sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Vappu

Ja niin vappu tuli ja meni.

Lapsuudessani vappu sisälsi kolme asiaa:
- koulun askartelut
- Porin vappumarkkinat
-itse valitseman limsapullon äidin munkkien ja siman lisäksi

Meidän vappu tänä vuonna sisälsi:
- yhteistä askartelua
-hurjan määrän herkkuja
-leffoja
-grillausta
-sukutapaaminen mesen välityksellä

Uusien tuulien myötä olen lisännyt muutoslistoilleni myös lapsen suojelun kaupallisuudelta sen verran mitä siihen itse kykenen.
Toisin sanoen olen päättänyt vähentää minulle niin rakasta shoppailua radikaalisti ja tässäkin asiassa priorisoida ostokset tarpeellisuuksiin, jolloin taas sitä aikaa jää olennaiseen.

Viikolla pääsin osalliseksi erään nuoren opiskelijan graduun.
Hän pyysi minua vertailemaan asioita omassa lapsuudessani ja omassa kasvatuksessani.
Taas hirveän hyvä havahtumisen paikka.

Miten omat vanhempasi käyttivät kasviksia?
(kaikki omasta maasta talon takapihalta - nauris, lanttu, punajuuri,marjat)
Mitä itse käytät?
(vihersalaatteja,kurkku, tomaatti ,pakasteita,tuontihedelmiä kaupasta)
Kuinka monesti viikossa arviot vanhempasi käyneen kaupassa?
(ei aavistustakaan, koska emme ikinä olleet mukana)
Kuinka monesti sinä käyt kaupassa lapsen kanssa?
(4-5 kertaa viikossa kotimatkalla)

Haastattelu sai itseni miettimään omaa lapsuutta. Sitä huolettomuutta.
Me vain oltiin ja leikittiin siskon sekä kylän mukuloiden kanssa.
Vanhemmat hoitivat asiat niin, että me saimme vain leikkiä.
Priorisointi teemalla jatkaen aion nyt täten kohdistaa huomioni tähän asiaan.
Turhat kauppareissut vaihtuvat leikkiin ja relaamiseen.
Kuullostaa minustakin hyvältä ;-)


4 kommenttia:

  1. Tuo on aivan totta.Kun molemmat vanhemmat kayvat töissa,niin kaupassa kaydaan yleensa työmatkalla,jolloin lapsetkin ovat mukana.
    Ei sinansa kauppareissu ole haitaksi lapselle,Oppii senkin puolen,mutta kun se tehdaan kiireessa,ja vasyneena,niin silloin ei ole kenellekkaan mielekasta.
    Kylla kotiaitikin joutuu lapsensa kauppaan mukaan ottamaan.Ei voi aina noin vain työntaa naapuriin.
    Tuollainen organisointi on varmaan hyva juttu,mita nyt mietit.
    Ja ostoksethan voi myös keskittaa niin,ettei kauppakaynteja tule viikossa kovinkaan montaa.Varsinkin,jos perheessa on auto kaytössa.
    Tsemppia tuohon.

    VastaaPoista
  2. En toki minäkään pidä kauppareissuja haitallisena lapselle! Sopivassa määrin ne kuuluvat elämään ja ovat hyviä opetustilanteita esim. käyttäytymistä ajatelle.
    Itseni kohdalla kuitenkin aikaa kuluu aivan liikaa shoppailuun. Päivittäinen ostosreissu, kun on tähän asti niin helpolla vienyt k-kaupan lisäksi myös lindexiin. Rahaa palaa, aikaa kuluu ja tosiasiassa mitään ei välttämättä ole edes tarvittu! Siinä siis se priorisoinnin ydin...
    Eilen olimme miehen kanssa piipahtamassa maalla. Siellä sitä aina miettii kuinka paljon turhaa tulee tehtyä. Kun ei ole kauppoja, niitä ei tarvitse päivittäin. Kun ei ole televisiota, sitä ei tarvitse. jne. En tarkoita että pitäisi elää askeesissa, mutta havahtuminen silloin tällöin on ihan hyväksi ... ;-)

    VastaaPoista
  3. Huomasin vasta tänään siellä testausblogissani kommenttisi siitä uuden blogipohjan laitosta,mutta näenkin,että onnistuit siinä oikein hyvin:-)

    VastaaPoista
  4. :-) Vaikeuksien kautta voittoon ;-)

    VastaaPoista