maanantai 23. toukokuuta 2011

Onnellinen



Taas kerran olen miettinyt onnellisuutta ja sitä mistä se koostuu. En edelleenkään usko pysyvään onnellisuuteen, minusta me ihmiset olemme siihen yleensä liian tyytymättömiä. Tahdomme lisää asioita saatuamme entiset haluamisemme ja löytäessämme "täydellisen" ihmissuhteen tahdomme usein vertailla sitä joko mielikuvitteelliseen tai vaikkapa mielikuvaamme naapureiden parisuhteesta, joilloin olemme taas kohdassa tyytymättömyys.

Minusta onnellisuus koostuu pienistä onnen palasista, jotka ovat ripoteltuina elämiimme. Niiden palasten huomaaminen on minusta oleellinen taito onnellisuuden kokemiseen yhdessä tyytymättömyyden hallinnan kanssa. Pienten asioiden havaitseminen ja niistä nauttiminen. Kuinka vaikeaa!! Paljon helpompaa olisi kiinnittää epäkohtiin huomio ja valittaa, eikös??? Itse uskon myös siihen, että pitää ymmärtää olevansa itse avain omaan onneensa. Tällä tarkoitan, ettei onnea voi sitoa kehenkään muuhun tai johonkin tiettyyn asiaan."Olen onnellinen vain jos oot munkaa" tai "Oon onnellinen vain jos saan...". Minusta siis.

No, niinpä kävin tuumasta toimeen ja listasin viikonlopun pieniä onnen hiukkasia omasta elämästäni:

- Ihana putkimies korjasi samalla tiskikoneen asennuksen ihan vain hyvää hyvyyttään. Kiitin häntä viestillä.

- Kaupasta löytyi IHANA kilon jäävuorisalaattikassi!!

- Paras ystävä lähetti ihan muuten vain sydän viestin, jossa luki "ajattelen sinua".

- Mies oli vuokrannut Prinsessa-leffan ja jopa jaksoi sen katsoa.

- Marsu oli keksinyt tavan sulloa itsensä heinätelineeseen ja oli hellyyttävän onnellinen sieltä pois päästessään.

- Työkaveri soitti ja tunsin ääretöntä onnea hänen olemassaolostaan.

- Poika löytyi seikkailultaan ehjin nahoin.

- Pieni ja iso mies kuorsaavat nyt vierekkäin.

- En onnistunutkaan tappamaan ihania, violetteja kukkiani vaan lämmin vesi pelasti ne!

- Lähetin 40 litraa leluja lastenkotiin Viipuriin.

- Pesukone hajosi, mutta suostui pesemään vielä viimeisen koneellisen loppuun hieman autettuna.

- En löytänyt hyviä mansikoita, mutta löysin ihania viinirypäleitä ja fetajuustoa.

- Onnistuin siirtämään pojan kasvattaman herneen uuteen ruukkuun.

- Allergialääkkeet tehosi ja silmätkin taas tekevät omaa päätyötään..

- Tunnen itseni onnelliseksi ja onnekkaaksi, vaikka välillä onkin ylämäkiä.


"On niin helppo olla onnellinen ja tyytyy siihen mitä on. On niin helppo elää nyt ja tässä."

2 kommenttia:

  1. Mukavia pieniä ilon aiheita :) Minut tekee iloiseksi se, että voin sanoa jotakin mukavaa ja ilahduttavaa toisille, lähettää viestin tms.. Ja kun keskittyy asioihin, jotka tietää oikeaksi sydämessään, jotka tekee itseni vahvaksi eikä epäile joka asiaa (kuten usein voi tapahtua ympäristön vaikutuksesta), niin olo tuntuu positiivisemmalta monien asioiden suhteen. Ja vahvemmalta. Usko itseensä on uskomattoman vahva voimavara ja hyvän olon lähde.

    VastaaPoista
  2. KylläKyllä! Toisten ilahduttaminen on ihanaa! Itseensä luottaminen on myös taitolaji, jota tulee harjoitella. Itselläni perusluottamus itseeni on vankka, mutta viime aikoina olen saanut tavata ihmisiä, joilla itsetunto ja näin ollen myös itseensä luottaminen on murskattu jo hyvin nuorena. Siinäpäs sitä urakkaa muuttaa koko lapsuuden mielikuva omista taidoista :-( Kun vain muistaisi, että asioilla on oikeasti tapana järjestyä- tavalla tai toisella, niin kliseeltä kuin se kuullostaakin!!

    VastaaPoista