sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Valokuvaus haaste

Opiskeluaikoina olin töissä useammallakin markkinatutkimusyrityksellä. Yllättäen pidin työstä ja mielenkiintoisista tutkimuksista ja niinpä nyt olen liittynyt aktiivisesti tutkittaviin :-). Viime viikkoina olen osallistunut keskusteluihin liittyen Euroopan sisäpolitiiikkaan, risteilylaivojen kehittämiseen ja olenpas saanut leikkiä auton ostajaakin!! Nyt perjantaina tipahti kuitenkin tähän mennessä mielenkiintoisin eli pyyntö valokuvata arkeani kahden viikon ajan. Kuvissa tulisi välittyä olennaiset asiat arjestani, niin iloista kuin suruista. Aika mielenkiintoista! Heti ensimmäisenä päivänä huomasin, kuinka helppo onkaan sensuroida ja feikata. Onneksi sain ajatuksestani kiinni ja haluan nyt itsekin saada aidot fiilikset kuvattua.

Vähän samaan asiaan liittyen bongasin Iin blogista haasteen, jonka hän oli bongannut Elegialta. Päätin napata haasteen itsellenikin ja jatkan sen jälkeen paljastamalla nyt kahden viikon ajan kuvaamani otokset. Eli tässä  haaste:

30 kuvan haaste

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva


Katsotaan onnistunko!! 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti