tiistai 10. elokuuta 2010

Pilvibongari

Niin, että voisiko pilvien reunoilla lentelevää unelmoijaa saada vielä enemmän pois maallisesta maailmasta maankamaralta? Toki. Kyllä voi.

Atena-kustannus julkaisi aivan mahtavan pienen opuksen, nimeltä
"PILVIBONGARIN KÄSIKIRJA" .




Vuosi sitten syksynä ostin pojalle pienen sienikirjan, josta jaksoivat bongailla sieniä pitkälle syksyyn. Huonona puolena oli vain se, että he eivät malttaneet olla koskematta löydöksiinsä ja äiti sai olla sydän syrjällä koko ajan.

Siksi tämän kirjan bongaus lehdestä aiheutti välittömästi tilauksen lähettämisen. Mikäs sen ihanampaa kuin maata kalliolla ja katsella pilviä unelmoiden!!??




Lisäksi tämä on vastaus meidän entisiin, ongelmallisiin perhepeleihimme, joissa aina saimme kinaa aikaiseksi. Turkissa iltaisin pelaamme "yksi piste sille, joka näkee ekana lentokoneen", on muuten kiva peli, mutta Istanbulin taivaalla lentokoneet lentelevät niin ristiin ja rastiin, ettei kukaan saa selvää ensimmäisestä bongarista!! Maannimi peli (löydä maan nimi, joka alkaa mainitun maan viimeisellä kirjaimella), jota pelatessa meillä miehen kertoman mukaan on vaan KIELIMUURI :-D (todellisuudessa, siis TODELLAKAAN, ei ole kysymys siitä vaan että Aruba on ihan oikeasti saari :-D ja että todellakaan ei hyväksytä, jos saman maan vastaa kahdesti, mutta eri kielellä !! Fair play, juu nou !!)

Kirja oikeasti KOUKUTTAA ja nyt on vain pakko vilkuilla taivaalle koko ajan! Ja aivan mahtavia pilviä onkin tullut bongattua! Harmillista vain, etten uskaltautunut kuvaamaan eilisiä pilvi-ilmiöitä peiton alta! Olivat kyllä hurjia, sen mitä sieltä näin...


Kokeilkaapas! Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti