Niin oli taas aika jäähyväisten. Niihin ei ikinä totu. Enää ei pysty itseään edes huijaamaan' että pianhan sitä taas nähdään - mikään ei elämässä ole niin varmaa kuin epävarmuus!
Herästyskello herätti 6.30, jolloin koko poppoo lahti poikaa ja minua saattamaan. Otogarilla sitten vuodatettiin kyyneleet ja vannottiin rakkautta. Se on niin raastava tunne heittää hyvästejä, kun haluaisi olla läsnä kahdessa paikassa! Raastavaa on myös luopuminen - tällä kertaa on luovuttava sen ihanan pienen vaavelin hoidosta, vaaveli on taapero, kun seuraavaksi nähdään! Niisk! Kovimmille otti kuitenkin jättää mies kotikonnuille, pakko se vain on myöntää... ja me sentään ei olla niin tiivis pari, etteikö erossakin oltaisi oltu!
Materialisti-minä sai taas tuntea käsivarsissaan (ihan hyvä vaan!) ostoksensa ja suoraan sanottuna hirvitti miten siirryn linja-autosta rinkan + kahden putkikassin + juuri heränneen lapsen kanssa metrolle. Onneksi kanssa ihmisten apuun voi aina luottaa ja niin kaksi ihanaa nuorta miestä rehki puolestani ja matkustamisemme kävi kerrassaan helposti! Lentoaikataulu ja jopa netitse tekemäni check-in:kin piti paikkaansa, joten pääsimme superkätevästi postille ja koneeseen. Tosin sille reitille osui muutama tax-free ja käsiin tarttui vierasvaraksi aitoa Tekirdaglaista rakia ja transformer, mikäpäs muukaan...
Koneessa viereen tuli muutama kiinalainen Euroopan kiertomatkalla oleva nainen. He olivat juuri kiertäneet pari päivää Istanbulissa ja suuntasivat nyt sitten tutustumaan Helsinkiin, josta matka jatkuu Tukholman kautta Osloon. Kaukaiset muistot tulvivat mieleen heitä seuratessa, sillä olimme ystäväni kanssa aikoinamme ohjatulla matkalla Kiinassa ja voi sitä ohjauksen määrää!! Juuri niinkuin tämäkin ryhmä, saimme mekin lippumme vasta sekunttia ennen hoo-hetkeä! Ja voi miten ongelmallisia ohjattavia olimmekaan!!
Suomessa meitä kentällä odotti pitkäaikaisen nettitutun tarjoama kotiinkuljetus! Ilmoitin facebookissa tarpeeni saada kuljetuksen kotiin ja kuinka ollakkaan oli onni myötä! Tämä hyväntahtoinen naisihminen sai minut kyllä niin hyvälle tuulelle ja taas kerran havahtumaan, että näinhän sen juuri pitäisi mennä - antaa, saada ja pyytää apua! Toivottavasti tulee tilanteita, että voin myös itse tarjota arkipäivän apua tarvitsevalle! Ihan huippua!
Ja kotona odotti siisti koti ja ikiomat vanhemmat lättyineen. Mikäpäs sen parempi kotiinpaluu??
Kotiin on aina hyva palata,vaikka nyt tietty sinulle jai se toinen puolisko sinne.
VastaaPoista