Sen siitä saa, kun unohtaa pienten lasten äidin säännön nro.1:n - NUKU AINA, KUN SIIHEN ON MAHDOLLISUUS ...
Rakastan iltoja ja öitä. Aikaa, jolloin perheeni miehet nukkuvat varmasti ja sikeästi. Omaa aikaani. No, eilen sitten uppouduin facebookin maailmaan niin, että havahduin aikaan vasta kello 2.00. Ups!!
Kello 2.23 kömpikin sitten pienin mies ja ennätti nippisnappis sanoa "äiti, mua sattuu vatsasta!". Sitten kuuluikin jo yöks ja loppu yö meni sillä teemalla. Mies ei huomannut mitään poikkeavaa yössä. Hmm...no comments!
Aamulla oli pakko viedä auto taas kerran huoltoon. Siinä on kanssa paikka, jossa huomaa meidän oikeasti olevan aika eri planeetoilta. Ennen joulua korjautettiin jarrut ja loppiaisena toisella huoltamolla kässärit, no arvatkaapas vaan oliko nyt jo samat viat uusiutuneet?? Ja että kumpikin huoltamo syytti toista?? Lopuksi oli pakko ottaa kovempi asenne ja sanoa vievänsä auton kolmannelle huoltamolle, joka kertoisi kuka töpeksi ja sen jälkeen kulutusvalvonnan kanssa oltaisiin yhteyksissä. Kummasti muuttui ääni kellossa ja auton korjaukselle löytyi heti tilaa. Että otti päähän! Mä vihaan, että pitää muka kovistella, että homma toimii!! Ja varsin monesti ne on mieskorjaajia, joita pitää kovistella. Sori yleistys, mutta !!
Kotona, 7 kuukauden pyytelyn jälkeen, oli negatiivinen palaute mennyt vihdoin perille sähköasentajille ja he vihdoin vaihtoivat haluamani lampun kylppäriin. Mies sen olisi ilomielin vaihtanut, mutta kotivakuutus olisi jättänyt korvaamatta mahdolliset vahingot tee-se-itse miehen jäljiltä. Korjaaja sedät olivat jättäneet jopa tyytyväisyyskyselyn uudestaan. Kyllä, nyt olen tyytyväinen :-)
Seuraavana vuorossa oli lapsen päivystykseen vienti. Lapsi pysyi nippanappa pystyssä eli ei onnistunut käveleminen. Mies niin tiukasti töissä, ettei voinut heittää. Taksit varattuna sään vuoksi. Kavereilla ei ollut autot mukana töissä. Ei auttanut kun sijoittaa lapsi pulkkaan ja sipsutella jäätiköitä päivystykseen. Pitkän odotuksen jälkeen pääsimme sairaanhoitajalle, joka ihmetteli miksemme menneet lääkärille. Sitten uusi jonotus lääkärille, joilloin väsynyt poika oli jo melko hysteerinen nieluviljely mielessään. 15 minuuttia maanittelin, lahjoin ja painostin. Ainoa tehtävä oli avata suu tikkua varten mutta raasuni on niin herkkä, että pelkkä suun avaaminen oksetti. Lopulta tarjoamani lahjus oli niin iso, että se pystyi peittämään ikävimmät mielikuvat ja näyte onnistui. Lääkäri sanoi pojalle tämän olevan onnellinen kun on näin rauhallinen äiti :-D Ja itse olin juuri hetkeä aikaisemmin kiroillut miellessäni enemmän kuin kukaan teistä pystyy kuvittelemaan!!
Aamulla oli pakko viedä auto taas kerran huoltoon. Siinä on kanssa paikka, jossa huomaa meidän oikeasti olevan aika eri planeetoilta. Ennen joulua korjautettiin jarrut ja loppiaisena toisella huoltamolla kässärit, no arvatkaapas vaan oliko nyt jo samat viat uusiutuneet?? Ja että kumpikin huoltamo syytti toista?? Lopuksi oli pakko ottaa kovempi asenne ja sanoa vievänsä auton kolmannelle huoltamolle, joka kertoisi kuka töpeksi ja sen jälkeen kulutusvalvonnan kanssa oltaisiin yhteyksissä. Kummasti muuttui ääni kellossa ja auton korjaukselle löytyi heti tilaa. Että otti päähän! Mä vihaan, että pitää muka kovistella, että homma toimii!! Ja varsin monesti ne on mieskorjaajia, joita pitää kovistella. Sori yleistys, mutta !!
Kotona, 7 kuukauden pyytelyn jälkeen, oli negatiivinen palaute mennyt vihdoin perille sähköasentajille ja he vihdoin vaihtoivat haluamani lampun kylppäriin. Mies sen olisi ilomielin vaihtanut, mutta kotivakuutus olisi jättänyt korvaamatta mahdolliset vahingot tee-se-itse miehen jäljiltä. Korjaaja sedät olivat jättäneet jopa tyytyväisyyskyselyn uudestaan. Kyllä, nyt olen tyytyväinen :-)
Seuraavana vuorossa oli lapsen päivystykseen vienti. Lapsi pysyi nippanappa pystyssä eli ei onnistunut käveleminen. Mies niin tiukasti töissä, ettei voinut heittää. Taksit varattuna sään vuoksi. Kavereilla ei ollut autot mukana töissä. Ei auttanut kun sijoittaa lapsi pulkkaan ja sipsutella jäätiköitä päivystykseen. Pitkän odotuksen jälkeen pääsimme sairaanhoitajalle, joka ihmetteli miksemme menneet lääkärille. Sitten uusi jonotus lääkärille, joilloin väsynyt poika oli jo melko hysteerinen nieluviljely mielessään. 15 minuuttia maanittelin, lahjoin ja painostin. Ainoa tehtävä oli avata suu tikkua varten mutta raasuni on niin herkkä, että pelkkä suun avaaminen oksetti. Lopulta tarjoamani lahjus oli niin iso, että se pystyi peittämään ikävimmät mielikuvat ja näyte onnistui. Lääkäri sanoi pojalle tämän olevan onnellinen kun on näin rauhallinen äiti :-D Ja itse olin juuri hetkeä aikaisemmin kiroillut miellessäni enemmän kuin kukaan teistä pystyy kuvittelemaan!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti