tiistai 15. maaliskuuta 2011

Mitä kuuluu? No, kukkuluuruu !!

Kukkuluuruu taas piiitkästä aikaa!!


Pientä taukoa on tosiaan pidellyt. Elämässä on taas toisaalta tapahtunut vaikkas mitä. Toisaalta taas ei yhtikäs mitään arkea kummallisempaa. Pikakelauksella käyn läpi ne tärkeimmät/mullistavimmat aatokset.

Eräänä lauantaina, tuossa muutama viikko sitten, mies tuli kotio ja piteli rintaansa vaikertaen.

"PURISTAA!!Mitä mää teen??".

Minä tietysti panikoin heti, koska dede (miehen isukki), dayi x 3(miehen enot) ja büyük dede (miehen vaari) menehtyivät kaikki sydänkohtaukseen alle 50 veenä. Ja tuplapaniikki iski, kun mieskin oli myöntyväinen ambulanssin tilaukseen. Ihan mielettömän pelottavaa nähdä se vahva, itseriittoinen puolisko heikkona. HUI!





Ei suostunut osaavien mukaan suostuttelusta huolimatta vaan koti ja katkaravut houkuttelivat. Ei pitänyt lupaustaan hankkiutua jatkotutkimuksiin. Luotti muiden turkkilaisten ohjeisiin ja vakuutteluihin hikoilun parantavasta vaikutuksesta ja hoiti itsensä hikoilemalla. Ei auttanut vaimon konstit ja kepposet. Päiväkään ei myöskään töistä suostunut olemaan poissa.


Tuosta ylipäästyämme olikin vuorossa vähän hiihtolomaa omissa lapsuuden maisemissani. Tällä kertaa minusta oikein pursua kotiseuturakkautta!! Ja hämänevässä illassa oman kylän keskuspaikalle - ainoalle R-kioskille saapuessa oli olo juhlallinen. Sydäntä lämmitti suuresti kuulla tutun kylänmiehen sanomana "Misäst sitä o flik ollu ku ei o näkyn?". Oma ihana murre!! Ja tälle flikal tul oikke syvä rakkaude tunne !!


Niin me sitten taas fiilisteltiin ja pohdittiin syntyjä syvimpiä, kuten aina siellä ollessa. On se vaan eri vapaus lapsella asua kylän suojassa matoja tonkien, metsässä juosten! Ei olisi voinut parempaa lapsuutta itselleen saada!!


"Lapsuus"-teemalla jatkettiin kouluaikaisten parhaimpien ystävieni kanssa Rauman Café Salissa

Keskustelu, jota olen miettinyt hurjan paljon tuon jälkeen, liittyi meidän aikuistumiseen ja siitä taantumiseen. Nyt olemme saavuttaneet sen iän, että vanhempamme ovat vanhoja ja monet turvaa tuoneet vanhukset ovat jo jättäneet tämän maallisen maailman. Kannamme huolta vanhempiemme jaksamisesta ja mietimme yhdessä miten voisimme heidän kotona asumistaan auttaa. Lohtua tuo se, että olemme tässäkin kaikki niin samassa tilanteessa. Ja ystävistäni se, joka on minun silmissä meistä viidestä se kaikista vastuuntuntoisin ja aikuisin, kertoi tuntevansa olevansa edelleen ihan pieni tyttönen. Ja kiukuttelevansa vanhemmilleen ihan niinkuin ennen kotona ollessaan. Ja me muut, 32-vuotiaat naiset, nyökyttelimme ja totesimme kokevamme ihan samoin!!

. Mikään ei ole mahtavampaa kuin tavata niitä ystäviä, jotka todella tuntevat sinut ja joiden kanssa aina aloitetaan siitä mistä viimeksi jäätiin!! Elämä on vienyt meidät ihan eri suuntiin, mutta oma kotiseutu kerää meidät yhteen pari kertaa vuodessa ja silloin päivitetään ja iloitaan toisistamme! Tällä kertaa meitä puhutti kaunis kihlasormus, jonka ystäväni oli saanut pujottaa nimettömäänsä, arpajaisissa voitettu kaupungin tontti ja meidän muiden lasten koulun valinnat.(ja ihan vain näin meidän kesken - välillä, kun makaan pojan vieressä pimeässä huoneessa, minusta tuntuu, että kaikki on vain suurta kotileikkiä!! ja toinen tunnustus - edelleen joudun laskemaan ikäni sormin!!)

Sama asia pomppasi esille lukemassani kirjassa - Henni Helmi Heinosen kirjassa Veljen Vaimo. Siis semmoinen aikustumisen tuska. Kun vain olisi niin ihana olla huoleton lapsi vuodesta toiseen. Tai edes semmoinen huoleton nuori aikuinen. "Lapsiksi jääneet aikuiset ovat aikamme ilmiö"; kirjoitti MeNaisetkin viime viikolla. Ja minä allekirjoitan, sillä tämän tunteen jakaa niin moni ikäiseni.



Mitähän vielä?? Aijoo. Kevät sai mut taas ottamaan kutimista kiinni. Nyt on tulossa vaikka mitä facebook-haasteen innoittamana!! Lauantaina sain jonkun ihme puuskan ja aloin nitisemään miehelle - tosin mielestäni ihan aiheesta- kaksin vietetyn ajan sekä semmoisen hemmotteluajan puutteesta. Ainakin nyt aluksi ollaan vähän tsemppailtu ja tänään mies yllätti istumalla vapaaehtoisesti kanssani neulomaan ja neuloikin itselleen pesulapun!! Taas niin hyvä osoitus siitä, että vaikka kymppi vuotista taivalta juhlitaan pikapikaa, ei toista siltikään ikinä tunne läpikotaisin!!





Tämmöisiin mietteisiin, tämmöisiin tunnelmiin!!


3 kommenttia:

  1. Pinnat miehelle - mun karsivallisyys ei riittaisi edes tuohon patalappuun ;)

    Mietin noita lapsi-vanhempi juttuja. Mun vanhemmat erosivat kun olin itse parikymppinen, ja molemmat asuvat "uusilla" paikkakunnilla uusien puolisoidensa kanssa. Ehka taman takia mulla ei ole semmoinen lapsekas fiilis kun isallani kylailen, vaikka aitipuoleni onkin aivan ihana ja tulemme erittain hyvin toimeen. Mutta talo on heidan, siella ei ole mitaan minulle kuulunutta, ei muistoja. Tama varmaan on iso syy siihen etta en koe olevani juurikaan lapsi heilla vieraillessani. He ovat molemmat reilut viiskymppisia, ja taysilla mukana työelaman kiireissa, joten ehka enemminkin semmoinen kaverifiilis on siella ollessa ja iltaa istuessa.

    Kiva kun tulit takaisin!

    VastaaPoista
  2. Olin tässä juuri kanssa kirjoittamassa et KIVA kun tulit takaisin :)

    VastaaPoista
  3. KiitosKiitos. Kiva taasen olla täällä!!

    Pähkäily ratkaisujen kanssa jatkuu. Tällä hetkellä päätin hakea töitä siltä suunnalta ja katsoa sitten tuulen suunnan mukaan minne mennään. Vähän olen sitä mieltä, että olen kaupunkilainen, mutta toisaalta tunnen syvästi velvollisuutta vanhempiani kohtaan. huoh.

    VastaaPoista