Miehet, ne miehet!!

Tänään olen taas ihmetellyt miehiä urakalla. Miten ihmeessä niitä voi ymmärtää??

Viime viikolla mies vannoi muutaman lähellä asuvan ystävänsä kanssa, kuinka he ovatkaan "kardesler" (kardes=veli) ikuisesti, eivät anna pienien erimielisyyksien haitata tätä. Noh, se oli viime viikolla se. Tänä aamuna sain luennon siitä, että elämässä on vain kaksi kankaa (kanka= hmm? sydänystävä??) ja toinen kankoista asuu kotiseudulla ja toinen minun kotiseudulla. Kardeksilla ei siis niin väliä tällä viikolla. Wooot ever!! Ei voi pysyä kärryillä, eikä varsinkaan taas ymmärtää...

Töissä oli vastassa sitä normaalia. Oli yhteistä kieltä tai ei, aina on pojat valmiina painimaan tai taistelemaan. 4-vuotiaan pojan äänitehosteet voittaa takuulla ihan minkä action-leffan vaan!! Ja vieläpä mennentullen!! Kuinka kerrassaan kansainvälistä onkaan tuo taistelukieli!! (ja voi kuinka haikeasti katselinkaan niitä suomenkielisten tyttöjen leikkejä - petshoppeja ja pikkuriikkisiä kakkuja, kampoja...)

Töiden jälkeen suuntasin Ikeaan etsimään pöytää ja siihen pyöriä. Kassalla edessäni oli kolme about kolmekymppistä miestä, jotka kuluttivat jonottamisen muksimalla toisiaan ja esittämällä muksivansa toisia. Ja taas oli äänitehosteet käytössä!! Ja siis vähintään oli 30+ linssissä... Siis en suinkaan ole nipo, eikä sinällään asia haittaa, mutta jotenkin en vain ymmärrä!! Siis että leikillään muksia kavereita ollessaan jonossa... hmm??

No, Ikeasta sitten Bauhausiin. Luovutin heti ja kipitin avuliaan näköiselle setälle selittämään tarvitsevani metallisen kappaleen, jolla voi aan liittää beehen. Setä sitten kertoi sen olevan kulmakappale, jollaisia oli sitten kokonainen hyllyllinen. Meinasin napata ensimmäisen, mutta setä kertoi kaikkien soveltuvan eri juttuihin. Arvatkaapas vain tiesinkö millaista tarvitsin? Siinä niitä pyöritellessä katselin vieressä hyöriviä miesasiakkaita, jotka liioittelematta näyttivät olevan valitsemassa perjantai irtokarkkejaan. En taas ymmärrä. Ehkä meissä oikeasti on jokin oleellinen tekninen ero??

Kotiin saavuttua oli siis kolme tehtävää. Liittää pöydän jalat, liittää pöydät yhteen ja ruuvata pyörät jalkojen alle. Naps, naps, naps. Ei sentään niin helppoa. Sillä tokihan tämä vastakkaisen sukupuolen edustaja puolisoni halusi käyttää uusia teknisiä laitteitaan. Niin sitä sitten ruuvailtiin koneella ne onnettomat pienet ruuvit kiinni. Ihan miten vaan.

Marsut pitivät uudesta asuinpaikastaan. Peräkanaa, kipikipi, omaan tuttuun mökkiinsä. Peräkanaa, kipikipi, tutulle ruokakupille. Ja sitten kun kaikki on turvalliseksi todettu, vähän hampaiden kalisutusta veljelle ja alistettu "uik,uik,uik" hetkeksi omaan nurkkaan. Voi huoh.

Illan päätteeksi vielä joka iltainen hyvän yön puhelu muksulle mummolaan. "Baba, mä oon harjoitellut vaarin kaa niin paljon painia, että voitan sut varmasti". Aivan varmasti. En ymmärrä...