Myönnetään. Tiistai on mulla se päivä, kun pitää tsempata itsensä töihin ja töissäkin todella pinnistellä ja skarpata. Tiistai on ihan toivoton päivä. Viikonloppu on kaukana ja tänä vuonna tiistai on ollut ihan ehdottomasti viikon haastavin työpäivä. Olen alta vastaaja. Tiistain talossa olen vieraileva. Viikon vieras. On todella haastavaa päästä vierailevana tiimiin sisälle ja vielä haastavampaa saada erityisryhmä hallittua, kun arki tiivistyy siihen yhteen päivään, jolloin olisi niin kiva olla se hyvä poliisi :-) Tästä syystä on motivaatio ollut vähän hakusessa. Ja myönnän sen avoimesti.
Tänään yllättävää oli se, että molemmat tämän talon tiimini tulivatkin tiedustelemaan, että tottahan konsultoin myös ensi vuonna heillä. He kiittelivät työpanoksestani ja kertoivat oppineensa vuoden aikana paljon monikulttuurisuuteen liittyen. Tämä tuli täysin puun takaa! Olin koko ajan syytellyt itseäni siitä, kuinka en pysty tämän ainoan yhden päivän aikana tarjoamaan heille sitä mitä minun tulisi ja todellakin koin, etten yllä tavoitteisiin. Loppu päivän taisinkin sitten vain liidellä jossain lähellä pilviä helpottuneena...
Illalla ruoaksi oli helppoa "fuusioruokaa":
- paketti juustokanafileitä paistettuna
- coucousia sopivasti sekaan
- ja suuri kasa omenaraastetta ympärille.
- namnamnamnamnam....
Outoja safkoja o_O Omenaraastetta??
VastaaPoistaEikö ookin!!?? :-D Omppuraaste menee läpi poitsuunkin ja mikä parasta minuuteissa valmis eikä siltikään ihan eines...
VastaaPoistaMies kyllä kertoi uskontonsa kieltävän hedelmät :-/