sunnuntai 5. helmikuuta 2012

ilta ystävällä ja purkaus kotitöistä

Eilen iski yhtäkkiä kummallinen yksinäisyyden tunne. Siis ei fyysinen - porukkaa oli ympärillä enemmän kuin tarpeeksi, vaan semmoinen henkinen. En tarkalleen osaa sitä edes avata, mutta yhdelle parhaimmista ystävistäni kirjoitin "hätätekstarin" - "dostum, hiz zaman yalniz degilim ama gercekten yalnizim". Meillä on hyvin erikoinen, syvä ystävyys, joka syntyi kun hän muutti meille kariutuneen parisuhteensa jälkeen toipumaan, mikä meinasi taas kariuttaa meidän parisuhteen. Lietsomme toisemme epätoivoon ja sitten pelastamme toisemme epätoivolta. Toimii hyvin!

Poika vinkui päästä telttayökylään naapurin olkkarin lattialle, mies nukkuu aina ennen yhdeksää töiden aiheuttaman kieroutuneen vuorokausirytmin vuoksi, joten siinä sitä oltiin - yksin. Parhaimmat ystävät asuvat satojen/tuhansien kilometrien päässä, omat perheet ja kuviot pitävät lähellä asuvat kiireisinä ja sukulaisetkin asuvat satojen kilometrien päässä. Sen siitä saa, kun ei ole tarkkaa kotiseutua ja kun ei pysy paikallaan. Hetken tilannetta kummastelin ja sitten päätin lähteä parantamaan maailmaa ystävän luokse. Ja niin se parani - kitara soi, tee virtasi, nauru raikui ja eläkevuodetkin tuli suunniteltua ja olo helpottui. Ystävät ovat rakkaus.

Tänä aamuna sitten valvominen näkyi naamassa. Teki todellakin mieli sukeltaa syvemmälle vällyihin, kun silmäpusseista todellakin pystyi laskemaan kuluneet vuodet. Vaan telttailijoiden palatessa kotiin ei auttanut muu kuin tarttua arkeen. Siihen sitten tartuinkin niin, että neljän tunnin päästä sain täysi pimahduksen.

En todella tiedä millä te muut koulutatte niitä kanssa asukkeja, sillä multa ei vaan onnistu. Se olen aina vain ja ainoastaan minä, joka teen kaiken.Niinpä sitten kuului POKS ja etsin syyllistä pyykkikorin viereen pudotettujen vaatteiden osalta. Miehen kommentti "Se en voinut olla minä, koska minä en koskaan vie pyykkikoriin vaan sohvalle" sai aikaan megapurkauksen asiasta. Ihan täysin turhaa sinänsä, mutta kunhan nyt sitten löytyi väylä purkaa kaikki muutkin patoumat. Itse pidän purkausta oikeutettuna, koska oikeasti olo on joskus kuin pahimmallakin kotiorjalla - viikot töissä, viikonloput sitten kuron kotia kasaan, että voi taas selvitä viikosta. No, marinat sikseen...

Iltapäivällä sain pojan leikkaavalta lääkärilta vahvistuksen ja niin sitten ostin lentoliput. Jee! Heti alkoi aurinko paistamaan pilvien raosta. Viikko Istanbulissa ennen pääsiäistä ja leikkaava lääkäri on maan parhaita. Olen kerrassaan tyytyväinen, vaikkakin pakko myöntää, että päätös oli erittäin vaikea ja jännitän ihan hurjan paljon.Nyt loppuu silti jahkaamisen aikakausi, joka on jatkunut tosi kauan!! Ja kesällä on tiedossa megaluokan sünnetbileet, sillä anopilla ja kälyillä on homma lähtenyt lapasesta jo kauan aikaa sitten.

Illlalla pojat tulivat vuorostaan meille yökylään. Leivottiin, katseltiin leffaa ja vitsailtiin - he ovat keksineet kuinka helppo miehen suomen kieltä on höynäyttää ja siksipäs miehen itseluottamus on todellakin koetuksella, hän kun on muutenkin huono häviäjä:

"Käykö teillä kello?" "No, käy" "No, käske sen sitten käydä meilläkin!!" HAHAHAA....

Vanhat klassikot jyrää!!

Loppuillasta taas lietson itseni katsomalla romanttisen ja aaaaaah, niin ihanan leffan taas uudelleen... en tiedä mikä tässä turkkilaisessa leffassa kiehtoo, mutta se vain on pakko nähdä aika ajoin uudestaan.

Issiz adam

2 kommenttia:

  1. Hei, mahtaisitko kertoa tuon laakarin nimea ja missa sairaalassa han on toissa. Itsellani on taalla İstanbulissa edessa alle vuoden ikaisen pojan sünnet mahdollisimman pian. Vaan on huonosti tietoa siita minne poika kannattaisi vieda. Voin laittaa sulle vaikka s-postiosoitetta jos kerkeat vastamaan. Ja toivottavasti teidan operaatio meni hyvin :)

    VastaaPoista
  2. Voi ei, vasta nyt huomasin viestisi!! Jos vielä luet tämän, niin sairaala oli Amerikan Hastanesi. Kaikki meni tosi hyvin ja suosittelen sairaalaa lämpimästi!

    Boncuk

    VastaaPoista