lauantai 17. heinäkuuta 2010

Gittim, geldim.

Niin vain sitten minakin sairastuin. İhan tuosta vain. Ja voi jarkytys mika tauti!

Olimme kalyjen, anopin ja muksujen kanssa rannassa jatskilla, kun luulin etta nyt lahtee taju. Ei mitaan vinkkia ennen, napsista vain ja tauti paalla. Niin lahdin laahustamaan kotio kertomatta sen suuremmin syita, koska en halunnut huolestuttaa muita (kuullostaako tutulta? :) )ja kotiin paastessani ryhdyinkin kuumaan suhteeseen kylpyhuoneemme kanssa. Sen jalkeisesta elamasta ei silta iltaa ole mitaan havaintoa. Jossain vaiheessa sairastuvalle oli liittynyt myos puoliso samassa tilassa, mutta hanen loputtomalla tuurillaan tautinsa oli yhdella tyhjennyksella ohi. Toista oli omalla kohdallani.

Seuraavana paivana kuuntelin lisaneuvoja ja pohdintoja syista. Jos en nostanut paatani sangysta kaikki meni hyvin, mutta kummasti oli poitsulla aitille asiaa ja eihan siita paikoillaan olosta tullut mitaan lopulta. Niin sitten kuuma suhde jatkui ja olo huononi.
Lopulta anoppi antoi huolehtivalle miehelle (jonka huolehtivaisuus pohjautui nyt nimenomaan omaan kurjaan kokemukseensa ;-) ) 'Hae apteekista PİİKKİ!'. Ja kuin tyhjasta serkut ja oma muksu toitotti kuorossa 'nyt pistetaan PİİKKİ'. Se on se viimeinen helpotus. Vaivaan kuin vaivaan! Siina vaiheessa olin itse jo niin tokkurassa, ettei yksi piikki sinne tai tanne enaa jaksanut vaivata...

Niin tuli piikki ja illan piikittajaksi valittiin... tattadataa! ylakerrassa vuokralla (=lomalla) oleva ELAKKEELLA oleva sairaanhoitaja. Mies tietysti otti asiasta kaiken ilon irti ja demostroi monesti kuinka taman sairaanhoitajan kasi jo vahan tarisee, mutta toki osuu sentaan viela kankkuun. EİPAS JAKSANUT NAURATTAA SİİNA TİLANTEESSA!! (nyt kyllakin ;) ). Tama sairaanhoitaja oli kylla ihan viimeinen valinta, niinkuin ulkonaollisesti - jos sekoitatte mielikuvanne karjakosta ja hyvin vanhasta mummosta, niin lahella olette...

Mutta hei, tassa sita taas purskutetaan ja elama on İHANAA !

1 kommentti:

  1. Pikaista paranemista.Ei ole kivaa,ei,tuollainen tauti.Toivottavasti "piikki1 on auttanut.

    VastaaPoista