Tämä tekee minut onnelliseksi

Eipä taida tulla kenellekään yllätyksenä, kun kerron, että tämä pikku jäbbinen saa minut päivittäin tuntemaan itseni onnelliseksi ja kaikin tavoin siunatuksi, kun saan olla hänen mutsinsa.

Hän saa minut tutkimaan itseäni, käyttäytymistäni ja reagointiani päivittäin. Hän tuntee minut paremmin kuin todennäköisesti ketään tällä planeetalla. Hän löytää sekä kiehumispisteeni että heltymispisteeni hetkessä. Ja hän saa minut ihmettelemään fiksuuttaan päivittäin.

Poika on herkkä monin tavoin, mutta hän kokee tarvetta esiintyä mieluummin machona. Sydämmeltään hän on äärinmäisen lämmin ja hän ajattelee aina muita. Tänäänkin hän oli kiertänyt naapurustossa asuvien lasten vanhemmille kertomassa, että ei se mitään jos ei ole rahaa ostaa hänelle synttärilahjaa, tärkeintä on että lapset pääsevät juhlimaan (joku vanhemmista oli kieltäytynyt ostamasta lapselleen uutta lelua ja vedonnut ettei aina ole rahaa, mikä alkoi huolettaa poitsua). Eilen hän vastasi tätinsä kyselyyn, että eniten lahjaksi hän haluaisi tädin pääsevän mukaan juhliin. Ja tänään hän näki Unicefin keräyslippaan ja väen vängällä halusi luovuttaa omat karkkirahansa keräykseen. Vanhempien naapurit sanoivat pojalle, ettei joka matkalta heille tarvitse tuoda tuliaista, johon poika loukkaantuneena vastasi; "Mutta kun minä tykkään enemmän antaa kuin saada".

Hän, oma pieni muruseni, on se asia maailmassa, joka aina saa minut onnelliseksi.

Päivän asu

Nyt tekisi mieleni selitellä. Seliseliseliseli... Siis kun ihan oikeesti mä olen melkein kameraton!! Tai siis ainoa kamera, jonka tällä hetkellä omistan on työkännykän onneton, salamaton kamera. Voiko sitä edes kutsua kameraksi?? No, sillä ei oteta mitään vuoden uutiskuvia!

Sillä sain kuitenkin aikaan tälläisen otoksen kotiin saavuttuani kämpän kirkkaimman lampun (eli eteisen) alla kuvattuna.

Tänään nukuin, lapsen riemuksi, melkein pommiin. Mies oli eilen hilpaissut Pink Floydin keikalle stadiin ja minä kärvistelin kateudesta kotona aamutunneille saakka (toinen tulkinta - nautin rauhallisista illan ja yön tunneista niin, etten joutanut nukkuun). Asia kostautui karvaasti heti aamulla. Niinpä päivän asu oli hyvin nopeasti temmattu - tummat farkut, löysä kaula-aukkoinen printtiteeppis ja hiusten kaaottista aamua peittämään miehen hattu. Yleensä en lähde töihin niin, että tatskat näkyy, mutta se oli selvä tänn päivän moka ja sen takia oli hieman epämiellyttävä olo aika ajoin.

Poika pukeutui tänään vappubileiden kunniaksi Kahramaniksi. Viikatemiehen huppu päähän ja mun mustasta paidasta fiksattu kaapu. Päiväkodilla odotti 5 muuta taistelu-ukkelia, joten päivä oli ollut aivan huippu ;-)

Näillä mennään vappua kohden!!

ps. onnistuin muuten KERRANKIN paistamaan täydelliset munkit ja tippaleivät, SEKÄ keittämään jo simankin... jee!!

Nipistelyä vatsassa

Arvatkaapas mitä?? Mä oon tehnyt ennätykseni!!

MULLA ON JO NYT MATKAKUUME !!

Ikuna ei se ole iskenyt näin ajoissa, mutta tänään naputellessani loma-anomustani sähköpostiini huomasin, että KYLLÄ VAIN, on se jo iskenyt ja siksi vatsassa nipistelee eikä meinaa malttaa olla. Aikamoisen pitkät kuukaudet siis tiedossa, sillä lento on vasta 11.07...

Eniten kesältä odotan alkuiltoja, kun meri on ihan tyyni ja aurinko miettii laskeako vaiko eikö. Sitä kun meidän ryhmä rämä suuntaa äänekkäästi kohti rantaa pyyhkeet kainalossa. Sitä kun pääsee sukeltamaan ja etsimään sitä kaikista isointa rapua meren uumenista.

Tänä vuonna myös äitini on päättänyt lähteä mukaamme (ja mies taas jää tänne Suomeen, koska hänellä on lomat vasta elokuun lopussa) ja olemme tehneet suunnitelman matkustaa vihdoin Marmara Adalle ja sitä kautta ystävieni luokse heidän kesätalolleen Bandirmaan. Ihanaa päästä tutkimaan uusiakin alueita ja nähdä hyviä ystäviä. Vatsa kipristelee myös se, että ihanan kälyni nuorimmainen on juuri oppinut kävelemään ja hän vain on niin syötävän suloinen!!

VOI KESÄ, SAAVU JO !!!

suosikkikuva

Poikani rakastaa kissoja. Ja minä rakastan poikaani. Siksipä tässä kuvassa on jotain minulle tärkeää. Pienenä hän omatoimisesti usein pukeutui kissoiksi ja hyvin usein myös eläytyi kissoiksi, jopa niin että hän puhui maukumalla. Tässä kuvassa hän on löytänyt meikkipussini ja maalannut kylvynraikkaalle iholle kissamaalauksen. Hän teki pesänsä olkkarin lattialle ja velvoitti kissamme viihtymään mukana leikissään.

Rakas kissamme Möijö oli ainutlaatuinen kissa. Painoltaan 900g ja koko painonsa arvosta kultaa. Hän ei kuullut mitään ja näkökin alkoi jo olla heikko. Munuaiset eivät toimineet täysillä ja vahinkoja sattui hurjasti. Lopulta oli vain pakko luovuttaa. Ikävä on silti välillä kova. Möijö oli aina sylissä. Hän nukkui peppujen päällä ja viihtyi pojan leikeissä. Möijölle tärkeintä oli saada rakkautta ja huomiota. Pojan kanssa he olivat täydellinen pari.

Kuva jota en koskaan julkaissut.

Minulla ja poitsulla on melko usein hyvin halpana hupina pelleillä kameran kanssa. Yleensä saamme inspiksen illalla sängyssä, kun juttelemme päivän tapahtumista ja vielä ei ihan tekisi mieli luovuttaa Nukku-Matillekaan. Yleensä näissä kuvissa oma naama on kuvattuna semmoisista kulmista ja vinkkeleistä, ettei niitä tule julkaistua missään foorumilla. Ymmärtänette syyn katsoessanne kuvia. ;-) Muistoina nämä kuvat ovat silti ne rakkaimmat, sillä tunnetta kuvissa on paljon. Rakastan lekotteluhetkiä poitsun kanssa ja minulle otti selvästi kovemmalle luopua nukutuksesta...

Luolamies

Mä olen nyt totaalisen vakuuttunut siitä, että satuin menemään naimisiin luolamiehen kanssa. Ai, miten niinkö??

Ajattelinkin, että epäilisitte, joten olen painanut mieleni sopukoihin tilanteita, joissa selvästi ilmenee mieheni luolamiesmäisyys. Vai mitä sanotte seuraavista esimerkeistä:

1. Suihkuun meno on suuri operaatio. Vaatteet lajitellaan riviin valmiiksi ja varmistetaan "selviytyminen" kylmässä maailmassa suihkun ja makuuhuoneen välissä. Suihkusta kuuluu karjunta ja vesi levittäytyy mitä ihmeellisemmällä tavalla koko kylpyhuoneeseen. Sen jälkeen jalat pyyhkiytyvät kylpyhuoneen maton sijasta eteisen mattoon ja pukeutumisen jälkeen märkä pyyhe lentää kaaressa jonnekin lattiatasolle.

2. Mies metsästi anoppinsa avulla "kivan" melkein ehjän vanerilipaston makkariin. Suunnattoman onnellisena tästä täydellisestä löydöstä hän päätti sen olevan mitä täydellisen kotialttari kaikelle sille teknologialle, mitä hän on tälläistä löytöä varten keräillyt!! Jee, näin luolamieheni laski mitä isoimman tietsikkanäytön ja mitä parhaimmat kajarit tälle upealle löydölle JA veti noin 15 metriä pitkän kaapelin kiertämään kotimme lattioita. Luolamies oli äärettömän loukkaantunut, kun mitään ymmärtämätön vaimo osti kolme kaunista lack-hyllyä ja mokkulan, ajatellen kompromissia.... eieieiei, tämä upea lipasto on se oikea ja se on pyydystetty. Lisäksi luolamies sairastaa periaatteellista Ikea-allergiaa.

3. Luolamieheni syö pelkkää 100% jotain. Joko täyttä lammasta. Tai täyttä sydäntä. Tai vatsalaukkua. Tai vaikkapa kilo katkarapuja. Mutta ei siis mitään lisukkeita. Puhtaasti vain pätkä leipää ja 100% puhdasta tuotetta paistettuna tai keitettynä. Hän ei syö koskaan kenenkään muun laittamaa ruokaa, tai jos pakon edessä semmoiseen tilanteeseen hän joutuu, hän ainakin itse haluaa ruokansa maustaa ja kokki parka tuskin saa kehuja. Luolamiehen kokkaus tuokio yleensä alkaa sen jälkeen, kun olen saanut keittiön putipuhtaaksi ja se päättyy siihen, kun koko keittiö on taas pommin jäljiltä. Katkaravun kuoret aamuisin vie vaimon järjen, mitä luolamies ei vain voi käsittää.

Ja tässä teille otoksia pääsiäslomani jälkitunnelmissa. Taas oli luolamies kovin ymmällään miksi vaimo palasi kotiin naama irvessä. Ehkäpä te, sisaret, ymmärrätte hieman paremmin?? ;-)

(tosin aivan niinkuin näytelmässäkin kävi ilmi : kaikki nalkuttaminen on kerrassaan turhaa. Luolamies kuulee vain blaablaablaablaablaaTISKITblaablaablaablaa ja näin ollen ei siitä ole kerrassaan mitään hyötyä.)

Ja siis tiskit oli vain pieni osa sitä sekasortoa. No, ensireaktiosta toivuttua ei taas hätä ollut tämän näköinen... marttyyriys on jäänyt jo ONNEKSI vuosien taakse. Juuri istuttamieni kukkien kohtaloa enemmänkin surin kuin kämpän tilaa....

Luolamies ymmärsi sentään sen verran, että pysyi akuutimman ajan takavasemmalla ja oli hyvin pehmoinen mies koko loppu illan. Lieko sekin jokin luolamiehen selviytymistaito?? Hmm...

(Luolamies on edelleen monen teatterin ohjelmistossa ja Luolamiehen poika lienee ainakin Turun linnateatterissa. Käykää ihmeessä katsomassa!!)

Vihreä kevät

Niin. Teemana olisi vihreä. Tänään se voisi minun elämässäni tarkoittaa vihreää kateutta teille kaikille, joiden kotona asustaa vastakkaisen sukupuolen edustaja, jolta kotihommat hoituu tavalla tai toisella (huom! en ole edes toteutustyylistä nirso!!). Se voisi myös tarkoittaa sitä vihreätä eliökantaa, jonka mieheni oli nyt sitten neljän poissaolo päiväni aikana ehtinyt kasvattamaan keittiön tasoille ja pöydille. TAI se voisi myös olla väri, jota OLI ihanien, JUURI istuttamien kukkieni varsilla. Tosin tuo sävy on siis nyt tummunut ruskeaksi. Hmm... onpas vaikea valinta kuvattavaksi??!! (vitsivitsi - en kehtaisi kuvata teille edellä mainittuja edes näin nimettömän blogissani :-D)

Kas tässä, olkaapas hyvät!! Ripaus vihreää. Kevät 2011.

Kevät on minulle kerrassaan inhaa aikaa. Valon määrä saa mut sekaisin, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Ensimmäisenä tulee pääkivut, sillä ihan joka vuosi en vain ymmärrä olla siristelemättä ja otsan kurttuilusta sitten vain saa tuta päänsäryn tai jos oikein onnekas on, niin migreenin. Olisihan sitä aurinkolaseja ja voisihan sitä olla kurttuilematta, mutta niin vain - ihan joka vuosi- käy.

Toinen keväinen ongelma on sitten levottomuuteni. Tulee vain semmoinen hurja vellova tunne, että elämään on saatava muutoksia hinnalla millä hyvänsä. Omaa elämääni taaksepäin kurkkiessa huomaan tehneeni kaikki merkittävät päätökset juuri näin keväisin. Silloin pitää päästä lähtemään. Pitää saada turhat rojut pois. Pitää tarkistella vähän elämän faktoja. Tunne ei ole mikään pieni vikisevä keijukainen vaan ennemminkin semmoinen suuren suuri muutoshaluinen mörökölli.

Kolmas syyni inhota kevättä on sen äkkinäisyys. Ensin on pitkä, pimeä synkkä talvi ja sitten on HUPSISTA KEIKKAA +20 astetta ja kevät!! Mun elimistö haluaa semmoisia hiiiitaaaitaaa muuutoksia ilmastossa ja valonmäärässä pysyäkseen TYYTYVÄISENÄ perässä!!

Mutta onhan kevät myös selvä merkki siitä, että KESÄÄ <3<3<3<3<3<3<3 kohden ollaan matkalla ja siksipäs tämänkin vuodenajan kestää ja siitäkin jopa iloitsee pitkän talven jälkeen!

Vanha kuva

Viime aikoina, niinkuin joka ainoana keväänä, muistelen menneitä keväitä. Varsinkin niitä, jolloin levottomuus on saanut vallan ja olen tehnyt isoja ratkaisuja muuttaa maailman ääriin.  Näihin maailman ääriin olen sirotellut sydämmeni palasia ja varsinkin tänä vuonna olen paljon pohtinut tapaamiani ihmisiä Malesiassa Kuala Lumpurissa 13 vuotta sitten.

Malesian vuoteni aikana tein vapaaehtoistyötä orpokodilla nimeltä RUMAH HOPE. Tuolloin Rumah Hope (toivon koti) oli vanhassa talossa sijainnut orpokoti, jota johti intialainen nainen nimeltään Mara. Talo oli vanha ja ränsistynyt ja lapsia oli noin 30. Myöhemmin he löysivät avustajia niin, että pääsivät muuttamaan isoon uuteen taloon, joka lapsista tuntui enemmän laitokselta. Muutoksen myötä he kuitenkin saivat säännöllisiä avustuksia ja ruokaakin riitti.

Vanhaksi valokuvakseni valitsin kuvan, joka tuo muistoni mieleen tuolta ajalta. Tärkeä, räsyinen sohva, jossa lapset tankkasivat aikuisenergiaa itseensä. Sinne mentäessä työviikon jälkeen oli olo aina niin väsynyt, mutta sieltä lähtiessä niin voimaantunut siitä lasten ilosta. Kuva on keväältä 1998 ja paikkakuntana siis Kuala Lumpur.

BuZZZZZZzzzzzzzzzzzzzzzzzz

Opiskeluaikana olin töissä erilaisilla markkinointitutkimusfirmoilla oikeastaan kahdesta syystä
1.) siitä sai kivasti liksaa omien aikataulujen mukaisesti
2.) työ oli mielenkiintoista sillä pidän tutkimuksista ja kyselyistä.

Opiskelujen jälkeen ei aikaa tutkimustyölle oikeastaan ollut, mutta koska pidän myös vastaamisesta päätin liittyä erilaisiin tutkimuspiireihin ja -ryhmiin, joissa saisin ainakin osallistua markkinointitutkimuksiin. Näitä tutkimuksia on nyt ollut ihanan usein ja olen päässyt vaikuttamaan niin Ruotsin risteilyiden kehittämiseen kuin juotavan jugurtin purkin ulkonäköön. Uusimpana liityin Buzzadoriin jokin kuukausi sitten ja tänään kolahti postiin paketillinen ensimmäisiä buzzauksia. Jee, kivaa!!

Ensimmäisenä buzzattavaksi tuli Pepsodentin White Now- hammastahna, joita saan nyt jakaa ystäville ja tutuille kokemuksia vastaan sekä tietysti saan itsekin testata tuotetta aamuin illoin. Juuri sopivaa hommaa mulle!! Buzzaus muutenkin vaikuttaa omaan järkeen käyvältä, sillä omassa ostamiskäyttäytymisessä huomaan ystävien suosittelujen ja kokemusten vaikuttavan mainoksia enemmän. Ja tietysti tuotteen kokeilu ja sitä kautta saatu hyvä kokemus on vielä asia erikseen...

Saa nähdä - toivottavasti hampaat valkenee ja eka buzzaus onnistuu!!

Harrastus

Tätä pohtiessani huomasin, että elämässäni on kaksi harrastuksiin liittyvää jaksoa on e.e.m.j.l sekä e.m.s.l.j.

Harrastuksiin elämässäni ennen miestä ja lasta (siis eemjl) kuului vahvasti vapaaehtoistyö erinäisissä järjestöissä (SPR, Animalia, Amnesty, MLL) sekä eri kielten opiskelut. Lisäksi oli vaihtelevalla innokkuudella vaikka mitä lisäpuhteita aina neulomisesta lasinmaalaukseen.


Harrastuksiin ajanjaksolla elämä miehen sekä lapsen jälkeen (emsklj) kuuluu vahvasti ruoanlaitto, leipominen, sisustus ja neulominen. Huomaan tehneeni näistä itselleni harrastuksia ja ehkä kyllä vielä palaavani niihin itselle rakkaisiin harrastuksiin jonain kauniina päivänä arkisen elämän hieman rauhoittuessa.

Tämän hetkisistä harrastuksista rakkain on varmasti neulominen. Siinä on vaan jotain ihanaa saada valmista aikaa omin pienin kätösin ja huomata pystyvänsä jopa jo vähän vaikeampiinkin ohjeisiin. Tai ylipäätään osaavansa lukea sitä älytöntä koodikieltä!!

Perheenjäsen

Siinä hän on. Minun ikioman perheeni ensimmäinen jäsen itseni lisäksi. Elämäni mies. Onneksi ja valitettavasti.

Tämä kuva on otettu ihan ensimmäisen Istanbulissa vietettynä vuotena, jota väritti romantiikka ja yhdessä olemisen nautinto. Olimme aina yhdessä. Paitsi, kun olimme töissä. Silloinkin ensimmäisenä töistä päässyt siirtyi nököttämään toisen työpaikan portille. Niin romanttista etten uskoisi enää itsekään todeksi!!

Minun työpaikkani oli lähellä näin ihania muureja, niinpä usein työpäivän jälkeen kipitimme sinne kiipeilemään ja syömään. Mieheni rakastaa Turkin historiaa ja tarinoita eri sulttaaneista. Tämän muurin lähistöllä oli monia pieniä kuppiloita, joissa saman henkisiä miehiä riitti.

Tänä vuonna, 11.04 tuli kahdeksan aviollista vuotta täyteen!! Uskomatonta!! Kesällä täyttyy kymmenen vuotta yhdessä. Taival on ollut hurjan hauska ja aurinkoinen, pitkä ja kivinenkin, mutta edelleen tunnen, että hän on kuitenkin se oikea, jonka kanssa haluan jatkaa tätä taivalta. Elämä on juuri sellaista kuin siitä itse tekee, mutta onnellisinta on saada se jakaa jonkun kanssa!!

Suosikkitavara

Romeo, arjen pelastaja.Sinällään supertylsää valita auto suosikkitavaraksi, mutta tavaroitani katsellessa huomasin tuntevani suurta rakkautta vain Romeota kohtaan.

Romeo merkitsee minulle ennen kaikkea vapautta. Oli millainen stressi tahansa stereoiden huudatus motarilla auttaa kummasti!! Romeo on myös kumppanini päivittäin työmatkoillani ja vaikka Romeoni on nyt muutaman kerran pyytänyt huoltoa ja hoitoa, on se silti ollut mitä uskollisin arjen ritari, mitä tyttö voi toivoa.

Näillä perusteilla Romeo on suosikkitavarani.

Oma kuva

Tässä minä olen.  Juuri töistä palanneena. Keräämässä voimat kokoon kotitöitä ja ruoanlaittoa varten. Unohtamassa työjutut ja vaihtamassa työminäni kotiminääni. Nautiskelemassa hetkellisestä paikoillaan olemisesta. Yleensä ipanakin malttaa nautiskella vierellä hetken.

Miksi valitsin juuri tämän kuvan? No, siksi, että juuri tuolla kuvan ottohetkellä mietin omaa olemistani. Tunsin itseni niin väsyneeksi, että tahdoin nähdä vastaako linssin näkemys sisäisen minäkuvani kanssa. Halusin raadollisesti nähdä kuinka väsyneen ja nuutuneen näköisenä sitä tuleekaan kierrettyä ihmisten ilmoilla. Ehkä linssi antoi kuitenkin armollisemman kuvan itsestäni kuin sisäinen sen hetkinen kuvani oli. Onneksi.

Valokuvaus haaste

Opiskeluaikoina olin töissä useammallakin markkinatutkimusyrityksellä. Yllättäen pidin työstä ja mielenkiintoisista tutkimuksista ja niinpä nyt olen liittynyt aktiivisesti tutkittaviin :-). Viime viikkoina olen osallistunut keskusteluihin liittyen Euroopan sisäpolitiiikkaan, risteilylaivojen kehittämiseen ja olenpas saanut leikkiä auton ostajaakin!! Nyt perjantaina tipahti kuitenkin tähän mennessä mielenkiintoisin eli pyyntö valokuvata arkeani kahden viikon ajan. Kuvissa tulisi välittyä olennaiset asiat arjestani, niin iloista kuin suruista. Aika mielenkiintoista! Heti ensimmäisenä päivänä huomasin, kuinka helppo onkaan sensuroida ja feikata. Onneksi sain ajatuksestani kiinni ja haluan nyt itsekin saada aidot fiilikset kuvattua.

Vähän samaan asiaan liittyen bongasin Iin blogista haasteen, jonka hän oli bongannut Elegialta. Päätin napata haasteen itsellenikin ja jatkan sen jälkeen paljastamalla nyt kahden viikon ajan kuvaamani otokset. Eli tässä  haaste:

30 kuvan haaste

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

Katsotaan onnistunko!! 
 

Ruokakaupassa

Tänään suuntasin aamutuimaan kohti inhoamaani ruokakauppaa.

Mikään ei ole rasittavampaa kuin ihan tavis ruokakauppareissu, jossa on pakko mennä sinne kaupan perälle asti saadakseen maitoa ja jonottaa se pakollinen viiden ihmisen jono saadakseen tuoretta lohta. Paitsi että onpas jotain rasittavampaa - tuntematon ruokakauppa, jossa joudut kaiken muun lisäksi etsimään tuttuja tavaroita.

No, tällä kertaa menin sentään siihen tuttuun. Jostain syystä heti siinä tuoreiden vihannesten kohdalla aloin pohtimaan kuinka paljon valintoja meille kuluttajina sysätäänkään. Ensinnäkin - mikä on meidän perheen ruokavalio? syömmekö eineksiä vai itse valmistettua? lähiruokaa? luomuruokaa? eettiset näkökulmat? eläinten hyvinvointi? Ja saammeko valinnoistamme huolimatta sitä mitä luulemme saavamme??

Vihanneshyllyillä oli vielä suhteellisen helppoa - suomalaista vaiko ulkomaalaista. Juustohyllylläkin vielä pärjäsi tuolla kysymyksellä. 

Jauhelihaa valittaessa jo vähän hämmensi lukea "pakastamatonta lihaa" - what?? pakastaako joku sitten jauhelihankin ennen myyntiä?? Eineshyllyn ohitin, mutta rasvoja valitessa olin täysin kykemätön ymmärtämään purkin koodikieltä. Naps vaan mukaan se, jolla oli kivoin kansi.

Kala-altaalla tajusin kysäistä onko altaassa kasvatettua vaiko jotain muuta. Ja maitohyllyllä taas vilkaisin lehmien kotomaata. Jugurtissa lisäaineiden lisäksi kotomaa ja sitten vuorossa olikin kananmunat. Siis mitä!! Oli vapaan kanan munia, mutta myös pienkanala munia ja virikekanalan munia, ulkomaan vapaan kanalan munia ja tavismunia. Mahdottomuus tietää mikä kana on nyt se onnellisin kana, mutta koska virikekananmuna paketissa oli kerrottu kanojen virikkeistä päädyin ottamaan niitä. 

Sitten vain kassalle valitsemaan käyttääkö muovi- vai paperikassia TAI muistinko ottaa mukaani sen kangaskassin eteisen naulasta...

Kaupan ovilla lantti yhteishyväkeräykseen ja vielä Otto-automaatilla Planille euro. Sitten vain tankkaamaan bensaa ja mietintämyssy päähän laittaisiko 98 vai uskaltaisiko jopa miehen kiellosta huolimatta e10... 

Eipä siitä vielä kauaa ole, kun ainakin minusta tuntui, että kauppareissulla ei tullut mietittyä muuta kuin kotiin unohtunutta ostoslistaa...

Olisi pitänyt

Tänään minun olisi pitänyt:

- viedä päiväkodille virpomisoksa, mutta unohdin.


- palauttaa somalinkieliset satukirjat, mutta unohdin.


- arvioida viiden lapsen kielenkehitys, mutta ennätin vain kolmen.


- hakea kilometrikorvaukset, mutten ennättänyt.


- hakea koulutukseen, mutten ennättänyt.


- ostaa lapselle uudet saappaat, mutta en ennättänyt kauppaan.


- pestä kuravaatteet, mutta sinne ne jäi päiväkodin eteiseen.


- pestä päiväpeitteet, mutten saanut teollisuuskonetta varattua.


- imuroida, muttei huvittanut.


- leipoa suklaakakku työkavereille, mutta se vain unohtui.


- laittaa huutonettiin kaksi laatikollista vaatetta, huh, en jaksanut!!


Siinä syntilistani. Huvittuneena aloin sellaista mielessäni kaavailemaan, kun luin facebookin muistiinpanoa naisten elämän haastavuudesta. Itse olen semmoinen huolettomampi Hulda, eli kestän kyllä muutamat tekemättömät tehtävät - tosin, varsinkin töissä, ne ahdistavat jonkinverran mieltä.


Listasta saisi varsin lusmun vaikutelman, joten tässä myös asioita, joita ennätin tänään tehdä:

- muistin viedä lapsen pastillit päiväkodille, VIHDOINKIN!!

- kipaisimme somalinkieliselle satutunnille. Pian alkaa alkeet olla hallussa :-D!

- ennätimme testata upouuden kiipeilytelineen.

- ennätin vastaanottaa uutukaisen sänkyni. VOI RAKKAUS!!

- ennätin olla kahdessa palaverissa.

- ja arvioida kolmen lapsen kielenkehitys.

- ennätin pestä lattiat.

- ja purkaa ja koota mieletön jenkkisänkymme!!

- pelata lautapelejä poitsun kanssa.

- valmistaa peruna-porkkana-hernekeittoa

- katsoa joka iltainen Frasier.

- ilmoittautua valokuvaustutkimukseen.

- kirjoitella facebookissa.

- ja vihdoin päivittää myös tämä blogi.


Melkoinen päivä siis tekemättömistä tehtävistä huolimatta!!