Hän saa minut tutkimaan itseäni, käyttäytymistäni ja reagointiani päivittäin. Hän tuntee minut paremmin kuin todennäköisesti ketään tällä planeetalla. Hän löytää sekä kiehumispisteeni että heltymispisteeni hetkessä. Ja hän saa minut ihmettelemään fiksuuttaan päivittäin.
Poika on herkkä monin tavoin, mutta hän kokee tarvetta esiintyä mieluummin machona. Sydämmeltään hän on äärinmäisen lämmin ja hän ajattelee aina muita. Tänäänkin hän oli kiertänyt naapurustossa asuvien lasten vanhemmille kertomassa, että ei se mitään jos ei ole rahaa ostaa hänelle synttärilahjaa, tärkeintä on että lapset pääsevät juhlimaan (joku vanhemmista oli kieltäytynyt ostamasta lapselleen uutta lelua ja vedonnut ettei aina ole rahaa, mikä alkoi huolettaa poitsua). Eilen hän vastasi tätinsä kyselyyn, että eniten lahjaksi hän haluaisi tädin pääsevän mukaan juhliin. Ja tänään hän näki Unicefin keräyslippaan ja väen vängällä halusi luovuttaa omat karkkirahansa keräykseen. Vanhempien naapurit sanoivat pojalle, ettei joka matkalta heille tarvitse tuoda tuliaista, johon poika loukkaantuneena vastasi; "Mutta kun minä tykkään enemmän antaa kuin saada".
Hän, oma pieni muruseni, on se asia maailmassa, joka aina saa minut onnelliseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti