle, että kuulekuuleKUUNTELE, mutta hänen motivaationsa hoitaa minun Romeotani on viime aikoina ollut erittäin alhaalla, johtuen lähinnä siitä, että minä sain Romeon ja hän on koko vuoden joutunut kulkemaan julkisilla. Voivoi ja suuri kyynel. Tilannetta minusta tasoittaa hurjasti se, että minä olen se, joka päivän aikana vaihtaa työpaikkaa monesti ja hän on se, jolla on työauto!!
Kun en saanut huolilleni vastakaikua kurvaisin, siinä vaiheessa jo kovasti HUUTAVAN Romeoni, tutun huoltamon pihalle. "Nooh, tuossa kolmen viikon päästä voitaisiin kokeilla?". Siis WOT!! Kolmen viikon päästä ja KOKEILLA!! Ei muuta kuin seuraavaan paikkaan. Seuraavassa äijät halusi auton jätettävän heti ja suostuin siinä luulossa, että iltapäivällä Romeoni olisi jo kuosissa. No, arvatkaapas vaan oliko?? Niin, ei ollut ei. Äijät halusivat vain viettää Romeon kanssa kokonaisen päivän tietääkseen mitä sille voisi tehdä. Aikamoisen listan tekemistä keksivät. Niin ison että hiljenin ja kalpenin. mutta varasin ajan.
Kotona mies KUMMASTI kiinnostui, kun heitin ilmoille summan minkä äijät minulle olivat arvioineet. "OOOOF, sä oot nainen. Tässä on varmasti naiskuskin lisää. Miksi sä ett kysynyt mua? Me voidaan abien kanssa tää hoitaa!". Tuo viimeinen lause saa mut aina pelkäämään ja stressiarvot nousevat varmaan sekunnissa sataan jo aivojen vasta työstäessä lausettä "Me voidaan abien kanssa...". Se yleensä tietää mulle sekä lisämenoerää, että pitkää ja tuskaista odotusta.
Ja niin tiesi tälläkin kertaa!
Kolme viikkoa odottelin päivää, kun abeilla ja miehellä olisi yhteistä aikaa. Sitten kyllästyin Romeoni tuskaisiin ääniin ja soitin HÄNTÄ KOIPIEN VÄLISSÄ korjaamon pojille ja anelin pikaista aikaa. Kaikessa hiljaisuudessa, tai siis no, KUVAINNOLLISESTI hiljaisuudessa sen eräs aamu kurvasin huoltamon pihalle ja sovin miesten kanssa, että soittavat minulle hinta-arviota puolelta päivin. Vaan ei kuulunut soittoa eikä edes kukaan viitsinyt vastata minun heille soittaessa.
Puoli viideltä sisuunnuin ja päätin lähteä hakemaan uskottuni, oli mikä oli. Astelin asenteella, nenä pystyssä ja oli matkalla päättänyt, että NYT PUHUN ÄIJÄÄ ja ylitseni ei kävellä.Mutta kuinka ollakkaan, kun astuin miehiseen toimistoon ja kuunteliin erittäin monipuolista ja rikasta kiroilua, huomasin vaistomaisesti tyttöytyväni niin, että kun tuli minun vuoroni ja äijämäinen korjausäijä kysyi "No, olikos tytöllä se Romeo?", niin en enää saanutkaan kommentoitua tytöttelyä. Että harmitti jälkeenpäin!! Kovin kiltisti myös asettauduin odottelemaan nahkatuolille kyseenalaistamatta korjausaikaa tai mitään muutakaa. Sallien komentelun ja tytöttelyn.
Lopulta Romeo oli kunnossa ja ulkona odotteli autoni korjannut mies. Halusi nähdä millainen tyttö sitä Alfaa ajaa. Kertoi olevan hyvin hoidettu ja pidetty, samalla kun kertasi oman Alfan korjaushistoriansa seitsemänkymmentä luvulta, kiroilujen koristamana tietenkin. Ja minä pitäydyin tytön roolissa, vaikka mielessä vannoin opettelevani puhumaan äijää ennen seuraavan vuoden huoltoa. PRKL!
Ps. Huoltamon seinillä oli piiiitkäää rivi palkintoja parhaasta palvelusta!! Millaistahan se on niissä liikkeissä, joissa ei ole plakaatteja?? Tämä on mun kolmas kokeiltu huoltamo ja niistä ehdottomasti paras, SILTI.
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Sen Anla (Özlem Tekin)
Sen Anla - Ymmärrä sinä
Alıştım yalana pervasız olmaya / Totuin valheisiin, holtittomuuteen
Kim tutmuş sözünü/ Kuka piti kiinni sanoistaan
Ama hala masmavi bak gökyüzü / Mutta katso, silti taivas on syvänsininen.
Alıştım elvedaya umursamaz durmaya / Totuin hyvästeihin, välinpitämättömänä pysymään.
Hiç sevgi görmedim / En nähnyt ollenkaan rakkautta.
Ama hala sımsıcak bak ellerim / Mutta katso, silti käteni ovat hyvin lämpimät.
Ben üzülmem sen ağla / Minä en sure, itke sinä
Dert dinlemem anlat orda burda / En kuuntele murheita, kerrottuina siellätäällä.
Çoktan ayrılmışız aslında / Erosimme itseasiassa jo kauan sitten
Ben söylemem sen anla / Minä en sano, ymmärrä sinä.
Alıştım korkuya yalnız kalmaya / Totuin pelkoon, yksin jäämiseen.
Hiç kimseyi silmem / En pyyhi pois ketään
Ama hala bembeyaz bak bu sayfa / Mutta katso, silti tämä sivu on putipuhdas.
Ben üzülmem sen ağla / En sure, itke sinä.
Dert dinlemem anlat orda burda / En kuuntele murheita, kerrottuina siellätäällä.
Çoktan ayrılmışız aslında / Erosimme itseasiassa jo kauan sitten
Ben söylemem sen anla / En sano, ymmärrä sinä.
(Suomennos on ikiomani muutamilla avunannoilla, joten antakaahan armoa... ;-) )
Millainen päivä sulla on ollut?
No, mulla on ollut ihan normipäivä.
Yön muksu pyöri ja hyöri korvatulehdustaan edelleen - mitä teki mami? ..muisti unohtaneensa leipoa kakun muksun päiväkodille ja pyöräytti sitten sen keskellä yötä, kun muutenkaan Nukku-Mattia ei näkynyt näillä kulmilla... Tuli antaumuksella ja ajalla tehty luomus, josta unohdin napata kuvan. Keksiä, mustikkaa, juustoa, kermaa ja rahkaa. Päälle suloisia orvokkeja. Ilmeisesti ihan hyvän makuistakin, päätellen päiväkodin toiveesta saada ohje ja viedä loput kakusta koteihinsa. Mikäpäs sen parempaa palautetta!!
Töissä vastassa oli ihanat, pienet asiakkaat ja päivä sujui mukavasti rullaten. Sain työkavereiden avustuksella lisää eri kulttuurien edustajia tulevaan opintopiiriin kertomaan ruokakulttuureistaan.Vieraslista alkaa olla melkoisen vaikuttava - Nigeria, Burma, Azerbaidzan, Turkki, Venäjä, Somalia, Suomi, Unkari.... ja minä tietysti ihan täpinöissäni!! Ja siis vieraat tuovat mukanaan ruokakulttuurinsa herkkuja -NAMNAMNAM!!
Kirjastolla taas suu auki ihastelin kaikkea sitä tarjontaa - olisi saataville vieraskielisiä satutunteja oikeastaan kielellä kuin kielellä ja lasten kirjallisuuden lainaaminen olisi edelleen ilmaista - myös siis vieraskielisen kirjallisuuden!! Aivan mahtavaa ja melkoisen ainutlaatuista!!
Edit. sunnuntaina....
Kotona tiedossa oli erittäin rauhallinen koti-ilta. Mies oli pollevana menossa ENSIMMÄISTÄ kertaa venesataman vahtivuoroonsa. Hänelle se oli kunniatehtävä ja minusta ihan mielettömän liikuttavaa. Hänelle on niin, NIIN tärkeää päästä suomalaisten miesten joukkoon. Ja päästä nimenomaan tämäntyylisiin juttuihin. Tänä aamuna oli niin liikuttavaa saada liikkisviesti - "güzel yaztin mi? (=kirjoitinko oikein?)- klo.20.00 saaressa kaksi autoa, klo.21.00 saaren portti suljettu, autot yön saaressa klo.8.00 portti avattu, klo 9.00 autot vielä saaressa. Barcelona voitti Manun, jee!". "cok güzel yaztin, askim!" (kultaseni, oikein kirjoitit!). Liikkikseksi asian tekee se, että mieheni on erittäin itsevarma ja nämä epävarmat tilanteet tuntuvat vain itsestäni jotenkin niin inhimillisiltä. Sopeutuminen ei todella ole helppoa!
Nyt vuorossa on Maailma Kylässä -tapahtuma, jota seuraa pihatalkoot ja talkoosauna, sitten tulee kauan odotetut vieraat kyläilemään ja jos aikaa jää, niin yritän ennättää maalata eteisen vielä toiseen kertaan... tuloksia esittelen lähipäivinä!!
Minä mustavalkoisena
Yön muksu pyöri ja hyöri korvatulehdustaan edelleen - mitä teki mami? ..muisti unohtaneensa leipoa kakun muksun päiväkodille ja pyöräytti sitten sen keskellä yötä, kun muutenkaan Nukku-Mattia ei näkynyt näillä kulmilla... Tuli antaumuksella ja ajalla tehty luomus, josta unohdin napata kuvan. Keksiä, mustikkaa, juustoa, kermaa ja rahkaa. Päälle suloisia orvokkeja. Ilmeisesti ihan hyvän makuistakin, päätellen päiväkodin toiveesta saada ohje ja viedä loput kakusta koteihinsa. Mikäpäs sen parempaa palautetta!!
Töissä vastassa oli ihanat, pienet asiakkaat ja päivä sujui mukavasti rullaten. Sain työkavereiden avustuksella lisää eri kulttuurien edustajia tulevaan opintopiiriin kertomaan ruokakulttuureistaan.Vieraslista alkaa olla melkoisen vaikuttava - Nigeria, Burma, Azerbaidzan, Turkki, Venäjä, Somalia, Suomi, Unkari.... ja minä tietysti ihan täpinöissäni!! Ja siis vieraat tuovat mukanaan ruokakulttuurinsa herkkuja -NAMNAMNAM!!
Kirjastolla taas suu auki ihastelin kaikkea sitä tarjontaa - olisi saataville vieraskielisiä satutunteja oikeastaan kielellä kuin kielellä ja lasten kirjallisuuden lainaaminen olisi edelleen ilmaista - myös siis vieraskielisen kirjallisuuden!! Aivan mahtavaa ja melkoisen ainutlaatuista!!
Edit. sunnuntaina....
Kotona tiedossa oli erittäin rauhallinen koti-ilta. Mies oli pollevana menossa ENSIMMÄISTÄ kertaa venesataman vahtivuoroonsa. Hänelle se oli kunniatehtävä ja minusta ihan mielettömän liikuttavaa. Hänelle on niin, NIIN tärkeää päästä suomalaisten miesten joukkoon. Ja päästä nimenomaan tämäntyylisiin juttuihin. Tänä aamuna oli niin liikuttavaa saada liikkisviesti - "güzel yaztin mi? (=kirjoitinko oikein?)- klo.20.00 saaressa kaksi autoa, klo.21.00 saaren portti suljettu, autot yön saaressa klo.8.00 portti avattu, klo 9.00 autot vielä saaressa. Barcelona voitti Manun, jee!". "cok güzel yaztin, askim!" (kultaseni, oikein kirjoitit!). Liikkikseksi asian tekee se, että mieheni on erittäin itsevarma ja nämä epävarmat tilanteet tuntuvat vain itsestäni jotenkin niin inhimillisiltä. Sopeutuminen ei todella ole helppoa!
Nyt vuorossa on Maailma Kylässä -tapahtuma, jota seuraa pihatalkoot ja talkoosauna, sitten tulee kauan odotetut vieraat kyläilemään ja jos aikaa jää, niin yritän ennättää maalata eteisen vielä toiseen kertaan... tuloksia esittelen lähipäivinä!!
Minä mustavalkoisena
Minä eräänä uuvuttavana päivänä.
Joskus vain tekee mieli katsoa linssin läpi
näkyykö väsymys yhtä vahvasti kuin tuntuu.
Mustavalkoisuus tietysti korostaa tunnelmaa.
perjantai 27. toukokuuta 2011
Rakkaus
Minun ei pitänyt ikinä ottaa turkkilaista miestä. Ei ikinä. Perustuen ihan siihen mitä kaikkea olinkaan jo ehtinyt turkkilaisten ystävieni parisuhteista ja parisuhdetaidoista (niin, mistä??) havainnoida Turkissa vietettyjen kesien aikana. Kunnes sitten, armon vuonna 2001, kesäkuun 21. kello 03.30, kotiinpäin kulkiessa, juoksi jokseenkin koviksen oloinen kundi perään hokien vihaamaani "wots joor neim? wots joor neim?". Enää en muista mitä siihen vastasin, vaiko vastasinko ollenkaan, mutta muistan kuinka mies ei meinannut ymmärtää kellon olevan jo paljon. Lopulta pääsin tilanteesta kertomalla hänelle löytyväni seuraavana iltana Reggae baarista, johon hän fiksusti ja aivan tilanteen tasalla ollen totesi "Gay? Gay? I dont häv eni problem vit GAY?". Siinä vaiheessa olin hirveän tyytyväinen, etten ollut maininnut kyseisen Reggae baarin sijaitsevan kylän toisessa päässä.
Vaan niin koitti seuraava ilta. Ja seuraava yö. Minä olin unohtanut koko miehen ja vietin ystävieni kanssa synttäreitä, kunnes puolen yön jälkeen saapui edellisillan tuttavuus puuskuttaen ja hieltä haisten. Kertoi etsineensä koko kylän Gay-baaria, eikä sellaista ole!! (what a suprise!! :-D) Olin kuitenkin otettu moisesta etsinnästä ja siitä se sitten lähti. Ei todellakaan rakkautta ensi silmäyksellä. Ei edes toisella, mutta jotain kovaa kipinöintiä kuitenkin. Jos aikaa olisi ollut vain normiloman, niin meistä ei olisi ikinä tullut mitään, mutta meillä oli koko kesä aikaa. Ja millainen kesä!!
Yläkuvassa rakkaus on tuoretta ja rakastavaiset vielä suht hehkeitä.
Alakuvassa on rakastettu jo jonkinaikaa ja rakkaus on selvästi löytänyt arkisemman muotonsa, rakastavaistenkin hehkeydestä voi olla montaa mieltä ... (28h kuvan ottamisen jälkeen meistä tuli vanhemmat!).
Aikamoista se rakkaus!!
Vaan niin koitti seuraava ilta. Ja seuraava yö. Minä olin unohtanut koko miehen ja vietin ystävieni kanssa synttäreitä, kunnes puolen yön jälkeen saapui edellisillan tuttavuus puuskuttaen ja hieltä haisten. Kertoi etsineensä koko kylän Gay-baaria, eikä sellaista ole!! (what a suprise!! :-D) Olin kuitenkin otettu moisesta etsinnästä ja siitä se sitten lähti. Ei todellakaan rakkautta ensi silmäyksellä. Ei edes toisella, mutta jotain kovaa kipinöintiä kuitenkin. Jos aikaa olisi ollut vain normiloman, niin meistä ei olisi ikinä tullut mitään, mutta meillä oli koko kesä aikaa. Ja millainen kesä!!
Yläkuvassa rakkaus on tuoretta ja rakastavaiset vielä suht hehkeitä.
Alakuvassa on rakastettu jo jonkinaikaa ja rakkaus on selvästi löytänyt arkisemman muotonsa, rakastavaistenkin hehkeydestä voi olla montaa mieltä ... (28h kuvan ottamisen jälkeen meistä tuli vanhemmat!).
Aikamoista se rakkaus!!
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Sinun Nivea muistosi
Niin starttasi Nivean buzzaus. Nivea juhlistaa jo 100.vuotta!! Sen kunniaksi Nivealta on mukana buzzauksessa ja heidän sivuiltaan löytyy infoa miten voi itsekukin ottaa osaa juhlahumuun. ( www.nivea.fi )
Nivea on minulle sinällään läheinen, että äitini on aina vahvasti pitänyt Nivean tuotteista ja niin ollen tuputtanut niitä myös meille tyttärille. Tästä itselleni on jäänyt kiintymys Nivean isoihin rasvatuubeihin, jotka joka vuosi - koostaan huolimatta - raahaan mukanani Turkkiin. (ja joo, kyllähän niitä sieltäkin saisi...). Tästä poika taas on oppinut sen, että mieltää varsinkin Nivean sinisen rasva apua tuovaksi. Vaikka kuinka rasvaa aurinkorasvoilla ja pitää huolta varjoista, silti Turkin kesä on sen verran ankara, että varsinkin pojan herkkä iho on koetuksella. Niinpä meillä on ollut tapana iltaisin rasvata juuri tuolla vanhalla kunnon Nivean sinisellä. Se on mun vakkarivaruste.
Tällä kertaa buzzauksessa tuli kertoa oma Nivea-muisto ja tiivistää se 140 kirjaimeen. Itselleni se osoittautui kutakuinkin mahdottomaksi tehtäväksi, joten tulos oli tylsästi tiivistettynä tuo minkä jo aiemmin kerroin. Jos tilaa olisi ollut enemmän, olisin halunnut kertoa kuinka pienenä autoin siskoa rasvauksessa. Aika runsaasti tuli rasvattua ja muistaakseni äidillänikin oli hetken vaikeuksia ymmärtää auttamiseni motiiveja. Tai vaikka Malesian kosteushe....eiku siis kosteushaasteista, kun kuumimpana aikana pienin liike sai ihon hikeentymään ja illalla oli taas aihetta rasvailla....
Millaisia muistoja sinulla on Niveasta? Voit käydä kertomassa muistosi, lisäämässä itsesi Nivean mosaiikkiin www.nivea.fi/mosaiikki ja osallistua loma-arvontaan. Itselläni ei kyllä ollut aavistustakaan loma-arvonnan kuva-arvoituksesta, joten toivotan suuresti onnea!! (...ja minuakin kiinnostaa muistonne eli tännekin vain.... ;-) )
Talvi
Tänään sain itseni kiinni ajatuksesta - "Voi, olispa ihanaa, kun olisi jo talvi!".
Olen totaalisen kesä-ihminen, mutta talvessa rakastan jotenkin sitä lumen ja pimeyden tuomaa erilaista rauhallisuutta. Varsinkin hiljainen lumisade tekee minun maailmastani paljon rauhallisemman. Ja se tunne, kun selviät päivän lumessa rämpimisen jälkeen kotiin, kylpyyn ja viltin alle. Ah!
Kynttilät lisäävät rauhallisuuden tunnetta. Olen kynttilöiden ympärivuotinen suurkuluttaja!
Talvi-iltaisin myös huomaan havatuvani ajattelemaan kuinka monia satoja ihmisiä elää lähellämme koko ajan koskettamatta omaa elämäämme. Valot vain syttyvät ja sammuvat. Kesällä taas tuntuu, ettei oman perheen sisälläkään kosketusta tapahdu, sillä vauhti kasvaa valon määrän mukana ja koti on vain hetkellinen törmäyspaikka.
Olen totaalisen kesä-ihminen, mutta talvessa rakastan jotenkin sitä lumen ja pimeyden tuomaa erilaista rauhallisuutta. Varsinkin hiljainen lumisade tekee minun maailmastani paljon rauhallisemman. Ja se tunne, kun selviät päivän lumessa rämpimisen jälkeen kotiin, kylpyyn ja viltin alle. Ah!
Kynttilät lisäävät rauhallisuuden tunnetta. Olen kynttilöiden ympärivuotinen suurkuluttaja!
Talvi-iltaisin myös huomaan havatuvani ajattelemaan kuinka monia satoja ihmisiä elää lähellämme koko ajan koskettamatta omaa elämäämme. Valot vain syttyvät ja sammuvat. Kesällä taas tuntuu, ettei oman perheen sisälläkään kosketusta tapahdu, sillä vauhti kasvaa valon määrän mukana ja koti on vain hetkellinen törmäyspaikka.
tiistai 24. toukokuuta 2011
Buzzador
Tarkat jo varmasti huomasivatkin tuon Buzzador- merkin tuossa sivun vieressä. Siinä se nyt jököttää merkkinä siitä, että olen Buzzador-bloggaaja HYVIN PIENESSÄ mittakaavassa. Vapaaehtoisesti, ilman kenenkään yhteydenottoa ja motiivina ihan vain oma kiinnostus buzzausta kohtaan.
Buzzauksessa on kyse uusien tuotteiden testailuista ja rehellisten arvioiden antamista niistä. Olen itse ollut opiskeluaikana muutamalla markkinointitutkimuksia tekevällä firmalla töissä, joten buzzaus kiinnosti heti siitä kuultuani. Ja uutuustuotteet on niin mun juttu :-D!!
Buzzauksessa minulle tulee tieto voimassa olevista kampanjoista ja saan itse päättää haluanko buzzata kyseistä tuotetta. Buzzaus sinällään tarkoittaa "kuhisemista" eli kun saan tuotetta testattavaksi ja levitettäväksi, kuhisen siitä ympäriinsä. Siinä mukaan kuvioihin tulee useinmiten ystävät, työyhteisöt ja te blogilaiset.
Buzzaukset täältä blogista bongaat parhaiten buzzauslogosta, jonka laitan jokaisen buzzaus-kirjoituksen yläkulmaan. Näin voit vaikka jättää lukematta, jos markkinointi - ja tuotekokeilut ei ole sun juttuja. Tavalliseen tapaan jatkan kuitenkin muistakin asioista kirjoittamista.
Että näin. Simppeli juttu vaikeasti kerrottuna!!
Buzzauksessa on kyse uusien tuotteiden testailuista ja rehellisten arvioiden antamista niistä. Olen itse ollut opiskeluaikana muutamalla markkinointitutkimuksia tekevällä firmalla töissä, joten buzzaus kiinnosti heti siitä kuultuani. Ja uutuustuotteet on niin mun juttu :-D!!
Buzzauksessa minulle tulee tieto voimassa olevista kampanjoista ja saan itse päättää haluanko buzzata kyseistä tuotetta. Buzzaus sinällään tarkoittaa "kuhisemista" eli kun saan tuotetta testattavaksi ja levitettäväksi, kuhisen siitä ympäriinsä. Siinä mukaan kuvioihin tulee useinmiten ystävät, työyhteisöt ja te blogilaiset.
Buzzaukset täältä blogista bongaat parhaiten buzzauslogosta, jonka laitan jokaisen buzzaus-kirjoituksen yläkulmaan. Näin voit vaikka jättää lukematta, jos markkinointi - ja tuotekokeilut ei ole sun juttuja. Tavalliseen tapaan jatkan kuitenkin muistakin asioista kirjoittamista.
Että näin. Simppeli juttu vaikeasti kerrottuna!!
Erään ajanjakson loppu ja VALO
Pakko myöntää, että koen taas jonkinlaista haikeutta. Inhoan tiettyjä elämänmuutoksia ja haluaisin mielelläni jumittua mukaviin elämäntilanteisiin. En niinkään protestoi muutoksia vastaan vaan ruikutan, valitan sekä haikailen mielessäni. Nyt tälläistä haikeutta luo lapsen pitkän päiväkotiuran päättyminen. Hyvästit on sanottava niin nykyisen ryhmän aikuisille kuin muiden ryhmienkin. Lisäksi meillä on ollut hyvin tiivis vanhempien verkosto, joiden kanssa olemme tulleet läheisiksi. Nyt on aika hyvästellä myös osa heistä.
Mutta kohti uusia tuulia ja koitoksia kohden mennään. Poika on ajatuksiltaan jo varsin valmis koululainen. Mukaan samalle luokalle tulee seitsemän kaveria ja naapurin muksuja on samassa koulussa. Ei siis mitään syytä murehtia. Arki vain muuttuu. On ollut pitkä aika kulkea viisi vuotta aamuinilloin päiväkodille. Samalla olen ollut hyvin onnekas, koska poikani on saanut olla koko uransa samassa päiväkodissa ja samojen aikuisten turvallisessa huostassa. Se on sen verran onnekasta, että jopa minäkin muistan olla ääneen asiasta kiitollinen. Ja esikoulu oli maailman parasta. Lapsilla oli tilaa olla omia itsejään. Heillä oli oikeus toteuttaa itseään ja siihen kannustettiin. Aivan mahtavaa!!
Mutta kohti uusia tuulia ja koitoksia kohden mennään. Poika on ajatuksiltaan jo varsin valmis koululainen. Mukaan samalle luokalle tulee seitsemän kaveria ja naapurin muksuja on samassa koulussa. Ei siis mitään syytä murehtia. Arki vain muuttuu. On ollut pitkä aika kulkea viisi vuotta aamuinilloin päiväkodille. Samalla olen ollut hyvin onnekas, koska poikani on saanut olla koko uransa samassa päiväkodissa ja samojen aikuisten turvallisessa huostassa. Se on sen verran onnekasta, että jopa minäkin muistan olla ääneen asiasta kiitollinen. Ja esikoulu oli maailman parasta. Lapsilla oli tilaa olla omia itsejään. Heillä oli oikeus toteuttaa itseään ja siihen kannustettiin. Aivan mahtavaa!!
VALO
maanantai 23. toukokuuta 2011
Onnellinen
Taas kerran olen miettinyt onnellisuutta ja sitä mistä se koostuu. En edelleenkään usko pysyvään onnellisuuteen, minusta me ihmiset olemme siihen yleensä liian tyytymättömiä. Tahdomme lisää asioita saatuamme entiset haluamisemme ja löytäessämme "täydellisen" ihmissuhteen tahdomme usein vertailla sitä joko mielikuvitteelliseen tai vaikkapa mielikuvaamme naapureiden parisuhteesta, joilloin olemme taas kohdassa tyytymättömyys.
Minusta onnellisuus koostuu pienistä onnen palasista, jotka ovat ripoteltuina elämiimme. Niiden palasten huomaaminen on minusta oleellinen taito onnellisuuden kokemiseen yhdessä tyytymättömyyden hallinnan kanssa. Pienten asioiden havaitseminen ja niistä nauttiminen. Kuinka vaikeaa!! Paljon helpompaa olisi kiinnittää epäkohtiin huomio ja valittaa, eikös??? Itse uskon myös siihen, että pitää ymmärtää olevansa itse avain omaan onneensa. Tällä tarkoitan, ettei onnea voi sitoa kehenkään muuhun tai johonkin tiettyyn asiaan."Olen onnellinen vain jos oot munkaa" tai "Oon onnellinen vain jos saan...". Minusta siis.
No, niinpä kävin tuumasta toimeen ja listasin viikonlopun pieniä onnen hiukkasia omasta elämästäni:
- Ihana putkimies korjasi samalla tiskikoneen asennuksen ihan vain hyvää hyvyyttään. Kiitin häntä viestillä.
- Kaupasta löytyi IHANA kilon jäävuorisalaattikassi!!
- Paras ystävä lähetti ihan muuten vain sydän viestin, jossa luki "ajattelen sinua".
- Mies oli vuokrannut Prinsessa-leffan ja jopa jaksoi sen katsoa.
- Marsu oli keksinyt tavan sulloa itsensä heinätelineeseen ja oli hellyyttävän onnellinen sieltä pois päästessään.
- Työkaveri soitti ja tunsin ääretöntä onnea hänen olemassaolostaan.
- Poika löytyi seikkailultaan ehjin nahoin.
- Pieni ja iso mies kuorsaavat nyt vierekkäin.
- En onnistunutkaan tappamaan ihania, violetteja kukkiani vaan lämmin vesi pelasti ne!
- Lähetin 40 litraa leluja lastenkotiin Viipuriin.
- Pesukone hajosi, mutta suostui pesemään vielä viimeisen koneellisen loppuun hieman autettuna.
- En löytänyt hyviä mansikoita, mutta löysin ihania viinirypäleitä ja fetajuustoa.
- Onnistuin siirtämään pojan kasvattaman herneen uuteen ruukkuun.
- Allergialääkkeet tehosi ja silmätkin taas tekevät omaa päätyötään..
- Tunnen itseni onnelliseksi ja onnekkaaksi, vaikka välillä onkin ylämäkiä.
"On niin helppo olla onnellinen ja tyytyy siihen mitä on. On niin helppo elää nyt ja tässä."
Arkeni
Ja kaskas, sanoi KasKas. Niin siinä taas kävi, että ARKI ajoi ohi blogien kirjoittelun ja kaiken muunkin.
Tämä kulunut aika on ollut täynnä JUHLIMISTA, sähellystä, TEKEMISEN TOHINAA ja kyllä - työkiireitäkin. Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroinkin - juhlistimme meidän koko perheen synttäreitä. Ja koska härkinä meille on omanapa hyvin läheinen, oli jokaista - myös meitä aikuisia - juhlistettava asian mukaisin menoin... Juhliminen ja juhlat ovat kuitenkin minusta ihania ja rakastan niitä järjestää! Meillä asuu suvut kaukana ja vieraitakin käy suhteellisen satunnaisesti eli synttärit, kissanristiäiset, vaate-sekä kynttiläkutsut ovat mun juttuni!!
Tässä on minulle rakas kuva arjesta. Lähetin sen aikaisemmin mainitsemaani tutkimukseen itselle tärkeistä hetkistä arjessa. Mies ei varmasti ymmärrä miksi pidän tästä kuvasta, joten olkoot tämä meidän salaisuus, jookos??
Tämä kuva on otettu viikonloppuisena aamuna. Viikonloppuna arki on parhaimmillaan. Lökötellään kalsareilla. Syödään ja lökötellään lisää. Tässä kuvassa poika on hävinnyt baballeen painissa, mikä on jäänyt kaivertamaan mieltä. Kostoksi hän lukitsi tupakoivan baban parvekkeelle ja on suunnitelman onnistumisesta aidon riemuissaan. Mitä ihanin arjen hetki!!
Juuri näistä kiireettömistä hetkistä minä nautin kaikista eniten! Ne ovat meidän perheellemme suhteellisen uutta, koska mies oli monta vuotta työssä, joka ei säälinyt perhearkea. Kaikki sympatiani kaikille niille perheille, jotka edelleen joutuvat jaksamaan ääriolosuhteissa!! Uskokaa parempaan huomiseen ja muistakaa nauttia niistä pienen pienistä hetkistä, niin vaikeaa kuin se onkaan!!
Tämä kulunut aika on ollut täynnä JUHLIMISTA, sähellystä, TEKEMISEN TOHINAA ja kyllä - työkiireitäkin. Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroinkin - juhlistimme meidän koko perheen synttäreitä. Ja koska härkinä meille on omanapa hyvin läheinen, oli jokaista - myös meitä aikuisia - juhlistettava asian mukaisin menoin... Juhliminen ja juhlat ovat kuitenkin minusta ihania ja rakastan niitä järjestää! Meillä asuu suvut kaukana ja vieraitakin käy suhteellisen satunnaisesti eli synttärit, kissanristiäiset, vaate-sekä kynttiläkutsut ovat mun juttuni!!
Tässä on minulle rakas kuva arjesta. Lähetin sen aikaisemmin mainitsemaani tutkimukseen itselle tärkeistä hetkistä arjessa. Mies ei varmasti ymmärrä miksi pidän tästä kuvasta, joten olkoot tämä meidän salaisuus, jookos??
Tämä kuva on otettu viikonloppuisena aamuna. Viikonloppuna arki on parhaimmillaan. Lökötellään kalsareilla. Syödään ja lökötellään lisää. Tässä kuvassa poika on hävinnyt baballeen painissa, mikä on jäänyt kaivertamaan mieltä. Kostoksi hän lukitsi tupakoivan baban parvekkeelle ja on suunnitelman onnistumisesta aidon riemuissaan. Mitä ihanin arjen hetki!!
Juuri näistä kiireettömistä hetkistä minä nautin kaikista eniten! Ne ovat meidän perheellemme suhteellisen uutta, koska mies oli monta vuotta työssä, joka ei säälinyt perhearkea. Kaikki sympatiani kaikille niille perheille, jotka edelleen joutuvat jaksamaan ääriolosuhteissa!! Uskokaa parempaan huomiseen ja muistakaa nauttia niistä pienen pienistä hetkistä, niin vaikeaa kuin se onkaan!!
Hullua
Tällä kertaa saatte nautittavaksenne useamman kuvan liittyen hulluuteen. Oli ihan tosi hullua juhlistaa vappua näin lähellä pääsiäistä!! Viime viikolla herkuttelimme äitini upeissa notkuvissa pöydissä ja tänä viikonloppuna katosi järki kokonaan ja taas notkuivat pöydät herkuista:
Ja mikä pahinta - toukokuu on meidän perheen juhlakuukausi muutenkin!! Ensin äitienpäivä, sitten minun syntymäpäivä, sitten pojan (niitäkin tänä vuonna juhlitaan kahteen otteeseen), sitten vielä miehenkin synttärit. HUH!! Kerrassaan kreisiä!! Täysin hullua!!
Nyt PITÄISI pärjätä loppu vuosi herkuitta... ;-) Jotenkin rohkenen epäillä. Hulluus senkuin jatkuu ja uusia kissanristiäisiä ootellaan, että olisi taas hyvä syy leipoa kakku...
Ja mikä pahinta - toukokuu on meidän perheen juhlakuukausi muutenkin!! Ensin äitienpäivä, sitten minun syntymäpäivä, sitten pojan (niitäkin tänä vuonna juhlitaan kahteen otteeseen), sitten vielä miehenkin synttärit. HUH!! Kerrassaan kreisiä!! Täysin hullua!!
Nyt PITÄISI pärjätä loppu vuosi herkuitta... ;-) Jotenkin rohkenen epäillä. Hulluus senkuin jatkuu ja uusia kissanristiäisiä ootellaan, että olisi taas hyvä syy leipoa kakku...
perjantai 29. huhtikuuta 2011
Tämä tekee minut onnelliseksi
Eipä taida tulla kenellekään yllätyksenä, kun kerron, että tämä pikku jäbbinen saa minut päivittäin tuntemaan itseni onnelliseksi ja kaikin tavoin siunatuksi, kun saan olla hänen mutsinsa.
Hän saa minut tutkimaan itseäni, käyttäytymistäni ja reagointiani päivittäin. Hän tuntee minut paremmin kuin todennäköisesti ketään tällä planeetalla. Hän löytää sekä kiehumispisteeni että heltymispisteeni hetkessä. Ja hän saa minut ihmettelemään fiksuuttaan päivittäin.
Poika on herkkä monin tavoin, mutta hän kokee tarvetta esiintyä mieluummin machona. Sydämmeltään hän on äärinmäisen lämmin ja hän ajattelee aina muita. Tänäänkin hän oli kiertänyt naapurustossa asuvien lasten vanhemmille kertomassa, että ei se mitään jos ei ole rahaa ostaa hänelle synttärilahjaa, tärkeintä on että lapset pääsevät juhlimaan (joku vanhemmista oli kieltäytynyt ostamasta lapselleen uutta lelua ja vedonnut ettei aina ole rahaa, mikä alkoi huolettaa poitsua). Eilen hän vastasi tätinsä kyselyyn, että eniten lahjaksi hän haluaisi tädin pääsevän mukaan juhliin. Ja tänään hän näki Unicefin keräyslippaan ja väen vängällä halusi luovuttaa omat karkkirahansa keräykseen. Vanhempien naapurit sanoivat pojalle, ettei joka matkalta heille tarvitse tuoda tuliaista, johon poika loukkaantuneena vastasi; "Mutta kun minä tykkään enemmän antaa kuin saada".
Hän, oma pieni muruseni, on se asia maailmassa, joka aina saa minut onnelliseksi.
Hän saa minut tutkimaan itseäni, käyttäytymistäni ja reagointiani päivittäin. Hän tuntee minut paremmin kuin todennäköisesti ketään tällä planeetalla. Hän löytää sekä kiehumispisteeni että heltymispisteeni hetkessä. Ja hän saa minut ihmettelemään fiksuuttaan päivittäin.
Poika on herkkä monin tavoin, mutta hän kokee tarvetta esiintyä mieluummin machona. Sydämmeltään hän on äärinmäisen lämmin ja hän ajattelee aina muita. Tänäänkin hän oli kiertänyt naapurustossa asuvien lasten vanhemmille kertomassa, että ei se mitään jos ei ole rahaa ostaa hänelle synttärilahjaa, tärkeintä on että lapset pääsevät juhlimaan (joku vanhemmista oli kieltäytynyt ostamasta lapselleen uutta lelua ja vedonnut ettei aina ole rahaa, mikä alkoi huolettaa poitsua). Eilen hän vastasi tätinsä kyselyyn, että eniten lahjaksi hän haluaisi tädin pääsevän mukaan juhliin. Ja tänään hän näki Unicefin keräyslippaan ja väen vängällä halusi luovuttaa omat karkkirahansa keräykseen. Vanhempien naapurit sanoivat pojalle, ettei joka matkalta heille tarvitse tuoda tuliaista, johon poika loukkaantuneena vastasi; "Mutta kun minä tykkään enemmän antaa kuin saada".
Hän, oma pieni muruseni, on se asia maailmassa, joka aina saa minut onnelliseksi.
torstai 28. huhtikuuta 2011
Päivän asu
Nyt tekisi mieleni selitellä. Seliseliseliseli... Siis kun ihan oikeesti mä olen melkein kameraton!! Tai siis ainoa kamera, jonka tällä hetkellä omistan on työkännykän onneton, salamaton kamera. Voiko sitä edes kutsua kameraksi?? No, sillä ei oteta mitään vuoden uutiskuvia!
Sillä sain kuitenkin aikaan tälläisen otoksen kotiin saavuttuani kämpän kirkkaimman lampun (eli eteisen) alla kuvattuna.
Tänään nukuin, lapsen riemuksi, melkein pommiin. Mies oli eilen hilpaissut Pink Floydin keikalle stadiin ja minä kärvistelin kateudesta kotona aamutunneille saakka (toinen tulkinta - nautin rauhallisista illan ja yön tunneista niin, etten joutanut nukkuun). Asia kostautui karvaasti heti aamulla. Niinpä päivän asu oli hyvin nopeasti temmattu - tummat farkut, löysä kaula-aukkoinen printtiteeppis ja hiusten kaaottista aamua peittämään miehen hattu. Yleensä en lähde töihin niin, että tatskat näkyy, mutta se oli selvä tänn päivän moka ja sen takia oli hieman epämiellyttävä olo aika ajoin.
Poika pukeutui tänään vappubileiden kunniaksi Kahramaniksi. Viikatemiehen huppu päähän ja mun mustasta paidasta fiksattu kaapu. Päiväkodilla odotti 5 muuta taistelu-ukkelia, joten päivä oli ollut aivan huippu ;-)
Näillä mennään vappua kohden!!
ps. onnistuin muuten KERRANKIN paistamaan täydelliset munkit ja tippaleivät, SEKÄ keittämään jo simankin... jee!!
Sillä sain kuitenkin aikaan tälläisen otoksen kotiin saavuttuani kämpän kirkkaimman lampun (eli eteisen) alla kuvattuna.
Tänään nukuin, lapsen riemuksi, melkein pommiin. Mies oli eilen hilpaissut Pink Floydin keikalle stadiin ja minä kärvistelin kateudesta kotona aamutunneille saakka (toinen tulkinta - nautin rauhallisista illan ja yön tunneista niin, etten joutanut nukkuun). Asia kostautui karvaasti heti aamulla. Niinpä päivän asu oli hyvin nopeasti temmattu - tummat farkut, löysä kaula-aukkoinen printtiteeppis ja hiusten kaaottista aamua peittämään miehen hattu. Yleensä en lähde töihin niin, että tatskat näkyy, mutta se oli selvä tänn päivän moka ja sen takia oli hieman epämiellyttävä olo aika ajoin.
Poika pukeutui tänään vappubileiden kunniaksi Kahramaniksi. Viikatemiehen huppu päähän ja mun mustasta paidasta fiksattu kaapu. Päiväkodilla odotti 5 muuta taistelu-ukkelia, joten päivä oli ollut aivan huippu ;-)
Näillä mennään vappua kohden!!
ps. onnistuin muuten KERRANKIN paistamaan täydelliset munkit ja tippaleivät, SEKÄ keittämään jo simankin... jee!!
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
Nipistelyä vatsassa
Arvatkaapas mitä?? Mä oon tehnyt ennätykseni!!
MULLA ON JO NYT MATKAKUUME !!
Ikuna ei se ole iskenyt näin ajoissa, mutta tänään naputellessani loma-anomustani sähköpostiini huomasin, että KYLLÄ VAIN, on se jo iskenyt ja siksi vatsassa nipistelee eikä meinaa malttaa olla. Aikamoisen pitkät kuukaudet siis tiedossa, sillä lento on vasta 11.07...
Eniten kesältä odotan alkuiltoja, kun meri on ihan tyyni ja aurinko miettii laskeako vaiko eikö. Sitä kun meidän ryhmä rämä suuntaa äänekkäästi kohti rantaa pyyhkeet kainalossa. Sitä kun pääsee sukeltamaan ja etsimään sitä kaikista isointa rapua meren uumenista.
Tänä vuonna myös äitini on päättänyt lähteä mukaamme (ja mies taas jää tänne Suomeen, koska hänellä on lomat vasta elokuun lopussa) ja olemme tehneet suunnitelman matkustaa vihdoin Marmara Adalle ja sitä kautta ystävieni luokse heidän kesätalolleen Bandirmaan. Ihanaa päästä tutkimaan uusiakin alueita ja nähdä hyviä ystäviä. Vatsa kipristelee myös se, että ihanan kälyni nuorimmainen on juuri oppinut kävelemään ja hän vain on niin syötävän suloinen!!
VOI KESÄ, SAAVU JO !!!
MULLA ON JO NYT MATKAKUUME !!
Ikuna ei se ole iskenyt näin ajoissa, mutta tänään naputellessani loma-anomustani sähköpostiini huomasin, että KYLLÄ VAIN, on se jo iskenyt ja siksi vatsassa nipistelee eikä meinaa malttaa olla. Aikamoisen pitkät kuukaudet siis tiedossa, sillä lento on vasta 11.07...
Eniten kesältä odotan alkuiltoja, kun meri on ihan tyyni ja aurinko miettii laskeako vaiko eikö. Sitä kun meidän ryhmä rämä suuntaa äänekkäästi kohti rantaa pyyhkeet kainalossa. Sitä kun pääsee sukeltamaan ja etsimään sitä kaikista isointa rapua meren uumenista.
Tänä vuonna myös äitini on päättänyt lähteä mukaamme (ja mies taas jää tänne Suomeen, koska hänellä on lomat vasta elokuun lopussa) ja olemme tehneet suunnitelman matkustaa vihdoin Marmara Adalle ja sitä kautta ystävieni luokse heidän kesätalolleen Bandirmaan. Ihanaa päästä tutkimaan uusiakin alueita ja nähdä hyviä ystäviä. Vatsa kipristelee myös se, että ihanan kälyni nuorimmainen on juuri oppinut kävelemään ja hän vain on niin syötävän suloinen!!
VOI KESÄ, SAAVU JO !!!
suosikkikuva
Poikani rakastaa kissoja. Ja minä rakastan poikaani. Siksipä tässä kuvassa on jotain minulle tärkeää. Pienenä hän omatoimisesti usein pukeutui kissoiksi ja hyvin usein myös eläytyi kissoiksi, jopa niin että hän puhui maukumalla. Tässä kuvassa hän on löytänyt meikkipussini ja maalannut kylvynraikkaalle iholle kissamaalauksen. Hän teki pesänsä olkkarin lattialle ja velvoitti kissamme viihtymään mukana leikissään.
Rakas kissamme Möijö oli ainutlaatuinen kissa. Painoltaan 900g ja koko painonsa arvosta kultaa. Hän ei kuullut mitään ja näkökin alkoi jo olla heikko. Munuaiset eivät toimineet täysillä ja vahinkoja sattui hurjasti. Lopulta oli vain pakko luovuttaa. Ikävä on silti välillä kova. Möijö oli aina sylissä. Hän nukkui peppujen päällä ja viihtyi pojan leikeissä. Möijölle tärkeintä oli saada rakkautta ja huomiota. Pojan kanssa he olivat täydellinen pari.
tiistai 26. huhtikuuta 2011
Kuva jota en koskaan julkaissut.
Luolamies
Mä olen nyt totaalisen vakuuttunut siitä, että satuin menemään naimisiin luolamiehen kanssa. Ai, miten niinkö??
Ajattelinkin, että epäilisitte, joten olen painanut mieleni sopukoihin tilanteita, joissa selvästi ilmenee mieheni luolamiesmäisyys. Vai mitä sanotte seuraavista esimerkeistä:
1. Suihkuun meno on suuri operaatio. Vaatteet lajitellaan riviin valmiiksi ja varmistetaan "selviytyminen" kylmässä maailmassa suihkun ja makuuhuoneen välissä. Suihkusta kuuluu karjunta ja vesi levittäytyy mitä ihmeellisemmällä tavalla koko kylpyhuoneeseen. Sen jälkeen jalat pyyhkiytyvät kylpyhuoneen maton sijasta eteisen mattoon ja pukeutumisen jälkeen märkä pyyhe lentää kaaressa jonnekin lattiatasolle.
2. Mies metsästi anoppinsa avulla "kivan" melkein ehjän vanerilipaston makkariin. Suunnattoman onnellisena tästä täydellisestä löydöstä hän päätti sen olevan mitä täydellisen kotialttari kaikelle sille teknologialle, mitä hän on tälläistä löytöä varten keräillyt!! Jee, näin luolamieheni laski mitä isoimman tietsikkanäytön ja mitä parhaimmat kajarit tälle upealle löydölle JA veti noin 15 metriä pitkän kaapelin kiertämään kotimme lattioita. Luolamies oli äärettömän loukkaantunut, kun mitään ymmärtämätön vaimo osti kolme kaunista lack-hyllyä ja mokkulan, ajatellen kompromissia.... eieieiei, tämä upea lipasto on se oikea ja se on pyydystetty. Lisäksi luolamies sairastaa periaatteellista Ikea-allergiaa.
3. Luolamieheni syö pelkkää 100% jotain. Joko täyttä lammasta. Tai täyttä sydäntä. Tai vatsalaukkua. Tai vaikkapa kilo katkarapuja. Mutta ei siis mitään lisukkeita. Puhtaasti vain pätkä leipää ja 100% puhdasta tuotetta paistettuna tai keitettynä. Hän ei syö koskaan kenenkään muun laittamaa ruokaa, tai jos pakon edessä semmoiseen tilanteeseen hän joutuu, hän ainakin itse haluaa ruokansa maustaa ja kokki parka tuskin saa kehuja. Luolamiehen kokkaus tuokio yleensä alkaa sen jälkeen, kun olen saanut keittiön putipuhtaaksi ja se päättyy siihen, kun koko keittiö on taas pommin jäljiltä. Katkaravun kuoret aamuisin vie vaimon järjen, mitä luolamies ei vain voi käsittää.
Ja tässä teille otoksia pääsiäslomani jälkitunnelmissa. Taas oli luolamies kovin ymmällään miksi vaimo palasi kotiin naama irvessä. Ehkäpä te, sisaret, ymmärrätte hieman paremmin?? ;-)
(tosin aivan niinkuin näytelmässäkin kävi ilmi : kaikki nalkuttaminen on kerrassaan turhaa. Luolamies kuulee vain blaablaablaablaablaaTISKITblaablaablaablaa ja näin ollen ei siitä ole kerrassaan mitään hyötyä.)
Ja siis tiskit oli vain pieni osa sitä sekasortoa. No, ensireaktiosta toivuttua ei taas hätä ollut tämän näköinen... marttyyriys on jäänyt jo ONNEKSI vuosien taakse. Juuri istuttamieni kukkien kohtaloa enemmänkin surin kuin kämpän tilaa....
Luolamies ymmärsi sentään sen verran, että pysyi akuutimman ajan takavasemmalla ja oli hyvin pehmoinen mies koko loppu illan. Lieko sekin jokin luolamiehen selviytymistaito?? Hmm...
(Luolamies on edelleen monen teatterin ohjelmistossa ja Luolamiehen poika lienee ainakin Turun linnateatterissa. Käykää ihmeessä katsomassa!!)
Ajattelinkin, että epäilisitte, joten olen painanut mieleni sopukoihin tilanteita, joissa selvästi ilmenee mieheni luolamiesmäisyys. Vai mitä sanotte seuraavista esimerkeistä:
1. Suihkuun meno on suuri operaatio. Vaatteet lajitellaan riviin valmiiksi ja varmistetaan "selviytyminen" kylmässä maailmassa suihkun ja makuuhuoneen välissä. Suihkusta kuuluu karjunta ja vesi levittäytyy mitä ihmeellisemmällä tavalla koko kylpyhuoneeseen. Sen jälkeen jalat pyyhkiytyvät kylpyhuoneen maton sijasta eteisen mattoon ja pukeutumisen jälkeen märkä pyyhe lentää kaaressa jonnekin lattiatasolle.
2. Mies metsästi anoppinsa avulla "kivan" melkein ehjän vanerilipaston makkariin. Suunnattoman onnellisena tästä täydellisestä löydöstä hän päätti sen olevan mitä täydellisen kotialttari kaikelle sille teknologialle, mitä hän on tälläistä löytöä varten keräillyt!! Jee, näin luolamieheni laski mitä isoimman tietsikkanäytön ja mitä parhaimmat kajarit tälle upealle löydölle JA veti noin 15 metriä pitkän kaapelin kiertämään kotimme lattioita. Luolamies oli äärettömän loukkaantunut, kun mitään ymmärtämätön vaimo osti kolme kaunista lack-hyllyä ja mokkulan, ajatellen kompromissia.... eieieiei, tämä upea lipasto on se oikea ja se on pyydystetty. Lisäksi luolamies sairastaa periaatteellista Ikea-allergiaa.
3. Luolamieheni syö pelkkää 100% jotain. Joko täyttä lammasta. Tai täyttä sydäntä. Tai vatsalaukkua. Tai vaikkapa kilo katkarapuja. Mutta ei siis mitään lisukkeita. Puhtaasti vain pätkä leipää ja 100% puhdasta tuotetta paistettuna tai keitettynä. Hän ei syö koskaan kenenkään muun laittamaa ruokaa, tai jos pakon edessä semmoiseen tilanteeseen hän joutuu, hän ainakin itse haluaa ruokansa maustaa ja kokki parka tuskin saa kehuja. Luolamiehen kokkaus tuokio yleensä alkaa sen jälkeen, kun olen saanut keittiön putipuhtaaksi ja se päättyy siihen, kun koko keittiö on taas pommin jäljiltä. Katkaravun kuoret aamuisin vie vaimon järjen, mitä luolamies ei vain voi käsittää.
Ja tässä teille otoksia pääsiäslomani jälkitunnelmissa. Taas oli luolamies kovin ymmällään miksi vaimo palasi kotiin naama irvessä. Ehkäpä te, sisaret, ymmärrätte hieman paremmin?? ;-)
(tosin aivan niinkuin näytelmässäkin kävi ilmi : kaikki nalkuttaminen on kerrassaan turhaa. Luolamies kuulee vain blaablaablaablaablaaTISKITblaablaablaablaa ja näin ollen ei siitä ole kerrassaan mitään hyötyä.)
Ja siis tiskit oli vain pieni osa sitä sekasortoa. No, ensireaktiosta toivuttua ei taas hätä ollut tämän näköinen... marttyyriys on jäänyt jo ONNEKSI vuosien taakse. Juuri istuttamieni kukkien kohtaloa enemmänkin surin kuin kämpän tilaa....Luolamies ymmärsi sentään sen verran, että pysyi akuutimman ajan takavasemmalla ja oli hyvin pehmoinen mies koko loppu illan. Lieko sekin jokin luolamiehen selviytymistaito?? Hmm...
(Luolamies on edelleen monen teatterin ohjelmistossa ja Luolamiehen poika lienee ainakin Turun linnateatterissa. Käykää ihmeessä katsomassa!!)
maanantai 25. huhtikuuta 2011
Vihreä kevät
Niin. Teemana olisi vihreä. Tänään se voisi minun elämässäni tarkoittaa vihreää kateutta teille kaikille, joiden kotona asustaa vastakkaisen sukupuolen edustaja, jolta kotihommat hoituu tavalla tai toisella (huom! en ole edes toteutustyylistä nirso!!). Se voisi myös tarkoittaa sitä vihreätä eliökantaa, jonka mieheni oli nyt sitten neljän poissaolo päiväni aikana ehtinyt kasvattamaan keittiön tasoille ja pöydille. TAI se voisi myös olla väri, jota OLI ihanien, JUURI istuttamien kukkieni varsilla. Tosin tuo sävy on siis nyt tummunut ruskeaksi. Hmm... onpas vaikea valinta kuvattavaksi??!! (vitsivitsi - en kehtaisi kuvata teille edellä mainittuja edes näin nimettömän blogissani :-D)
Kas tässä, olkaapas hyvät!! Ripaus vihreää. Kevät 2011.
Kevät on minulle kerrassaan inhaa aikaa. Valon määrä saa mut sekaisin, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Ensimmäisenä tulee pääkivut, sillä ihan joka vuosi en vain ymmärrä olla siristelemättä ja otsan kurttuilusta sitten vain saa tuta päänsäryn tai jos oikein onnekas on, niin migreenin. Olisihan sitä aurinkolaseja ja voisihan sitä olla kurttuilematta, mutta niin vain - ihan joka vuosi- käy.
Toinen keväinen ongelma on sitten levottomuuteni. Tulee vain semmoinen hurja vellova tunne, että elämään on saatava muutoksia hinnalla millä hyvänsä. Omaa elämääni taaksepäin kurkkiessa huomaan tehneeni kaikki merkittävät päätökset juuri näin keväisin. Silloin pitää päästä lähtemään. Pitää saada turhat rojut pois. Pitää tarkistella vähän elämän faktoja. Tunne ei ole mikään pieni vikisevä keijukainen vaan ennemminkin semmoinen suuren suuri muutoshaluinen mörökölli.
Kolmas syyni inhota kevättä on sen äkkinäisyys. Ensin on pitkä, pimeä synkkä talvi ja sitten on HUPSISTA KEIKKAA +20 astetta ja kevät!! Mun elimistö haluaa semmoisia hiiiitaaaitaaa muuutoksia ilmastossa ja valonmäärässä pysyäkseen TYYTYVÄISENÄ perässä!!
Mutta onhan kevät myös selvä merkki siitä, että KESÄÄ <3<3<3<3<3<3<3 kohden ollaan matkalla ja siksipäs tämänkin vuodenajan kestää ja siitäkin jopa iloitsee pitkän talven jälkeen!
Kas tässä, olkaapas hyvät!! Ripaus vihreää. Kevät 2011.
Kevät on minulle kerrassaan inhaa aikaa. Valon määrä saa mut sekaisin, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Ensimmäisenä tulee pääkivut, sillä ihan joka vuosi en vain ymmärrä olla siristelemättä ja otsan kurttuilusta sitten vain saa tuta päänsäryn tai jos oikein onnekas on, niin migreenin. Olisihan sitä aurinkolaseja ja voisihan sitä olla kurttuilematta, mutta niin vain - ihan joka vuosi- käy.
Toinen keväinen ongelma on sitten levottomuuteni. Tulee vain semmoinen hurja vellova tunne, että elämään on saatava muutoksia hinnalla millä hyvänsä. Omaa elämääni taaksepäin kurkkiessa huomaan tehneeni kaikki merkittävät päätökset juuri näin keväisin. Silloin pitää päästä lähtemään. Pitää saada turhat rojut pois. Pitää tarkistella vähän elämän faktoja. Tunne ei ole mikään pieni vikisevä keijukainen vaan ennemminkin semmoinen suuren suuri muutoshaluinen mörökölli.Kolmas syyni inhota kevättä on sen äkkinäisyys. Ensin on pitkä, pimeä synkkä talvi ja sitten on HUPSISTA KEIKKAA +20 astetta ja kevät!! Mun elimistö haluaa semmoisia hiiiitaaaitaaa muuutoksia ilmastossa ja valonmäärässä pysyäkseen TYYTYVÄISENÄ perässä!!
Mutta onhan kevät myös selvä merkki siitä, että KESÄÄ <3<3<3<3<3<3<3 kohden ollaan matkalla ja siksipäs tämänkin vuodenajan kestää ja siitäkin jopa iloitsee pitkän talven jälkeen!
torstai 21. huhtikuuta 2011
Vanha kuva
Viime aikoina, niinkuin joka ainoana keväänä, muistelen menneitä keväitä. Varsinkin niitä, jolloin levottomuus on saanut vallan ja olen tehnyt isoja ratkaisuja muuttaa maailman ääriin. Näihin maailman ääriin olen sirotellut sydämmeni palasia ja varsinkin tänä vuonna olen paljon pohtinut tapaamiani ihmisiä Malesiassa Kuala Lumpurissa 13 vuotta sitten.
Malesian vuoteni aikana tein vapaaehtoistyötä orpokodilla nimeltä RUMAH HOPE. Tuolloin Rumah Hope (toivon koti) oli vanhassa talossa sijainnut orpokoti, jota johti intialainen nainen nimeltään Mara. Talo oli vanha ja ränsistynyt ja lapsia oli noin 30. Myöhemmin he löysivät avustajia niin, että pääsivät muuttamaan isoon uuteen taloon, joka lapsista tuntui enemmän laitokselta. Muutoksen myötä he kuitenkin saivat säännöllisiä avustuksia ja ruokaakin riitti.
Vanhaksi valokuvakseni valitsin kuvan, joka tuo muistoni mieleen tuolta ajalta. Tärkeä, räsyinen sohva, jossa lapset tankkasivat aikuisenergiaa itseensä. Sinne mentäessä työviikon jälkeen oli olo aina niin väsynyt, mutta sieltä lähtiessä niin voimaantunut siitä lasten ilosta. Kuva on keväältä 1998 ja paikkakuntana siis Kuala Lumpur.
Malesian vuoteni aikana tein vapaaehtoistyötä orpokodilla nimeltä RUMAH HOPE. Tuolloin Rumah Hope (toivon koti) oli vanhassa talossa sijainnut orpokoti, jota johti intialainen nainen nimeltään Mara. Talo oli vanha ja ränsistynyt ja lapsia oli noin 30. Myöhemmin he löysivät avustajia niin, että pääsivät muuttamaan isoon uuteen taloon, joka lapsista tuntui enemmän laitokselta. Muutoksen myötä he kuitenkin saivat säännöllisiä avustuksia ja ruokaakin riitti.
Vanhaksi valokuvakseni valitsin kuvan, joka tuo muistoni mieleen tuolta ajalta. Tärkeä, räsyinen sohva, jossa lapset tankkasivat aikuisenergiaa itseensä. Sinne mentäessä työviikon jälkeen oli olo aina niin väsynyt, mutta sieltä lähtiessä niin voimaantunut siitä lasten ilosta. Kuva on keväältä 1998 ja paikkakuntana siis Kuala Lumpur.
BuZZZZZZzzzzzzzzzzzzzzzzzz
Opiskeluaikana olin töissä erilaisilla markkinointitutkimusfirmoilla oikeastaan kahdesta syystä
1.) siitä sai kivasti liksaa omien aikataulujen mukaisesti
2.) työ oli mielenkiintoista sillä pidän tutkimuksista ja kyselyistä.
Opiskelujen jälkeen ei aikaa tutkimustyölle oikeastaan ollut, mutta koska pidän myös vastaamisesta päätin liittyä erilaisiin tutkimuspiireihin ja -ryhmiin, joissa saisin ainakin osallistua markkinointitutkimuksiin. Näitä tutkimuksia on nyt ollut ihanan usein ja olen päässyt vaikuttamaan niin Ruotsin risteilyiden kehittämiseen kuin juotavan jugurtin purkin ulkonäköön. Uusimpana liityin Buzzadoriin jokin kuukausi sitten ja tänään kolahti postiin paketillinen ensimmäisiä buzzauksia. Jee, kivaa!!
Ensimmäisenä buzzattavaksi tuli Pepsodentin White Now- hammastahna, joita saan nyt jakaa ystäville ja tutuille kokemuksia vastaan sekä tietysti saan itsekin testata tuotetta aamuin illoin. Juuri sopivaa hommaa mulle!! Buzzaus muutenkin vaikuttaa omaan järkeen käyvältä, sillä omassa ostamiskäyttäytymisessä huomaan ystävien suosittelujen ja kokemusten vaikuttavan mainoksia enemmän. Ja tietysti tuotteen kokeilu ja sitä kautta saatu hyvä kokemus on vielä asia erikseen...
Saa nähdä - toivottavasti hampaat valkenee ja eka buzzaus onnistuu!!
1.) siitä sai kivasti liksaa omien aikataulujen mukaisesti
2.) työ oli mielenkiintoista sillä pidän tutkimuksista ja kyselyistä.
Opiskelujen jälkeen ei aikaa tutkimustyölle oikeastaan ollut, mutta koska pidän myös vastaamisesta päätin liittyä erilaisiin tutkimuspiireihin ja -ryhmiin, joissa saisin ainakin osallistua markkinointitutkimuksiin. Näitä tutkimuksia on nyt ollut ihanan usein ja olen päässyt vaikuttamaan niin Ruotsin risteilyiden kehittämiseen kuin juotavan jugurtin purkin ulkonäköön. Uusimpana liityin Buzzadoriin jokin kuukausi sitten ja tänään kolahti postiin paketillinen ensimmäisiä buzzauksia. Jee, kivaa!!
Ensimmäisenä buzzattavaksi tuli Pepsodentin White Now- hammastahna, joita saan nyt jakaa ystäville ja tutuille kokemuksia vastaan sekä tietysti saan itsekin testata tuotetta aamuin illoin. Juuri sopivaa hommaa mulle!! Buzzaus muutenkin vaikuttaa omaan järkeen käyvältä, sillä omassa ostamiskäyttäytymisessä huomaan ystävien suosittelujen ja kokemusten vaikuttavan mainoksia enemmän. Ja tietysti tuotteen kokeilu ja sitä kautta saatu hyvä kokemus on vielä asia erikseen...
Saa nähdä - toivottavasti hampaat valkenee ja eka buzzaus onnistuu!!
Harrastus
Tätä pohtiessani huomasin, että elämässäni on kaksi harrastuksiin liittyvää jaksoa on e.e.m.j.l sekä e.m.s.l.j.
Harrastuksiin elämässäni ennen miestä ja lasta (siis eemjl) kuului vahvasti vapaaehtoistyö erinäisissä järjestöissä (SPR, Animalia, Amnesty, MLL) sekä eri kielten opiskelut. Lisäksi oli vaihtelevalla innokkuudella vaikka mitä lisäpuhteita aina neulomisesta lasinmaalaukseen.
Harrastuksiin ajanjaksolla elämä miehen sekä lapsen jälkeen (emsklj) kuuluu vahvasti ruoanlaitto, leipominen, sisustus ja neulominen. Huomaan tehneeni näistä itselleni harrastuksia ja ehkä kyllä vielä palaavani niihin itselle rakkaisiin harrastuksiin jonain kauniina päivänä arkisen elämän hieman rauhoittuessa.
Tämän hetkisistä harrastuksista rakkain on varmasti neulominen. Siinä on vaan jotain ihanaa saada valmista aikaa omin pienin kätösin ja huomata pystyvänsä jopa jo vähän vaikeampiinkin ohjeisiin. Tai ylipäätään osaavansa lukea sitä älytöntä koodikieltä!!
Harrastuksiin elämässäni ennen miestä ja lasta (siis eemjl) kuului vahvasti vapaaehtoistyö erinäisissä järjestöissä (SPR, Animalia, Amnesty, MLL) sekä eri kielten opiskelut. Lisäksi oli vaihtelevalla innokkuudella vaikka mitä lisäpuhteita aina neulomisesta lasinmaalaukseen.
Harrastuksiin ajanjaksolla elämä miehen sekä lapsen jälkeen (emsklj) kuuluu vahvasti ruoanlaitto, leipominen, sisustus ja neulominen. Huomaan tehneeni näistä itselleni harrastuksia ja ehkä kyllä vielä palaavani niihin itselle rakkaisiin harrastuksiin jonain kauniina päivänä arkisen elämän hieman rauhoittuessa.
Tämän hetkisistä harrastuksista rakkain on varmasti neulominen. Siinä on vaan jotain ihanaa saada valmista aikaa omin pienin kätösin ja huomata pystyvänsä jopa jo vähän vaikeampiinkin ohjeisiin. Tai ylipäätään osaavansa lukea sitä älytöntä koodikieltä!!
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Perheenjäsen
Siinä hän on. Minun ikioman perheeni ensimmäinen jäsen itseni lisäksi. Elämäni mies. Onneksi ja valitettavasti.
Tämä kuva on otettu ihan ensimmäisen Istanbulissa vietettynä vuotena, jota väritti romantiikka ja yhdessä olemisen nautinto. Olimme aina yhdessä. Paitsi, kun olimme töissä. Silloinkin ensimmäisenä töistä päässyt siirtyi nököttämään toisen työpaikan portille. Niin romanttista etten uskoisi enää itsekään todeksi!!
Minun työpaikkani oli lähellä näin ihania muureja, niinpä usein työpäivän jälkeen kipitimme sinne kiipeilemään ja syömään. Mieheni rakastaa Turkin historiaa ja tarinoita eri sulttaaneista. Tämän muurin lähistöllä oli monia pieniä kuppiloita, joissa saman henkisiä miehiä riitti.
Tänä vuonna, 11.04 tuli kahdeksan aviollista vuotta täyteen!! Uskomatonta!! Kesällä täyttyy kymmenen vuotta yhdessä. Taival on ollut hurjan hauska ja aurinkoinen, pitkä ja kivinenkin, mutta edelleen tunnen, että hän on kuitenkin se oikea, jonka kanssa haluan jatkaa tätä taivalta. Elämä on juuri sellaista kuin siitä itse tekee, mutta onnellisinta on saada se jakaa jonkun kanssa!!
Suosikkitavara
Romeo, arjen pelastaja.Sinällään supertylsää valita auto suosikkitavaraksi, mutta tavaroitani katsellessa huomasin tuntevani suurta rakkautta vain Romeota kohtaan.
Romeo merkitsee minulle ennen kaikkea vapautta. Oli millainen stressi tahansa stereoiden huudatus motarilla auttaa kummasti!! Romeo on myös kumppanini päivittäin työmatkoillani ja vaikka Romeoni on nyt muutaman kerran pyytänyt huoltoa ja hoitoa, on se silti ollut mitä uskollisin arjen ritari, mitä tyttö voi toivoa.
Näillä perusteilla Romeo on suosikkitavarani.
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Oma kuva
Tässä minä olen. Juuri töistä palanneena. Keräämässä voimat kokoon kotitöitä ja ruoanlaittoa varten. Unohtamassa työjutut ja vaihtamassa työminäni kotiminääni. Nautiskelemassa hetkellisestä paikoillaan olemisesta. Yleensä ipanakin malttaa nautiskella vierellä hetken.
Miksi valitsin juuri tämän kuvan? No, siksi, että juuri tuolla kuvan ottohetkellä mietin omaa olemistani. Tunsin itseni niin väsyneeksi, että tahdoin nähdä vastaako linssin näkemys sisäisen minäkuvani kanssa. Halusin raadollisesti nähdä kuinka väsyneen ja nuutuneen näköisenä sitä tuleekaan kierrettyä ihmisten ilmoilla. Ehkä linssi antoi kuitenkin armollisemman kuvan itsestäni kuin sisäinen sen hetkinen kuvani oli. Onneksi.
Valokuvaus haaste
Opiskeluaikoina olin töissä useammallakin markkinatutkimusyrityksellä. Yllättäen pidin työstä ja mielenkiintoisista tutkimuksista ja niinpä nyt olen liittynyt aktiivisesti tutkittaviin :-). Viime viikkoina olen osallistunut keskusteluihin liittyen Euroopan sisäpolitiiikkaan, risteilylaivojen kehittämiseen ja olenpas saanut leikkiä auton ostajaakin!! Nyt perjantaina tipahti kuitenkin tähän mennessä mielenkiintoisin eli pyyntö valokuvata arkeani kahden viikon ajan. Kuvissa tulisi välittyä olennaiset asiat arjestani, niin iloista kuin suruista. Aika mielenkiintoista! Heti ensimmäisenä päivänä huomasin, kuinka helppo onkaan sensuroida ja feikata. Onneksi sain ajatuksestani kiinni ja haluan nyt itsekin saada aidot fiilikset kuvattua.
Vähän samaan asiaan liittyen bongasin Iin blogista haasteen, jonka hän oli bongannut Elegialta. Päätin napata haasteen itsellenikin ja jatkan sen jälkeen paljastamalla nyt kahden viikon ajan kuvaamani otokset. Eli tässä haaste:
30 kuvan haaste
Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva
Katsotaan onnistunko!!
Vähän samaan asiaan liittyen bongasin Iin blogista haasteen, jonka hän oli bongannut Elegialta. Päätin napata haasteen itsellenikin ja jatkan sen jälkeen paljastamalla nyt kahden viikon ajan kuvaamani otokset. Eli tässä haaste:
30 kuvan haaste
Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva
Katsotaan onnistunko!!
lauantai 9. huhtikuuta 2011
Ruokakaupassa
Tänään suuntasin aamutuimaan kohti inhoamaani ruokakauppaa.
Mikään ei ole rasittavampaa kuin ihan tavis ruokakauppareissu, jossa on pakko mennä sinne kaupan perälle asti saadakseen maitoa ja jonottaa se pakollinen viiden ihmisen jono saadakseen tuoretta lohta. Paitsi että onpas jotain rasittavampaa - tuntematon ruokakauppa, jossa joudut kaiken muun lisäksi etsimään tuttuja tavaroita.
No, tällä kertaa menin sentään siihen tuttuun. Jostain syystä heti siinä tuoreiden vihannesten kohdalla aloin pohtimaan kuinka paljon valintoja meille kuluttajina sysätäänkään. Ensinnäkin - mikä on meidän perheen ruokavalio? syömmekö eineksiä vai itse valmistettua? lähiruokaa? luomuruokaa? eettiset näkökulmat? eläinten hyvinvointi? Ja saammeko valinnoistamme huolimatta sitä mitä luulemme saavamme??
Vihanneshyllyillä oli vielä suhteellisen helppoa - suomalaista vaiko ulkomaalaista. Juustohyllylläkin vielä pärjäsi tuolla kysymyksellä.
Jauhelihaa valittaessa jo vähän hämmensi lukea "pakastamatonta lihaa" - what?? pakastaako joku sitten jauhelihankin ennen myyntiä?? Eineshyllyn ohitin, mutta rasvoja valitessa olin täysin kykemätön ymmärtämään purkin koodikieltä. Naps vaan mukaan se, jolla oli kivoin kansi.
Kala-altaalla tajusin kysäistä onko altaassa kasvatettua vaiko jotain muuta. Ja maitohyllyllä taas vilkaisin lehmien kotomaata. Jugurtissa lisäaineiden lisäksi kotomaa ja sitten vuorossa olikin kananmunat. Siis mitä!! Oli vapaan kanan munia, mutta myös pienkanala munia ja virikekanalan munia, ulkomaan vapaan kanalan munia ja tavismunia. Mahdottomuus tietää mikä kana on nyt se onnellisin kana, mutta koska virikekananmuna paketissa oli kerrottu kanojen virikkeistä päädyin ottamaan niitä.
Sitten vain kassalle valitsemaan käyttääkö muovi- vai paperikassia TAI muistinko ottaa mukaani sen kangaskassin eteisen naulasta...
Kaupan ovilla lantti yhteishyväkeräykseen ja vielä Otto-automaatilla Planille euro. Sitten vain tankkaamaan bensaa ja mietintämyssy päähän laittaisiko 98 vai uskaltaisiko jopa miehen kiellosta huolimatta e10...
Eipä siitä vielä kauaa ole, kun ainakin minusta tuntui, että kauppareissulla ei tullut mietittyä muuta kuin kotiin unohtunutta ostoslistaa...
Mikään ei ole rasittavampaa kuin ihan tavis ruokakauppareissu, jossa on pakko mennä sinne kaupan perälle asti saadakseen maitoa ja jonottaa se pakollinen viiden ihmisen jono saadakseen tuoretta lohta. Paitsi että onpas jotain rasittavampaa - tuntematon ruokakauppa, jossa joudut kaiken muun lisäksi etsimään tuttuja tavaroita.
No, tällä kertaa menin sentään siihen tuttuun. Jostain syystä heti siinä tuoreiden vihannesten kohdalla aloin pohtimaan kuinka paljon valintoja meille kuluttajina sysätäänkään. Ensinnäkin - mikä on meidän perheen ruokavalio? syömmekö eineksiä vai itse valmistettua? lähiruokaa? luomuruokaa? eettiset näkökulmat? eläinten hyvinvointi? Ja saammeko valinnoistamme huolimatta sitä mitä luulemme saavamme??
Vihanneshyllyillä oli vielä suhteellisen helppoa - suomalaista vaiko ulkomaalaista. Juustohyllylläkin vielä pärjäsi tuolla kysymyksellä.
Jauhelihaa valittaessa jo vähän hämmensi lukea "pakastamatonta lihaa" - what?? pakastaako joku sitten jauhelihankin ennen myyntiä?? Eineshyllyn ohitin, mutta rasvoja valitessa olin täysin kykemätön ymmärtämään purkin koodikieltä. Naps vaan mukaan se, jolla oli kivoin kansi.
Kala-altaalla tajusin kysäistä onko altaassa kasvatettua vaiko jotain muuta. Ja maitohyllyllä taas vilkaisin lehmien kotomaata. Jugurtissa lisäaineiden lisäksi kotomaa ja sitten vuorossa olikin kananmunat. Siis mitä!! Oli vapaan kanan munia, mutta myös pienkanala munia ja virikekanalan munia, ulkomaan vapaan kanalan munia ja tavismunia. Mahdottomuus tietää mikä kana on nyt se onnellisin kana, mutta koska virikekananmuna paketissa oli kerrottu kanojen virikkeistä päädyin ottamaan niitä.
Sitten vain kassalle valitsemaan käyttääkö muovi- vai paperikassia TAI muistinko ottaa mukaani sen kangaskassin eteisen naulasta...
Kaupan ovilla lantti yhteishyväkeräykseen ja vielä Otto-automaatilla Planille euro. Sitten vain tankkaamaan bensaa ja mietintämyssy päähän laittaisiko 98 vai uskaltaisiko jopa miehen kiellosta huolimatta e10...
Eipä siitä vielä kauaa ole, kun ainakin minusta tuntui, että kauppareissulla ei tullut mietittyä muuta kuin kotiin unohtunutta ostoslistaa...
perjantai 8. huhtikuuta 2011
Olisi pitänyt
Tänään minun olisi pitänyt:
- viedä päiväkodille virpomisoksa, mutta unohdin.
- palauttaa somalinkieliset satukirjat, mutta unohdin.
- arvioida viiden lapsen kielenkehitys, mutta ennätin vain kolmen.
- hakea kilometrikorvaukset, mutten ennättänyt.
- hakea koulutukseen, mutten ennättänyt.
- ostaa lapselle uudet saappaat, mutta en ennättänyt kauppaan.
- pestä kuravaatteet, mutta sinne ne jäi päiväkodin eteiseen.
- pestä päiväpeitteet, mutten saanut teollisuuskonetta varattua.
- imuroida, muttei huvittanut.
- leipoa suklaakakku työkavereille, mutta se vain unohtui.
- laittaa huutonettiin kaksi laatikollista vaatetta, huh, en jaksanut!!
Siinä syntilistani. Huvittuneena aloin sellaista mielessäni kaavailemaan, kun luin facebookin muistiinpanoa naisten elämän haastavuudesta. Itse olen semmoinen huolettomampi Hulda, eli kestän kyllä muutamat tekemättömät tehtävät - tosin, varsinkin töissä, ne ahdistavat jonkinverran mieltä.
Listasta saisi varsin lusmun vaikutelman, joten tässä myös asioita, joita ennätin tänään tehdä:
- muistin viedä lapsen pastillit päiväkodille, VIHDOINKIN!!
- kipaisimme somalinkieliselle satutunnille. Pian alkaa alkeet olla hallussa :-D!
- ennätimme testata upouuden kiipeilytelineen.
- ennätin vastaanottaa uutukaisen sänkyni. VOI RAKKAUS!!
- ennätin olla kahdessa palaverissa.
- ja arvioida kolmen lapsen kielenkehitys.
- ennätin pestä lattiat.
- ja purkaa ja koota mieletön jenkkisänkymme!!
- pelata lautapelejä poitsun kanssa.
- valmistaa peruna-porkkana-hernekeittoa
- katsoa joka iltainen Frasier.
- ilmoittautua valokuvaustutkimukseen.
- kirjoitella facebookissa.
- ja vihdoin päivittää myös tämä blogi.
Melkoinen päivä siis tekemättömistä tehtävistä huolimatta!!
- viedä päiväkodille virpomisoksa, mutta unohdin.
- palauttaa somalinkieliset satukirjat, mutta unohdin.
- arvioida viiden lapsen kielenkehitys, mutta ennätin vain kolmen.
- hakea kilometrikorvaukset, mutten ennättänyt.
- hakea koulutukseen, mutten ennättänyt.
- ostaa lapselle uudet saappaat, mutta en ennättänyt kauppaan.
- pestä kuravaatteet, mutta sinne ne jäi päiväkodin eteiseen.
- pestä päiväpeitteet, mutten saanut teollisuuskonetta varattua.
- imuroida, muttei huvittanut.
- leipoa suklaakakku työkavereille, mutta se vain unohtui.
- laittaa huutonettiin kaksi laatikollista vaatetta, huh, en jaksanut!!
Siinä syntilistani. Huvittuneena aloin sellaista mielessäni kaavailemaan, kun luin facebookin muistiinpanoa naisten elämän haastavuudesta. Itse olen semmoinen huolettomampi Hulda, eli kestän kyllä muutamat tekemättömät tehtävät - tosin, varsinkin töissä, ne ahdistavat jonkinverran mieltä.
Listasta saisi varsin lusmun vaikutelman, joten tässä myös asioita, joita ennätin tänään tehdä:
- muistin viedä lapsen pastillit päiväkodille, VIHDOINKIN!!
- kipaisimme somalinkieliselle satutunnille. Pian alkaa alkeet olla hallussa :-D!
- ennätimme testata upouuden kiipeilytelineen.
- ennätin vastaanottaa uutukaisen sänkyni. VOI RAKKAUS!!
- ennätin olla kahdessa palaverissa.
- ja arvioida kolmen lapsen kielenkehitys.
- ennätin pestä lattiat.
- ja purkaa ja koota mieletön jenkkisänkymme!!
- pelata lautapelejä poitsun kanssa.
- valmistaa peruna-porkkana-hernekeittoa
- katsoa joka iltainen Frasier.
- ilmoittautua valokuvaustutkimukseen.
- kirjoitella facebookissa.
- ja vihdoin päivittää myös tämä blogi.
Melkoinen päivä siis tekemättömistä tehtävistä huolimatta!!
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Mitä kuuluu? No, kukkuluuruu !!
Kukkuluuruu taas piiitkästä aikaa!!
Pientä taukoa on tosiaan pidellyt. Elämässä on taas toisaalta tapahtunut vaikkas mitä. Toisaalta taas ei yhtikäs mitään arkea kummallisempaa. Pikakelauksella käyn läpi ne tärkeimmät/mullistavimmat aatokset.
Eräänä lauantaina, tuossa muutama viikko sitten, mies tuli kotio ja piteli rintaansa vaikertaen.
"PURISTAA!!Mitä mää teen??".
Minä tietysti panikoin heti, koska dede (miehen isukki), dayi x 3(miehen enot) ja büyük dede (miehen vaari) menehtyivät kaikki sydänkohtaukseen alle 50 veenä. Ja tuplapaniikki iski, kun mieskin oli myöntyväinen ambulanssin tilaukseen. Ihan mielettömän pelottavaa nähdä se vahva, itseriittoinen puolisko heikkona. HUI!
Ei suostunut osaavien mukaan suostuttelusta huolimatta vaan koti ja katkaravut houkuttelivat. Ei pitänyt lupaustaan hankkiutua jatkotutkimuksiin. Luotti muiden turkkilaisten ohjeisiin ja vakuutteluihin hikoilun parantavasta vaikutuksesta ja hoiti itsensä hikoilemalla. Ei auttanut vaimon konstit ja kepposet. Päiväkään ei myöskään töistä suostunut olemaan poissa.
Tuosta ylipäästyämme olikin vuorossa vähän hiihtolomaa omissa lapsuuden maisemissani. Tällä kertaa minusta oikein pursua kotiseuturakkautta!! Ja hämänevässä illassa oman kylän keskuspaikalle - ainoalle R-kioskille saapuessa oli olo juhlallinen. Sydäntä lämmitti suuresti kuulla tutun kylänmiehen sanomana "Misäst sitä o flik ollu ku ei o näkyn?". Oma ihana murre!! Ja tälle flikal tul oikke syvä rakkaude tunne !!
Niin me sitten taas fiilisteltiin ja pohdittiin syntyjä syvimpiä, kuten aina siellä ollessa. On se vaan eri vapaus lapsella asua kylän suojassa matoja tonkien, metsässä juosten! Ei olisi voinut parempaa lapsuutta itselleen saada!!
"Lapsuus"-teemalla jatkettiin kouluaikaisten parhaimpien ystävieni kanssa Rauman Café Salissa
Keskustelu, jota olen miettinyt hurjan paljon tuon jälkeen, liittyi meidän aikuistumiseen ja siitä taantumiseen. Nyt olemme saavuttaneet sen iän, että vanhempamme ovat vanhoja ja monet turvaa tuoneet vanhukset ovat jo jättäneet tämän maallisen maailman. Kannamme huolta vanhempiemme jaksamisesta ja mietimme yhdessä miten voisimme heidän kotona asumistaan auttaa. Lohtua tuo se, että olemme tässäkin kaikki niin samassa tilanteessa. Ja ystävistäni se, joka on minun silmissä meistä viidestä se kaikista vastuuntuntoisin ja aikuisin, kertoi tuntevansa olevansa edelleen ihan pieni tyttönen. Ja kiukuttelevansa vanhemmilleen ihan niinkuin ennen kotona ollessaan. Ja me muut, 32-vuotiaat naiset, nyökyttelimme ja totesimme kokevamme ihan samoin!!
. Mikään ei ole mahtavampaa kuin tavata niitä ystäviä, jotka todella tuntevat sinut ja joiden kanssa aina aloitetaan siitä mistä viimeksi jäätiin!! Elämä on vienyt meidät ihan eri suuntiin, mutta oma kotiseutu kerää meidät yhteen pari kertaa vuodessa ja silloin päivitetään ja iloitaan toisistamme! Tällä kertaa meitä puhutti kaunis kihlasormus, jonka ystäväni oli saanut pujottaa nimettömäänsä, arpajaisissa voitettu kaupungin tontti ja meidän muiden lasten koulun valinnat.(ja ihan vain näin meidän kesken - välillä, kun makaan pojan vieressä pimeässä huoneessa, minusta tuntuu, että kaikki on vain suurta kotileikkiä!! ja toinen tunnustus - edelleen joudun laskemaan ikäni sormin!!)
Sama asia pomppasi esille lukemassani kirjassa - Henni Helmi Heinosen kirjassa Veljen Vaimo. Siis semmoinen aikustumisen tuska. Kun vain olisi niin ihana olla huoleton lapsi vuodesta toiseen. Tai edes semmoinen huoleton nuori aikuinen. "Lapsiksi jääneet aikuiset ovat aikamme ilmiö"; kirjoitti MeNaisetkin viime viikolla. Ja minä allekirjoitan, sillä tämän tunteen jakaa niin moni ikäiseni.
Mitähän vielä?? Aijoo. Kevät sai mut taas ottamaan kutimista kiinni. Nyt on tulossa vaikka mitä facebook-haasteen innoittamana!! Lauantaina sain jonkun ihme puuskan ja aloin nitisemään miehelle - tosin mielestäni ihan aiheesta- kaksin vietetyn ajan sekä semmoisen hemmotteluajan puutteesta. Ainakin nyt aluksi ollaan vähän tsemppailtu ja tänään mies yllätti istumalla vapaaehtoisesti kanssani neulomaan ja neuloikin itselleen pesulapun!! Taas niin hyvä osoitus siitä, että vaikka kymppi vuotista taivalta juhlitaan pikapikaa, ei toista siltikään ikinä tunne läpikotaisin!!
Tämmöisiin mietteisiin, tämmöisiin tunnelmiin!!
Pientä taukoa on tosiaan pidellyt. Elämässä on taas toisaalta tapahtunut vaikkas mitä. Toisaalta taas ei yhtikäs mitään arkea kummallisempaa. Pikakelauksella käyn läpi ne tärkeimmät/mullistavimmat aatokset.
Eräänä lauantaina, tuossa muutama viikko sitten, mies tuli kotio ja piteli rintaansa vaikertaen.
"PURISTAA!!Mitä mää teen??".
Minä tietysti panikoin heti, koska dede (miehen isukki), dayi x 3(miehen enot) ja büyük dede (miehen vaari) menehtyivät kaikki sydänkohtaukseen alle 50 veenä. Ja tuplapaniikki iski, kun mieskin oli myöntyväinen ambulanssin tilaukseen. Ihan mielettömän pelottavaa nähdä se vahva, itseriittoinen puolisko heikkona. HUI!
Ei suostunut osaavien mukaan suostuttelusta huolimatta vaan koti ja katkaravut houkuttelivat. Ei pitänyt lupaustaan hankkiutua jatkotutkimuksiin. Luotti muiden turkkilaisten ohjeisiin ja vakuutteluihin hikoilun parantavasta vaikutuksesta ja hoiti itsensä hikoilemalla. Ei auttanut vaimon konstit ja kepposet. Päiväkään ei myöskään töistä suostunut olemaan poissa.
Tuosta ylipäästyämme olikin vuorossa vähän hiihtolomaa omissa lapsuuden maisemissani. Tällä kertaa minusta oikein pursua kotiseuturakkautta!! Ja hämänevässä illassa oman kylän keskuspaikalle - ainoalle R-kioskille saapuessa oli olo juhlallinen. Sydäntä lämmitti suuresti kuulla tutun kylänmiehen sanomana "Misäst sitä o flik ollu ku ei o näkyn?". Oma ihana murre!! Ja tälle flikal tul oikke syvä rakkaude tunne !!
Niin me sitten taas fiilisteltiin ja pohdittiin syntyjä syvimpiä, kuten aina siellä ollessa. On se vaan eri vapaus lapsella asua kylän suojassa matoja tonkien, metsässä juosten! Ei olisi voinut parempaa lapsuutta itselleen saada!!
"Lapsuus"-teemalla jatkettiin kouluaikaisten parhaimpien ystävieni kanssa Rauman Café Salissa
Keskustelu, jota olen miettinyt hurjan paljon tuon jälkeen, liittyi meidän aikuistumiseen ja siitä taantumiseen. Nyt olemme saavuttaneet sen iän, että vanhempamme ovat vanhoja ja monet turvaa tuoneet vanhukset ovat jo jättäneet tämän maallisen maailman. Kannamme huolta vanhempiemme jaksamisesta ja mietimme yhdessä miten voisimme heidän kotona asumistaan auttaa. Lohtua tuo se, että olemme tässäkin kaikki niin samassa tilanteessa. Ja ystävistäni se, joka on minun silmissä meistä viidestä se kaikista vastuuntuntoisin ja aikuisin, kertoi tuntevansa olevansa edelleen ihan pieni tyttönen. Ja kiukuttelevansa vanhemmilleen ihan niinkuin ennen kotona ollessaan. Ja me muut, 32-vuotiaat naiset, nyökyttelimme ja totesimme kokevamme ihan samoin!!
. Mikään ei ole mahtavampaa kuin tavata niitä ystäviä, jotka todella tuntevat sinut ja joiden kanssa aina aloitetaan siitä mistä viimeksi jäätiin!! Elämä on vienyt meidät ihan eri suuntiin, mutta oma kotiseutu kerää meidät yhteen pari kertaa vuodessa ja silloin päivitetään ja iloitaan toisistamme! Tällä kertaa meitä puhutti kaunis kihlasormus, jonka ystäväni oli saanut pujottaa nimettömäänsä, arpajaisissa voitettu kaupungin tontti ja meidän muiden lasten koulun valinnat.(ja ihan vain näin meidän kesken - välillä, kun makaan pojan vieressä pimeässä huoneessa, minusta tuntuu, että kaikki on vain suurta kotileikkiä!! ja toinen tunnustus - edelleen joudun laskemaan ikäni sormin!!)
Sama asia pomppasi esille lukemassani kirjassa - Henni Helmi Heinosen kirjassa Veljen Vaimo. Siis semmoinen aikustumisen tuska. Kun vain olisi niin ihana olla huoleton lapsi vuodesta toiseen. Tai edes semmoinen huoleton nuori aikuinen. "Lapsiksi jääneet aikuiset ovat aikamme ilmiö"; kirjoitti MeNaisetkin viime viikolla. Ja minä allekirjoitan, sillä tämän tunteen jakaa niin moni ikäiseni.
Mitähän vielä?? Aijoo. Kevät sai mut taas ottamaan kutimista kiinni. Nyt on tulossa vaikka mitä facebook-haasteen innoittamana!! Lauantaina sain jonkun ihme puuskan ja aloin nitisemään miehelle - tosin mielestäni ihan aiheesta- kaksin vietetyn ajan sekä semmoisen hemmotteluajan puutteesta. Ainakin nyt aluksi ollaan vähän tsemppailtu ja tänään mies yllätti istumalla vapaaehtoisesti kanssani neulomaan ja neuloikin itselleen pesulapun!! Taas niin hyvä osoitus siitä, että vaikka kymppi vuotista taivalta juhlitaan pikapikaa, ei toista siltikään ikinä tunne läpikotaisin!!
Tämmöisiin mietteisiin, tämmöisiin tunnelmiin!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)