What did I do with my life?

(Clap your hands y'all, it's alright...)

If tomorrow is judgment day (Sing Mommy)
And I'm standing on the front line
And the Lord asks me what I did with my life
I will say I spent it with you

If I wake up in World War III
I see destruction and poverty
And I feel like I want to go home
It's okay if you're coming with me

'Cause your love is my love
And my love is your love
It would take an eternity to break us
And the chains of Amistad couln't hold us
'Cause your love is my love
And my love is your love
It would take an eternity to break us
And the chains of Amistad couln't hold us

If I lose my fame and fortune
And I'm homeless on the street
And I'm sleeping in Grand Central Station
It's okay if you're sleeping with me

As the years they pass us by
We stay young through each other's eyes
And no matter how old we get
It's okay as long as I got you baby

'Cause your love is my love
And my love is your love
It would take an eternity to break us
And the chains of Amistad couln't hold us
'Cause your love is my love
And my love is your love
It would take an eternity to break us
And the chains of Amistad couln't hold us

If I should die this very day
Don't cry, 'cause on Earth we weren't meant to stay
And no matter what the people say
I'll be waiting for you after the judgment day

'Cause your love is my love
And my love is your love
It would take an eternity to break us
And the chains of Amistad couln't hold us
'Cause your love is my love
And my love is your love
It would take an eternity to break us
And the chains of Amistad couln't hold us

pieni vilppi ja muita arjen niksejä

Viime syksynä, kun tein pienen pientä pintaremppaa makkariin haaveilin ihanasta Pentikin pöytävalaisimesta. Tiedättehän, tälläisestä:

Manhattan valaisin - Pentik

Mutta sen sijaan malttamattomana ostin Anttilasta tämän, mikä heti kotona osoittautui todelliseksi hutiostokseksi.

Pöytävalaisin kosketuksella

Noh, olen ostosta asti pähkäillyt, että mitä sille tekisin, sillä poistopoistomyynnin helmeä ei voinut palauttaa ja periaatteet eivät antaneet lupaa turhaan hävittämiseen. Niinpä se on sitten vain karvaana palana tehnyt tyyneesti tehtäväänsä, KUNNES eilen makkarista kuului KRISHKRASH ja armoton litania turkkilaisia kirosanoja. Mies oli sen onnistunut pudottamaan pedatessaan sänkyä. Voi onnenpläjäys!!

Tietystikään en voinut kertoa, ettei kyseessä ollutkaan major accident, koska en ensinnäkään voinut myöntää siinä tilanteessa, kun mies kerrankin anelee anteeksi antoa ja toiseksi, jos olisin heti asian myöntänyt, en taaskaan olisi ollut oikeutettuni Pentikkiin, koska valaisinhan olisi kätevän miehen käsissä ihan korjattavissa... 

Niinpä hupsista keikkaa pienehkö vilppi livisti ja Pentikin katalogikuvat välkkyivät mielessä. Seuraava aamuna sitten pokka kuitenkin petti, kun mies aloitti aamunsakin vielä pahoittelemalla ja lupaavansa korvata asian. Nyt saan ihan takuulla tuntea suloisen koston nahoissani jonain arvaamattomana hetkenä. Ihan takuulla.Ja todennäköisesti kosto ei tule olemaan visuaalisesti kaunis. Voi blaah!!

ilta ystävällä ja purkaus kotitöistä

Eilen iski yhtäkkiä kummallinen yksinäisyyden tunne. Siis ei fyysinen - porukkaa oli ympärillä enemmän kuin tarpeeksi, vaan semmoinen henkinen. En tarkalleen osaa sitä edes avata, mutta yhdelle parhaimmista ystävistäni kirjoitin "hätätekstarin" - "dostum, hiz zaman yalniz degilim ama gercekten yalnizim". Meillä on hyvin erikoinen, syvä ystävyys, joka syntyi kun hän muutti meille kariutuneen parisuhteensa jälkeen toipumaan, mikä meinasi taas kariuttaa meidän parisuhteen. Lietsomme toisemme epätoivoon ja sitten pelastamme toisemme epätoivolta. Toimii hyvin!

Poika vinkui päästä telttayökylään naapurin olkkarin lattialle, mies nukkuu aina ennen yhdeksää töiden aiheuttaman kieroutuneen vuorokausirytmin vuoksi, joten siinä sitä oltiin - yksin. Parhaimmat ystävät asuvat satojen/tuhansien kilometrien päässä, omat perheet ja kuviot pitävät lähellä asuvat kiireisinä ja sukulaisetkin asuvat satojen kilometrien päässä. Sen siitä saa, kun ei ole tarkkaa kotiseutua ja kun ei pysy paikallaan. Hetken tilannetta kummastelin ja sitten päätin lähteä parantamaan maailmaa ystävän luokse. Ja niin se parani - kitara soi, tee virtasi, nauru raikui ja eläkevuodetkin tuli suunniteltua ja olo helpottui. Ystävät ovat rakkaus.

Tänä aamuna sitten valvominen näkyi naamassa. Teki todellakin mieli sukeltaa syvemmälle vällyihin, kun silmäpusseista todellakin pystyi laskemaan kuluneet vuodet. Vaan telttailijoiden palatessa kotiin ei auttanut muu kuin tarttua arkeen. Siihen sitten tartuinkin niin, että neljän tunnin päästä sain täysi pimahduksen.

En todella tiedä millä te muut koulutatte niitä kanssa asukkeja, sillä multa ei vaan onnistu. Se olen aina vain ja ainoastaan minä, joka teen kaiken.Niinpä sitten kuului POKS ja etsin syyllistä pyykkikorin viereen pudotettujen vaatteiden osalta. Miehen kommentti "Se en voinut olla minä, koska minä en koskaan vie pyykkikoriin vaan sohvalle" sai aikaan megapurkauksen asiasta. Ihan täysin turhaa sinänsä, mutta kunhan nyt sitten löytyi väylä purkaa kaikki muutkin patoumat. Itse pidän purkausta oikeutettuna, koska oikeasti olo on joskus kuin pahimmallakin kotiorjalla - viikot töissä, viikonloput sitten kuron kotia kasaan, että voi taas selvitä viikosta. No, marinat sikseen...

Iltapäivällä sain pojan leikkaavalta lääkärilta vahvistuksen ja niin sitten ostin lentoliput. Jee! Heti alkoi aurinko paistamaan pilvien raosta. Viikko Istanbulissa ennen pääsiäistä ja leikkaava lääkäri on maan parhaita. Olen kerrassaan tyytyväinen, vaikkakin pakko myöntää, että päätös oli erittäin vaikea ja jännitän ihan hurjan paljon.Nyt loppuu silti jahkaamisen aikakausi, joka on jatkunut tosi kauan!! Ja kesällä on tiedossa megaluokan sünnetbileet, sillä anopilla ja kälyillä on homma lähtenyt lapasesta jo kauan aikaa sitten.

Illlalla pojat tulivat vuorostaan meille yökylään. Leivottiin, katseltiin leffaa ja vitsailtiin - he ovat keksineet kuinka helppo miehen suomen kieltä on höynäyttää ja siksipäs miehen itseluottamus on todellakin koetuksella, hän kun on muutenkin huono häviäjä:

"Käykö teillä kello?" "No, käy" "No, käske sen sitten käydä meilläkin!!" HAHAHAA....

Vanhat klassikot jyrää!!

Loppuillasta taas lietson itseni katsomalla romanttisen ja aaaaaah, niin ihanan leffan taas uudelleen... en tiedä mikä tässä turkkilaisessa leffassa kiehtoo, mutta se vain on pakko nähdä aika ajoin uudestaan.

Issiz adam

Sopeutumista ja luopumista

Joskus on ihan hyvä juttu, että auto jää jumiin hankeen syrjäisen toimistorakennuksen parkkipaikalle. No okei, ei se oo koskaan hyvä juttu, mutta tänään siitä seurasi hyviä juttuja....

Pitkästä aikaa siirryin julkisten kulkuneuvojen asiakkaaksi ja viereeni istahti elämää hurjan paljon enemmän nähnyt rouva. Hänen kanssa sitten aloimme elämää päivittelemään - minäkin, kuin jotain jostain muka tietäisin. Ja havahduimme päivittelemään elämän epäloogisuutta.

Ensin olet omassa äidissäsi kiinni, sillä kysy on elämästä ja kuolemasta - ihmislapsi ei omillaan selviä. Sitten tulee uhmat sun muut ja teet itsestäsi omatoimisen ja selviävän. Teini-iässä, ett halua näyttäytyä vanhempiesi kanssa ja itsenäistymisen vimma on suurimmillaan. Sitten tuleekin perheen perustaminen ja taas tarvitsee sopeutua ajatukseen olla vastuussa jostakin, kunnes taas pitää osata höllätä ja antaa tämän jonkun oppia itsenäiseksi. Ja sitten onkin tämä kolmenkympin vaihe, jolloin on vanhemmat on taas POP ja mielessä jo pelkokuvina liikkuu heistäkin luopuminen. Ja kun se aika tulee, on todella osattava olla itsenäinen ja luovuttava "ikuisesti jonkun lapsi" roolista. Saitteko kiinni ajatuksesta??

Mä alan oleen todellinen mummo-fani. Sijoitan itseni heidän läheisyyteen ja huomaan oikein kärkkyväni keskustelutilaisuutta.Äitini mielestä tosin olen sitä aina ollut, sillä jo alle kouluikäisenä karkasin naapuriston mummojen luokse ja alakoulussa olin ilmoittanut harrastukseksi mummoilun. Ehkä se oli jonkinlainen protestini sille, että asuimme isovanhemmista kaukana. Tiedä sitä.

Alakerran mummon kanssa tuossa joku päivä turistiin ja vitsillä heitin, kuinka olen siirtymässä mummottomaan aikaan, koska omia isovanhempia enää ole pitkään aikaan ollut. Hän heti lupasi, että he miehensä kanssa voivat olla varamummo ja -vaari aina kun vain tarvitsen. Minusta aika liikkisajatus!! VARAMUMMO JA VAARI <3

Mummoilua lukuunottamatta arki soljuu omaa kiivasta vauhtia. Nyt taas yritän painaa jarrua, hillitä ostoksia ja tutkia ravintoa tarkemmin. Tässä muutamia otoksia eilisestä:

LököLökö

Siinäpäs se oleellisin tästäkin päivästä. LököLökö.

Aamulla aloitettiin lököttelemällä perheenä sängyssä pitkään. Perinteinen perhekokous muuntui miehen suussa perhekokoomukseksi vain minua ärsyyttääkseen ja minä tietysti vielä vähän käänsin, että päästiin perheviherrykseen. Poika peiton alla leikki krokotiiliä, joka hyökki puraisemaan pupun hampaineen meistä paloja. Niitä rakkaus hetkiä, joita aina lapsen kasvaessa kaipailen.

Sieltä sitten yksitellen kömpien telkun ja netin ääreen lökölököilemään. Välillä matsi jotain hurjan tärkeää autopeliä. Mutsi keittiöön duunaamaan sunnuntaisafkaa, jota tänäin ajoi simppelisti curryyn eksynyt kana riisien kera. Vähän vihreää metsääkin taiteilin kanalle ja inan siemeniä naposteltavaksi.

Sitten olikin aika lunastaa edellisen päivän lupaukset ja viedä poika kaverinsa kera katsastamaan Saapasjalkakissan. Auton ikkuna oli taas sisäpuolelta tiiviisti jäässä ja sitä lämmitellessä ennätin unelmoida monet lämpimät maat ja kirota jokaisen lumikasan ympärilläni. Lopulta kuitenkin olimme jonottamassa sadan muun kanssa poppareita, limua ja vielä karkkejakin. Poikien istuessa näyttämössä, suuntasin itse viimeisen kerran alennusmyynteihin ja ystiskahville.

Ystiskahvit maistui ihanalle. Ystis on lapsuuden ystäväni, jonka kanssa asumme toisistamme vain 3km päästä, mutta jonka kanssa näemme lähinnä vain kotiseudulla jouluisin. Kuten muidenkin lapsuuden ystävien kanssa, juttu jatkuu kuitenkin aina siitä mihin viimeksi juttu on jäänyt. Niin nytkin. Sydäntä lämmitti ja nauroimme muistamaamme väitettä, jonka mukaan "ihmiset, joiden varpaat tunnistat, säilyvät ystävinä ikuisesti". Lapsuuden ystävien varpaat väitän edelleenkin tunnistavani.

Alesta löysin vain kivan, talvisen villahameen ja miehelle piirakkakaulimen.

Kotiin palatessa poitsu nukahti kutakuinkin heti ja oli raasu taas kuumeessa. Lienee taas korvat. Peitot päälle, lääkkeet ja yöunille. Itse hyppäsin villasukkiin ja sukelsin sohvan syöveriin peittojen alle katsomaan iki-ihanaa Will&Grace boksia. "Where's a Will, There's a Grace". Niin sitä sitten lietsoin itseni ystäväikävään. Yksi siellä, toinen täällä, mutta ei kukaan niinkuin Frendeissä tai Will&Gracessä. Epistä.

Moista tunnetta helpottamaan ostin sitten Istanbulin liput keväälle. Tai no Sünnet on se ykkössyy, mutta pakkohan tässä on myöntää olevansa innostuksesta sekaisin - ISTANBUL JA KEVÄT!! Viimeksi tapasimme keväällä täsmälleen 9 vuotta sitten eli JO ON AIKAKIN!! Vähän jänskättää rahatilanne, sillä ensi kuussa olisi Oslo, sitten Istari, sitten Varsova ja sitten pitäisikin taas olla rahat kerättynä Turkin reissuun... No, nyt se on sitten näytönpaikka säästeliäisyyden suhteen!! (mä olen niin huono säästämään!!).

" He knows not where he is going,
  For the ocean will decide -
  It's not the destination.....
.......It's the glory of the ride  !! "
           
                  (napattu FBstä)

Olo on hurjan levoton. Tekisi mieli, mutta ei tiedä mitä tekisi mieli. Jotain. Kaikkea. Välillä ei mitään. Vaihtaisko työn vai vaihtaisko auton? Ostaisko veneen vai lähtiskö meneen? Samalla olo on hirmu rauhaisa. Kaikki on hirmu onnellisesti ja hyvin. Onko se se mikä kihertää? Tiedä tuota, mutta matka kesään tulee olemaan haastava ja pitkä. Se on fakta.

I'm back!!

Tänään tuli suuri ikävä blogaamista ja blogimaailmaa. Ulkoistin itseni oikeastaan kokonaan syksyn tapahtumien jälkeen, mutta niin vain elämä kuitenkin palailee uomiinsa ja nyt huomaan, että ajatusten jäsentelyä näin kirjallisestikin jo kaipaa eli I AM BACK !!

Eilen pitkästä aikaa pääsin tuulettumaan työpaikan loppiaisbileisiin. SE OLI IHANAA!! Kuinka sitä nauttiikaan, kun pääsee ihan vain humputtamaan ihanien työkavereiden kanssa huolettomasti! Ja mikä idea - loppiaisbileet!!
Etukäteen tuli kertoa järjestäjille jokin yllättävä fakta itsestään ja mukaan tuli ottaa jokin esine, joko lahjaksi saatu tai itse hankittu, jolle ei ole ollut käyttöä tai josta ei ole pitänyt. Toisen roina on toisen aarre.

Aarteeksi sain timanttijääpalarasian, oliivisaippuoita sekä chililusikat. Roinaksi vein pienen vesipiipun, yhden miljoonasta piikkimatostamme ja Thaimaalaisia nukkeja. Kaikki roinat löysivät uudet kodit - jee!!

Yllättävän faktani - "olen lahjonut poliisin kolme kertaa" - osasi arvata oikein vain yksi työkavereistani. Aika hyvin siis!!

Tänä aamuna koti oli niin kaaoksessa kuin ikinä uskallatte kuvitella! Pojat olivat leikkineet marsujen kanssa ja purut näkyivät mustilla matoilla kauas. Kengät täyttivät koko eteisen ja koska mies oli ollut vastuussa iltapalasta, oli sekin ollut hmm... monipuolista ja kattavaa, ja se oli nautittu olkkarissa. Ja kuten aina tälläisinä aamuina, niin tänäänkin tapahtui jotain yllättävää - pojan uusi koulukaveri tuli äiteineen hakemaan meitä pulkkamäkeen. Ette usko kuinka hävetti ja kuinka kauhistuneen näköinen tämä äiti oli!! Ensin säntäsi ovea avaamaan mies päivän sängessään ja pyjama päällä (kello siis oli jo 12 !!). Sitten poika pyjamassaan tekee suureen ääneen selväksi kuinka hän ei ole saanut vielä aamupalaa ja lopuksi minä kampean paikalle selittelemään kuinka vielä ollaan vähän vaiheessa!! Siis niin noloa!! Järkytys todella näkyi sen äidin kasvoilta!! Asiasta riitti vitsailtavaa koko päiväksi.

No, ainakin saimme potkua kunnon hammasharja siivoukseen!! Sen jälkeen intouduin muistelemaan Malesian aikoja ja leipomaan curry puffseja. Mies intoutui tavoilleen ominaisesti historioitsemaan kuinka nämäkin puffsit ovat aluperin olleet turkkilaisten cig börekejä, jotka vain ovat historian saatossa muunneltu. Aivan sama - maistuivat peruna, jauheliha, currypaste, punasipuli sisältöisinä aivan erinomaisilta!!