Kahvilasta tulee saada marenkia

Varoituksen sana jo alkuun. Olen säälittävällä valitusfiiliksellä varustettu tällä hetkellä. Voisin kirjoittaa sata sivua siitä miltä tuntuu menettää vapaus ja käydä töissä taas 5 päivää viikossa, mutta olettaen, että te kaikki myös tiedätte tämän tunteen, skippaan ja keskityn olennaiseen.


Ystävään, kaukosuhteeseen ja marenkiin.


Mies tuhansien kilometrien päässä, poika satojen kilometrien päässä, yksin kotona 6 vuoden jälkeen, mitähän sitä voisi tehdä? No, tietysti viettää romanttinen ilta Jude Lawin kanssa kera omppulimsan. Ja seuraavana päivänä viettää aikaa ystävän kanssa.


Niin ystävyys. Kun henkilö ei ole aikoinaan osannut asettua aloilleen, on nyt sitten ystävätkin siellä sun täällä. Mutta onneksi niiden oikeiden ystävien kanssa ei ole välimatkalla väliä, koska siitä jatketaan mihin viimeksi jäätiin. Miesasioiden päivitys ja hop sitä ollaankin taas nykyhetkessä ;-) Ja kun ystävyyttä on takana kunnioitettavat 15 vuotta (!!), voi lienee mainostaa ystävyyden olevan sitä aitoa laadultaan.


Tällä kertaa ystävän mies oli juoksemassa maratonia (ablodit!!) ja kuten ketkä tahansa miestään ja ystävän miestä tukevat naiset toimisivat, mekin suuntasimme shoppailemaan. Itselleni oli mielenkiintoista huomata, että mielettömän shoppailuhimoni hillitsemiseen riitti seurata ystäväni runsasta shoppailua. Tätä kikkaa pitää käyttää jatkossakin!! Kaupat tulvivat ihania esineitä ja vaatteita, mutta pidättäydyin niistä turvallisen välimatkan päähän ja pidin toistaiseksi lupaukseni!



Kannustuspaikalle ehdimme ajoissa ja velvollisuuden jälkeen suuntasimme iki-ihanaan Fazerin kahvilaan. Kyllä. Voisin elää elämää, jossa kahvilat, hotellit ja shoppailu muodostaisivat sen punaisen langan. Ainakin jonkin aikaa siis. Kokeilu mielessä vaikka.


Päivän kohokohdaksi muodostui mariannemarenki. Olen kuullut, että se on yksi hyvän kahvilan merkki. Riittävän runsas ja kuohkea marenki. Mielellään family size. Sellainen jota ei suvaitse syödä ilman suolaista kyytipoikaa. Itse valitsin herkullisen juustopiiraan ja frappucinon. Ja sain nauttia kummankin ilman yhtään ampiaista ympärilläni. Pisteet sille. Niin me vain edetään tässä elämässä - Porin kahlua illoista Fazerin päiväkahveille. Jutut vain ovat yllättävän samat.



Paluumatkalla kävin kääntämässä toisen ystäväni koulutehtäviä turkinkielelle. Siinäpä haastetta kerrakseen. Nauruksihan se meni, koska kysymysten ymmärtäminen suomeksikin oli tuskaisen vaikeaa. Esimerkein ja monen sanakirjan avulla saimme suurimman osan selvitettyä. Aivan kuin kävisi taas itsekin koulua!


Illalla koti oli hiljainen. Pimeä ja tylsä. Toivoin jopa kunnon myrskyä saadakseni säpinää. Mies soitti ja ilmoitti olevansa tylsistynyt. Anopin viisumi on nyt haettu ja sen saaminen kestää muutaman viikon. Sitten tämä rauhallisuus onkin taas historiaa ja tupa täynnä säpinää. Hyvä niin!