Jaksanut herätä aamutuimaan aina minun niin halutessani. Valittamatta. Ongelmitta.
Hän toivottaa hyvät huomenet maskuliinisella murinalla
ja saa minut aloittamaan päiväni rakkauden tunteella.
Hän on uskollinen ja jaksaa odottaa pitkätkin ostosreissut. Mukisematta. Aloillaan.
Hän kantaa painavatkin kassit, eikä valita niiden sisällöstä saati kalleudesta inahduksellakaan.
Hän on minun Romeoni. Joka rakastaa minua niin ylä- kuin alamäissä.
Minä en halunnut Romeota. Taistelin viikon saadakseni VW Beetlen. Oranssilla gerberalla.
Romeo löytyi kaukaa järvien takaa. Mielestäni aivan liian kaukaa.
Nyt Romeo on vain minun. Ja minusta on tullut hänestä mustasukkainen.
Puristan avaimia kaksi käsin, jos isäni haluaa ajaa hänellä. Minun tekisi mieleni piiloittaa avaimet, jos mutkat suoriksi ajava mieheni haluaa hänellä ajaa.
Romeollani, joka pitää vauhdikkaista kiihdytyksistä ja tasaisesta nopeudesta.
Romeolla ja minulla on jo 20 000 yhteistä kilometriä. Tunnemme siis toisemme.
Kukapa olisi uskonut, että vakiinnun sittenkin.
;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti