Kiireestä, priorisoinnista ja siivouksesta

Päätin kirjoittaa, Vihreäniityn hyvän kommentin innoittamana, vielä muutaman sanan liittyen kiireeseen, priorisointiin ja siivoukseen.

Minä kuulun niihin, jotka olen vähän ehkä ihaillutkin kiireisiä ihmisiä ja niihin, jotka rakastavat erilaisia asioita niin paljon, että täytän kalenterini aamusta iltaan ehtiäkseni kaiken mahdollisen. Kaksi vuotta sitten havahduin kuitenkin ajattelemaan elämää ja valintojani, kun työpaikallani sattui olemaan minua elämää kokeneempi ihminen, joka oli jo hypännyt pois itse luomastamme oravanpyörästä ja joka osasi kysyä oikeita kysymyksiä. Miksi minulla on jatkuva kiire? Mihin minulla on kiire? Mistä kaikesta jään paitsi ylläpitäessäni kiirettä?

Tässä välissä  vielä huomautan, etten todellakaan, edelleenkään, ole tässä asiassa pro, kunhan yritän ja yritän hidastaa elämääni päivä päivältä ja keskittyä asioihin, jotka oikeasti tuovat minulle onnen tunnetta.

Tuolloin kaksi vuotta sitten huomasin, että täyttämällä kalenterini LUULIN voivani kokea paljon ja kaikenlaista. LUULIN, etten jää mistään paitsi niin tehdessäni ja saan kokea kaikkea mahdollista. Kun asiaa pysähdyin ajattelemaan, huomasin, että minulla oli paljon stressin tunnetta, kun piti ennättää sinne ja tänne, tehdä sitä ja tätä ja huomasin, että monet päivät muodostuivat kiireestä - kiire töihin, kiire harrastuksiin, kiire saunavuorolla, jne. Ja monesti kävi juuri niinkuin Vihreäniitty kommentissaan mainitsikin - jotain tosi tärkeää jäi väliin, esimerkiksi monet ihanat lököhetket, joita nykyään vietämme pojan kanssa. 

Mitä sitten olen tehnyt kiireen selättämikseksi? Jotenkin olen nyt ymmärtänyt, että kiire todella on pään sisällä. Olen siis itse se, joka teen elämästäni kiireistä. Näin ollen, olen itse myös se, joka pystyy asiaan vaikuttamaan. Ensimmäisinä vähensin harrastuksia radikaalisti. Toiseksi - ja tämä on ollut se vaikein asia - olen antanut itselleni luvan vain olla. Ja kolmanneksi olen alkanut kiinnittää huomioita asioihin, joita olemme nyt tällä tyylillä saavuttaneet - lapsilla aikaa leikkiä keskeytyksettä, minulla levänneempi olo, kulutus on vähentynyt, kun kaupassa käyn vain tarvittaessa, aikaa nauttia pienistä asioista ja pysähtyä toteamaan elämän kauneus sen ongelmista huolimatta. Parasta on kyllä ollut myös se, että nyt on ollut aikaa ja mahdollisuus tavata ystäviä, koska mehän olemme aina paikalla!

Tämä matka kuitenkin vielä jatkuu, koska vanhat tavat meinaavat palata hyvin helpolla ja kiire meinaa hiipiä kalenteriin (jos en työssä tarvitsisi, heittäisin kalenterin pois).

Asioiden priorisointiin liittyy eniten juuri tuo edellä oleva oivallus. Mikä minulle on oikeasti tärkeää? Mihin minä kulutan aikaani? Mikä tekee minusta onnellisen? Mitä minä haluan muistaa ja muistella kiikkustuolissa? Lähinnä noilla kysymyksillä olen alkanut uudesti rakentaa elämäntapaani. Ensimmäisenä huomioin ajan, jota käytin ostoskeskuksissa. Rakastan shoppailua, mutta se alkoi tuntua turhalta ja huomasin, ettei se tehnyt minua onnelliseksi enkä sitä liioin halua muistella kiikkustuolissa. Siispä viime joulukuussa aloitin shoppailukiellon, mikä tarkoitti, että sain käydä vain ruokaostoksilla ja vain tarvittaessa. Se muutti asioita paljon. Ensimmäisten kuukausien vierotusoireiden jälkeen, en ole edes kaivannut moista harrastusta! Toiseksi huomasin, että kulutin paljon aikaa monien puoli tuttujen, jopa ihmisten, joita en ollut koskaan edes tavannut (!) ongelmien auttamisessa ja ongelmien kuuntelussa. Monesti mietin ja pohdin niitä niin, että menetin omat energiani kokonaan. Kaikki tuo aika oli pois omilta lähimmäisiltäni ja ystäviltäni. Se tuntui väärältä ja siksi päätin priorisoida ja keskittyä minulle tärkeisiin ihmisiin. Niihin, joiden puolesta tekisin mitä vain. Samalla taas huomasin, kuinka tietoiseksi onnekkaasta asemastani tulin - minullahan on maailman parhaat ystävät, ihana poika ja hmm.. mielenkiintoinen ( :-D) mies ;-). Tavallaan siis priorisoimalla huomaa oikeasti tärkeät asiat elämässä. Tai siis ainakin minä huomasin.

Ja siivous ja tavaroiden hallinta. Minä todella rakastan hamstraamista, mutta samalla myös ihailen minialisteja. Olen viimeisen vuoden pyrkinyt vähentämään tavaroita, mutta nyt viimeisen sysäyksen sain katsoessani ruokaohjelmaa nimeltä "Arvostele mun illallinen". Siinä he olivat syömässä ruotsalaisen Micken luona, jonka kotiin vain rakastuin!! Siellä ei ollut mitään turhaa ja se oli NIIN kaunis ja pelkistetty. En todellakaan tule saamaan omaa tavaramäärääni niin pieneksi, mutta tavoitteena on vähentää edes puoleen.

Vanhemmiltani, jotka ovat kovalla työllä saaneet omaisuutensa kokoon, huomaan perineeni huonon omantunnon heittää mitään pois. He eivät heitä mitään pois ja niinpä poden todella huonoa omaatuntoa joka kerta, kun haluan heittää, vaikkapa huonekalun tai ehjän astian pois. Luulen, että tämä on ollut se suurin syy, miksi en mitään olekaan heittänyt pois ja tavaraa on kertynyt. Nyt päätin, että tavaraa vain on poistettava ja omaatuntoani hoivaan poistamalla tavaran joko lahjoitukseksi, huutikseen tai kierrätykseen. Ja kaikki mitä en ole viimeisen vuoden aikana tarvinnut, saa luvan nyt lähteä. KUN olen saanut turhat pois, haluan jatkaa tavaran hallintaa niin, että uuden tavaran saapuessa tähän talouteen on myös jotain annettava pois. Poika sen on jo sisäistänyt ja lelujen kanssa se onnistuukin vaivattomasti. Olemme niitä sitten lahjoitelleet lähipäiväkoteihin.

Että näin. Toivon, varsinkin itseni takia, että onnistun tavoitteissani. Vaikkei tämä sinällään mikään uuden vuoden lupaus olekaan...

Onko kenelläkään muulla ollut ongelmia näiden asioiden kanssa? Tai mitään suurta/pientä valaistumista?