Kymppiin asti kuuntelin rutinoita ja sen jälkeen sovimme, että hänen kaverinsa saa tulla ihan koko päiväksi kylään ja he saavat rakentaa majan sekä tehdä sinne eväsretken. ( ...ja minä saan väkertää itselleni rauhassa hyvän kotitoimiston ;-) ). No, pojat lähti iloisin mielin reppu keikkuen ja pyysivät luvan rikkoa sopiamme piharajoja sen verran että pääsevät viereiseen puistoon majan tekoon.
Kului tovi, kului toinen ja aloin ihmettelemään miksei poikamme...hmm... voimakas ääni kantaudu avoimesta ovesta sisään. Kun en nähnyt heitä parvekkeeltakaan, oli pakko lähteä katsastamaan tilanne. Olin aivan varma, että he eivät malttaneet pysyä luvatuissa rajoissa ja siksi suuntasin saman tien tutkimaan puistoja. Ei näkynyt, ei kuulunut. Aloin kyselemään vastaan tulevilta mummuilta ja pyysin heitä komentamaan karkurit kotio, josko vastaan tulevat. Lopulta luovutin ja lähdin tutkimaan vielä oman pihamme.
Ja mitä löysinkään hurjasti löyhkäävän roskisrakennuksen takaa pensaspuskien lomasta??
Pienet mussukkamme eväsrepun äärellä. Oli ihan pakko ihailla heitä hiiren hiljaa. Siinä ne meidän pienet, suuret murumme olivat ja kovasti pohtivat maailman menoa omasta näkökulmastaan. Sitä voiko 20 sentillä postittaa Spider-lehden Turkkiin ja montako postimerkkiä pitää laittaa, jos sieltä lähettää tänne lehden. Voi murut!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti