lauantai 29. toukokuuta 2010

70 faktaa minusta

Facebookissa jo tovin on kiertänyt pyyntö avautua 70 faktan verran.

Teen sen täällä mieluummin.


  1. Joudun nykyään laskemaan ikäni sen muistaakseni. Hmm??
  2. En ole mitenkään sinut laskennallisen ikäni kanssa. Josko olen koskaan ollutkaan.
  3. Miehellä oli tänä vuonna todellinen ikäkriisi. Niin kova, etten asiasta uskaltanut edes kuittailla.
  4. Biologinen kelloni tikittää KOVAA.
  5. Käyn asiasta suurta sisäistä keskustelua. Haluanko? Enkö halua?
  6. Opiskelen suomi toisena kielenä kokonaisuutta.
  7. Haluaisin palata kokoaikaiseksi opiskelijaksi.
  8. Mutta en ole varma liittyykö haluni siihen, että yhdistän opiskelun huolettomuuteen. Mikä ei siis nykyään ei toteutuisi.
  9. Suurin este opiskelulle olisi kuitenkin opinnäytetyö tai gradu.
  10. Ja se etten osaisi päättää mitä opiskella.
  11. Haluaisin myös takaisin ulkomaille. Kunnon töihin.
  12. Mutta jänistin ja peruutin haastatteluun osallistumisen ja toisella kertaa jänistin uudelleen enkä ottanut työtä vastaan.
  13. Toisaalta nautin nykyisestä työstäni.
  14. Mutta en osaa pitää puoliani byrokratiaa ja politiikkaa vastaan.
  15. Inhoan politiikkaa.
  16. Välillä koen, että en aikuistu.
  17. Töissä olen usein ihmettelen mielessäni hyvin menneen palaverin jälkeen, olinko se todella minä joka puhuin.
  18. Olen toipuva materialisti.
  19. Se on pitkän itsetutkiskelun ja harjoittelun tulos.
  20. Nykyään kannatan materialisten arvojen sijaan henkiseen hyvinvointiin satsausta.
  21. Edellä mainittu havainto on tuonut elämään paljon hyvää.
  22. Rakastan silti kaikkea kaunista.
  23. Mutta olen oppinut ettei kaikkea tarvitse omistaa.
  24. Samalla olen oppinut ettei ketään voi omistaa eikä edes kahlita.
  25. Ja että meistä jokainen tekee elämässään omat ratkaisut.
  26. Se mikä sopii minulle ei ehkä sovi sinulle.
  27. Haluan oppia olemaan arvostelematta ihmisten valintoja ja ymmärtää enemmän.
  28. Suvaitsevaisuus on tärkein arvoni.
  29. Olen ollut monesti pääpölkyllä puolustaessani ystäviäni ja tärkeäksi kokemiani asioita.
  30. Olen Amnestyn, GreenPeacen, SPRn ja Animalian jäsen.
  31. Rasismi ja ennakkoluulot saavat minut näkemään punaista.
  32. Tutustun uusiin ihmisiin helposti.
  33. Luotan liikaa ja joskus olen liian avoin.
  34. Silti minulla on 10 lähintä ystävää, joihin luotan 100% ja jotka merkitsevät minulle kaikkea.
  35. Olen myös saanut nenilleni pahasti luottaessani. Ja toipunut.
  36. Ja oppinut itsestäni etten pysty antamaan anteeksi tietyn rajan jälkeen.
  37. Ihmiset kertovat minun olevan hiljainen ja ihailevat rauhallisuuttani.
  38. Itse koen itseni puheliaaksi ja eläväiseksi.
  39. Inhoan kysymystä "Miten sä oot noin rohkea?". Mitä siihen voi edes vastata?
  40. Uskon enneagrammiin ja erilaisiin persoonallisuustyyppeihin.
  41. Uskon myös, että ihmisten tulisi ottaa vanhat perusarvot käyttöön.
  42. Koen olevani Turkissa kotonani.
  43. Pelkään menettäväni läheisiäni.
  44. Erityisesti pelkään äitini, isäni ja mieheni äidin vanhenemista.
  45. Osa päätöksistäni perustuu heidän vanhenemiseen.
  46. Haluaisin asua kommuunissa, jossa kaikki rakkaat olisivat lähelläni.
  47. Joskus toivoisin olevani uskovainen, jolloin maailma olisi helpommin selitettävissä.
  48. Mutta olen siihen liian kyyninen ja kriittisesti ajatteleva.
  49. Unelmoin eräästä talosta mieheni kotikylän rannassa.
  50. Jotenkin luotan sen vielä saavani. Jonain päivänä.
  51. Vuosina '97-'01 pääsin liikkuvan elämän makuun.
  52. Syytän noita vuosia joka vuotisesta kevätlevottomuudestani.
  53. Onnellisimmillani olen matkalla.
  54. Matkan määränpäällä ei ole niin väliä.
  55. Ilman vastuuta ja velvollisuuksia haluaisin viettää vuoden backpackerinä Aasiassa.
  56. En kestä hiljaisuutta.
  57. Enkä yksinäisyyttä.
  58. Rakastan clubeja ja yöelämää.
  59. Jos menen aikaisin nukkumaan, koen menettäväni aikaa.
  60. Olen jättänyt palan sydämmestäni kolmeen maahan.
  61. Minun ei ikinä pitänyt mennä naimisiin.
  62. Mieheni ei ikinä pitänyt mennä naimisiin.
  63. Olemme joutuneet opettelemaan parisuhteessa elämisen.
  64. Meillä ei ole aivan tyypillinen avioliitto. Josko sellaista edes on.
  65. Teininä ennustaja ennusti minulle käsialastani.
  66. Ennustukset ovat pitäneet paikkansa. Vain asutut maat ovat olleet erit.
  67. Äitini näkee etiäisi, joista saan kylmiä väreitä.
  68. Olen luvannut pojalleni kaksi marsua Turkista palattuamme.
  69. Haluaisin itselleni bokserin.
  70. Nautin elämästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti