Tämä on ollut keskeinen kysymykseni jo jonkin aikaa. Pari vuotta sitten aloin mielestäni päästä kysymykseni ytimeen, mutta edelleen ilmassa leijaili myös paljon avoimia kysymyksiä.
Nuorena ajattelin olevan mahdollista löytää pysyvä onnellinen tila. En kuitenkaan onnellisuutta sen kummemmin miettinyt, vaan elämä kuljetti ja olin onnellinen. Minulla oli ihana perhe, eläimet, ystävät ja mahdollisuuksia. Sisälläni kuitenkin kyti tyytymättömyys. Rauhattomuus. Sidoin pikku hiljaa onneni liikkeeseen. Olin onnellisin ollessani matkalla. Ihan minne vain.
Maailmalla asuessani havahduin tunteeseen, että olinpa sitten juuri siellä missä kuvittelin olevani täysin onnellinen, en sitä siltikään ollut vaan kaipasin jonnekin muualle missä kuvittelin olevani onnellinen. Ja kun taas matkasin sinne missä luulin onneni asuvan, jatkoin matkaani taas.
Niinpä ajattelin täydelliseen onneen tarvittavan parisuhteen.Ja se kumppanini selvästi tulisi tekemään minusta täysin onnellisen. Kuherrusvuosien jälkeen kuitenkin sama levottomuus ja ihmettelevä olotila palasi, jolloin ajattelin olevan aika lapsen. Kaunis lapsi, tuo pysyvän onnen tuoja, saapui iloksemme ja minä uppouduin syvälle äitiyteen. Halusin olla juuri sellainen äiti, kun olin kuvitellut äitien olevan. Luovuin kaikesta minuudestani ja korvasin sen 100% äitiydellä. Muu maailma lakkasi olemasta ja lopputulos oli kaikkea muuta kuin onnellinen, vaikken sitä heti itse huomannutkaan.
Monia tapahtumia seurasi asumusero ja paras ystäväni tuli käymään. Lentokentällä hän totesi: "mitä sä oot tehnyt itsellesi?". Yksi pieni kysymys sai minut havahtumaan ja katsomaan peiliin. Olin unohtanut kuka minä olen. Olin unohtanut kaikki ne pienet minuuden muut osa-alueet ja hylännyt ne äitiyden alle. Oli aika kaivaa ne taas esiin.
Seuraavan puolen vuoden aikana ymmärsin hyvin isoja asioita. Onnea ei voi sitoa toiseen vaan sen on löydyttävä itsestä. Tätä olen varmaan toitottanut jokaiselle, mutta minulle se on ollut hyvin merkittävä ymmärrys. Koko maailma on näyttänyt erilaiselta tämän ymmärryksen jälkeen. Ei voi ajatella niinkuin minä ennen - sinä olet minun kanssa ja teet minut onnelliseksi. Hyvä parisuhde on nykyajatteluni mukaan vain hieno lisä siihen onneen minkä itsestään löytää. Tämä puoli vuotta selvitti ajatuksiani myös monella muulla tapaa ja sen jälkeen päädyimme takaisin yhteen ja kaikki on ollut erilaista.
Tämän jälkeen olen kuitenkin jotenkin taas päätymään ajattelemaan, että olisinko onnellisempi jossain muualla? Varsinkin keväisin edelleen kaipaan ja kaihoan jonnekin. Pohdin ja punnitsen millaista olisi taas asua vaikkapa Turkissa.
SIKSI kun vihdoin sain mahdollisuuden päästä näkijä MILIN intuitiiviseen iltaan, päätin käyttää mahdollisuuteni kysyä häneltä tämän mieltäni askarruttaneen kysymyksen. Missä olen onnellinen? Olin edelleen kutakuinkin varma, että löytäisin maailmasta sen lokaation, josta se onni sitten pysyvästi löytyisi.
Mukaani iltaan otin työkaverini, jolla on pitkälti samanlainen elämänkatsomus kuin itsellänikin ja jolla myös oli asioita, joita hän halusi kysyä näkijältä. Tilaisuus järjestettiin pienessä Kalevan Tähdessä , jossa oli mielestäni tilaisuuteen sopiva henki. Me olimme odottavalla fiiliksellä mukana, kumpikin ensimmäistä kertaa näkijällä sekä mukana tälläisessä illassa. Paikalla oli noin 10 naista, joista työkaveriani laskematta en tuntenut. Lämmin henkinen Mili esittäytyi kaikille ja antoi meille laput, joihin saimme kirjoittaa mieltämme askarruttavat kysymykset. Laput laitettiin kulhoon ja ilta pääsi alkamaan.
Ensin Mili kertoi itsestään, näkijän lahjastaan ja työstään. Sen jälkeen hän alkoi yksitellen ottamaan kulhosta kysymyksiä ja käsittelemään niitä. Omani sattui tulemaan ensimmäiseksi ja pakko myöntää, että se lämmin tyyli millä Mili alkoi kertomaan asioita kysymykseeni liittyen sai minut herkistymään niin, että en saanut sanaakaan suustani. Tietämättä kenen kysymys oli hän kertoi kuinka olemme lapsuudessa muuttaneet paljon ja kuinka kysymys ei suinkaan ole mistään tietystä lokaatiosta vaan siitä onnen löytämisestä itsestään. Hän näki myös minun tulevan opiskelemaan (edellispäivänä olin jättänyt hakupaperit) ja suositteli vihdoinkin olemaan se kuka oikeasti olen, eikä se mitä muut minulta odottavat.Hän kysyi minulta myös onko minulla naisten ryhmä johon tukeutua ja vaikka siinä häkellyksissä en sitä muistanutkaan, kotona heti huomasin, että onhan minulla - kaksikin. Olin todella ihmeissäni, koska hän näki juuri ne asiat, jotka ovat varsinkin tämän kevään pyörineet mielessäni ja joihin olen etsinyt vastausta!
Tilaisuuden jälkeen suuntasimme läheiseen ravintolaan vielä käymään asioita läpi muutaman paikalla olleen naisen kanssa. Olimme kaikki ällikällä - hänellä todella on lahja ja koimme saaneemme paljon mietittävää sekä monet myös apua tilanteisiinsa. Itse sain nimenomaan vahvistusta tälle elämänmuutokselleni mitä olen tässä jo keväästä asti työstänyt, mutta myös uuden oivalluksen siitä, että totta tosiaan - miksi kaihota minkään lokaation perään, eihän se se ydinkysymys olekaan. Sisimmässäni minäkin sen tiedän, mutta tarvitsin vain jonkun joka sen minulle suoraan sanoi.
Lämpimästi suosittelen teille pääkaupungissa liikkuville (tai Lontoossa asuville/käyville) Milin pitämiä iltoja, työpajoja tai yksityisvastaanottoja !
