Tiedättekö millaista on, kun sielu janoaa koko ajan vapautta?
Kun joutuu taistelemaan, että jaksaa pitäytyä tässä arjessa eikä tee mitään päätöntä päätöstä vain ottaa ja lähteä?
Kun kaikki on hyvin, muttei kuitenkaan ole olo tyytyväinen?
Kun on saanut maistaa sitä elämän makuista elämää, eikä enää pysty nauttimaan täysillä toisenlaisesta elämästä vaan sielu janoaa sitä "parempaa"?
Kun sisällä jäyhää levottomuus kuin pakottaen lähtemään liikkeelle?
Minä tiedän.
Kevät on kaikista levottominta aikaa. Se on se aika, jolloin entisessä elämässä pakattiin laukku ja lähdettiin. Ei tiedetty mikä siellä odotti ja minne mentiin. Ei edes sitä koska sieltä jostain palattiin. Annettiin elämän kantaa ja näyttää koko kirjo.
Ja se tunne, kun huomaat pärjääväsi. Omillasi. Missä vain.
Se tunne, kun joka päivä on erilainen. Joka päivällä on uutta annettavaa.
Se tunne, kun et tiedä mistään mitään vaan joudut työstämään itsesi sisään uusiin olosuhteisiin.
Vapaus ja adrealiini !! Niihin olen koukussa.
Ei ole tarkoitus olla kiittämätön tai valittaa Suomen oloista. En valita. Ei johdu Suomesta. Tuntisin samoin aivan missä vain tällä hetkellä. Perhematkailukaan ei yllättäen ole vastaus.
"Aika aikansa kutakin", "Elämässä pitää mennä eteenpäin". Uskon niin itsekin, mutta se ei poista tätä tunnetta. Tunnetta siitä, että elämä on nyt "on hold" ja joskus tulevaisuudessa on taas se aika, että mennään. Samalla omatunto hakkaa sisintä edellä mainitusta tunteesta johtuen.
Ystävissäni on "onneksi" kohtalontovereita, jotka kokevat samoin. Osa heistä on jatkanut samalla tyylillä ja postikortteja satelee ympäri maailmaa. Osalla elämä osoitti paikan ja ajan rauhoittua. Heihin on hyvä tukeutua, kun olo käy mahdottomaksi.
Tänään pilkahti aurinko ja satoi vettä. Kevät on tulossa.
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Mä tein sen !!
Mä todellakin tein sen !!
Kesti 4 pitkää vuotta, mutta loppujen lopuksi MÄ tein sen !!
Ajoin vapaaehtoisesti Stadiin, Stadin läpi, aina Katajanokan terminaalille saakka !! Ja vielä koko matkan takaisin !!
Rakastan autolla ajamista ja ajan vuodessa todella paljon, mutta jotenkin vaan se stadin keskusta on ollut punainen vaate ja niinpä Lauttasaari on ollut rajani, jonka toiselle puolelle vie vain julkiset. Vaan eipä ole esteitä enää ;-), maailmani on siis taas pikkuisen avartunut ja mahdollisuudet lisääntyneet.
Ps. Pakko kaiken hehkutuksen jälkeen on myöntää, että manskilla meinasi tulla pupu pöksyyn tiesulun ja pakollisen suunnitelman muutoksen takia. Onneksi oli pieni mies takapenkillä, joka rauhoittavasti sanoi äidilleen "ota äiti ihan iisisti ja kuuntele vaiks tuota laulua" ;-)
Ja lauluna sattui tulemaan Tanju Okanin Öyle sarhos olcam ki , joten eihän sitä vain voinut kun rentoutua ja ajella :-D On meilläkin kunnon autobiisit !!
Kesti 4 pitkää vuotta, mutta loppujen lopuksi MÄ tein sen !!
Ajoin vapaaehtoisesti Stadiin, Stadin läpi, aina Katajanokan terminaalille saakka !! Ja vielä koko matkan takaisin !!
Rakastan autolla ajamista ja ajan vuodessa todella paljon, mutta jotenkin vaan se stadin keskusta on ollut punainen vaate ja niinpä Lauttasaari on ollut rajani, jonka toiselle puolelle vie vain julkiset. Vaan eipä ole esteitä enää ;-), maailmani on siis taas pikkuisen avartunut ja mahdollisuudet lisääntyneet.
Ps. Pakko kaiken hehkutuksen jälkeen on myöntää, että manskilla meinasi tulla pupu pöksyyn tiesulun ja pakollisen suunnitelman muutoksen takia. Onneksi oli pieni mies takapenkillä, joka rauhoittavasti sanoi äidilleen "ota äiti ihan iisisti ja kuuntele vaiks tuota laulua" ;-)
Ja lauluna sattui tulemaan Tanju Okanin Öyle sarhos olcam ki , joten eihän sitä vain voinut kun rentoutua ja ajella :-D On meilläkin kunnon autobiisit !!
Mitä sinä tatuoisit itseesi?
Kymmenen vuotta sitten Maleasiassa oli koittanut aika, jolloin meidän aupairien tuli palata takaisin kotoiseen Suomeen. Vuodessa sopeutumista (ja rakastumisia) oli jo ehtinyt tapahtua, joten kenelläkään ei paluuseen ollut hinkua. Niinpä tunnelma oli epätoivoisen takertuva.
Yksi meistä oli armottoman ihastunut tatuoijaan ja halusi päästä häntä vielä katsomaan.
Niin sitten yksi, jos toinenkin meistä otti yhden tai useamman Malesian muiston nahkaansa. Ihastus ei tietääkseni johtanut mihinkään, mutta Maleasia pysyy ikuisesti mukana ;-)
Tatuointeihin jää armotta koukkuun. Niin minäkin jäin.
Onkohan ketään, jolla niitä olisi vain yksi?
Kuitenkin ikää on tullut nyt kymmenen vuotta lisää ja en enää kykene ottamaan extempore-tatuointia. Niinpä suunnitelmia on monia ja kahdesti olen tatuoijan vapautumista odotellessa perunut koko homman "kun en olekaan ihan varma kuviosta".
Yksi meistä oli armottoman ihastunut tatuoijaan ja halusi päästä häntä vielä katsomaan.
Niin sitten yksi, jos toinenkin meistä otti yhden tai useamman Malesian muiston nahkaansa. Ihastus ei tietääkseni johtanut mihinkään, mutta Maleasia pysyy ikuisesti mukana ;-)
Tatuointeihin jää armotta koukkuun. Niin minäkin jäin.
Onkohan ketään, jolla niitä olisi vain yksi?
Kuitenkin ikää on tullut nyt kymmenen vuotta lisää ja en enää kykene ottamaan extempore-tatuointia. Niinpä suunnitelmia on monia ja kahdesti olen tatuoijan vapautumista odotellessa perunut koko homman "kun en olekaan ihan varma kuviosta".
Ykköshaaveeni, jota hieman mukauttaisin (haluaisin sisällyttää J-kirjaimen siipiin)
Kakkoshaaveeni. Emme käytä sormuksia, jonka vuoksi tämän tyylinen nimettömässä olisi kiva.
Kolmoshaaveeni. Tämän tyylinen ranteeseen tai nilkkaan...
Onko sinulla tatuointeja? Miten olet niihin päätynyt? Mitä tatuoittaisit, jos ottaisit tatuoinnin?
lauantai 27. helmikuuta 2010
Unelmia
Olin mukana sisustukseen liittyvässä tutkimuksessa, jossa ensin saimme postitse kamerat. Niillä kuvasimme 10 parasta kohtaa sisustuksessamme ja 10 kohtaa, jossa olisi toivomisen varaa. Sen jälkeen pääsimme keskustelutilaisuuteen, jossa tutkijat ja psykologi seurasivat keskusteluamme.
Keskustelun edetessä havaitsin seuraavaa:
Keskustelun edetessä havaitsin seuraavaa:
Ihailen vaaleaa, rauhoittavaa sisustusta, mutta en koe sitä omakseni.
Oma "tyylini" on lähinnä väreillä leikkimistä ja hetkellisiä mielijohteita seuraavaa.
Mutta tässä on se mitä haluan !! Värimaailma...mosaiikkia... runsautta... lämpöä !!
Voi mikä unelma!!
Voi mikä unelma!!
Perjantai kakku
Perjantai on hyvä päivä hemmotella työkavereita. Samalla saan mahdollisuuden testailla kinuskikissan kakkuideoita, joita ei muutoin tulisi kokeiltua. Mies ja poika, kun eivät pidä mistään makeasta jättäen mulle ison vastuun ;-)
Jämät sentään piti tuoda kotiin ja kutsua naapuri kahville ...
Jämät sentään piti tuoda kotiin ja kutsua naapuri kahville ...
torstai 25. helmikuuta 2010
Testit, arviot ja ne käyrät
Tällä viikolla testit, arviot ja ne käyrät ovat todellakin hypänneet keskusteluihin niin töissä kuin yksityiselämässäkin. Pakko on vain ihmetellä suu auki tarvettamme mitata ja arvioida mennäänkö keskiverron mukaan ja ennen kaikkea on ihan pakko havahtua miettimään siedämmekö me poikkeamia ja tarvitseeko kaikkien mahtua keskivertoon...
Paikkakunnallani kaikille 5 vuotiaille on olemassa oma testi, jonka päivähoidossa olevalle lapselle tekee lastentarhanopettaja ja muutoin neuvolan terveydenhoitaja. Tässä testissä lapsi saa vastailla peruskysymyksiin elämästään (nimi, ikä, paikkakunta, perhe, jne.), jonka jälkeen seuraa eri osioita esim. oman kuvan piirtäminen, riimittely, "mikä ei kuulu joukkoon?", kuullun ymmärtäminen ja motoriikka. Sitten lasketaan pisteitä ja keskustellaan vanhempien kanssa. Lopuksi lääkäri arvioi.
Oma lapseni ei osannut riittävää määrää hyppiä vasemmalla jalalla, jonka lääkäri kummastellen hänelle mainitsi. Niin hän sitä sitten treenasi ja odottaa vieläkin pääsyä saman lääkärin luokse, että saisi näyttää hänelle tämän elämässä suunnattoman tärkeän taidon. (no, joo. Onhan se...).
Syksyllä etsittiin vastausta kuumaan kysymykseen - mitäs sitten, jos lapsi ei saakaan piirtää ihmistä? No, siihenkin löydettiin vastaus. Voi piirtää auton ja esitellä siitä yksityiskohtia.
Erään afrikkalaisen naisen kanssa minulla oli erinomainen keskustelu huonosti menneen testin jälkeen. Hän kertoi lapsensa upeista taidoista keittiössä (peittoaisi kaikki 5 vuotiaat hetkessä) ja kertoi opettavansa hänelle myös käsitöitä. Sorry vaan, me kun halutaan täällä Suomessa, että 5 vuotias osaa värit, paikanmääreet ja luokittelun.
Tänään sain neuvolasta hätääntyneen soiton koskien aasialaista tyttöä. Hänellä oli miinuspisteitä vaikka kuinka ja nouseva huoli sitten tietysti siitä. Tulkki oli jo yrittänyt avata asiaa ja kertoa, ettei perhe suinkaan ole kysyttyjä asioita ymmärtänyt opettaa. Oman nimenkirjoittaminen länsimaisilla kirjaimillakin on suunnattoman vaikea opettaa, kun itse käyttää eri kirjaimia ja lukutaito perustuu näihin tietokoneen kirjasin tyyleihin.
Ystäväni, 5 viikkoisen prinsessan äiti, oli taas huolissaan neuvolan kommenteista vauvan liian hurjasta painon noususta. Siitä se äitiys alkaa.
Että joo. Missähän kohtaa keskivertokansalaiskäyrää me arvioijat itse mennään? Onneksi en tiedä.
Paikkakunnallani kaikille 5 vuotiaille on olemassa oma testi, jonka päivähoidossa olevalle lapselle tekee lastentarhanopettaja ja muutoin neuvolan terveydenhoitaja. Tässä testissä lapsi saa vastailla peruskysymyksiin elämästään (nimi, ikä, paikkakunta, perhe, jne.), jonka jälkeen seuraa eri osioita esim. oman kuvan piirtäminen, riimittely, "mikä ei kuulu joukkoon?", kuullun ymmärtäminen ja motoriikka. Sitten lasketaan pisteitä ja keskustellaan vanhempien kanssa. Lopuksi lääkäri arvioi.
Oma lapseni ei osannut riittävää määrää hyppiä vasemmalla jalalla, jonka lääkäri kummastellen hänelle mainitsi. Niin hän sitä sitten treenasi ja odottaa vieläkin pääsyä saman lääkärin luokse, että saisi näyttää hänelle tämän elämässä suunnattoman tärkeän taidon. (no, joo. Onhan se...).
Syksyllä etsittiin vastausta kuumaan kysymykseen - mitäs sitten, jos lapsi ei saakaan piirtää ihmistä? No, siihenkin löydettiin vastaus. Voi piirtää auton ja esitellä siitä yksityiskohtia.
Erään afrikkalaisen naisen kanssa minulla oli erinomainen keskustelu huonosti menneen testin jälkeen. Hän kertoi lapsensa upeista taidoista keittiössä (peittoaisi kaikki 5 vuotiaat hetkessä) ja kertoi opettavansa hänelle myös käsitöitä. Sorry vaan, me kun halutaan täällä Suomessa, että 5 vuotias osaa värit, paikanmääreet ja luokittelun.
Tänään sain neuvolasta hätääntyneen soiton koskien aasialaista tyttöä. Hänellä oli miinuspisteitä vaikka kuinka ja nouseva huoli sitten tietysti siitä. Tulkki oli jo yrittänyt avata asiaa ja kertoa, ettei perhe suinkaan ole kysyttyjä asioita ymmärtänyt opettaa. Oman nimenkirjoittaminen länsimaisilla kirjaimillakin on suunnattoman vaikea opettaa, kun itse käyttää eri kirjaimia ja lukutaito perustuu näihin tietokoneen kirjasin tyyleihin.
Ystäväni, 5 viikkoisen prinsessan äiti, oli taas huolissaan neuvolan kommenteista vauvan liian hurjasta painon noususta. Siitä se äitiys alkaa.
Että joo. Missähän kohtaa keskivertokansalaiskäyrää me arvioijat itse mennään? Onneksi en tiedä.
keskiviikko 24. helmikuuta 2010
Nykyajan leikit
Tapahtui tänään meillä. Leikissä mukana poika ja hänen kaverinsa.
- Leikitäänkö köyhää ja rikasta, jooko?
- Tää ois niinku tositosi köyhä ja sä oisit niinku tositosi rikas. Tää niinku haluis ihan hirveest uutta leluu, mutt tää niinku ei vois ostaa ku tää on tositosi köyhä. Sitt sää niinku antaisit tälle sun vanhan lelun ja tää niinku tulis siitä hirveen onnelliseksi.
- Joo, leikitään vaan. Mä haluun olla rikas, jooko?
- Eiku mä oon rikas. Mulla on oikeestikin niinku paljon leluja.
- Niin on mullakin. Ollaanks molemmat sitten vaikka niitä rikkaita?
- Mutta kukas sitten vois olla se köyhä?
- Mä tiiän ett meidän äiti voi olla. Sillä on muutenkin niin paljo laskuja.
- Äiti, jooko ett nää tois niinku sulle leluja ja sä niinku oisit hirmu iloinen ku ei sul niinku ois mitään?
- hei, sitt nää vois niinku olla tosi kilttejä ja vaikka soittaa sinne apupuhelimeen ett niinku köyhän maan lapset sais niinku rahaa....
- Leikitäänkö köyhää ja rikasta, jooko?
- Tää ois niinku tositosi köyhä ja sä oisit niinku tositosi rikas. Tää niinku haluis ihan hirveest uutta leluu, mutt tää niinku ei vois ostaa ku tää on tositosi köyhä. Sitt sää niinku antaisit tälle sun vanhan lelun ja tää niinku tulis siitä hirveen onnelliseksi.
- Joo, leikitään vaan. Mä haluun olla rikas, jooko?
- Eiku mä oon rikas. Mulla on oikeestikin niinku paljon leluja.
- Niin on mullakin. Ollaanks molemmat sitten vaikka niitä rikkaita?
- Mutta kukas sitten vois olla se köyhä?
- Mä tiiän ett meidän äiti voi olla. Sillä on muutenkin niin paljo laskuja.
- Äiti, jooko ett nää tois niinku sulle leluja ja sä niinku oisit hirmu iloinen ku ei sul niinku ois mitään?
- hei, sitt nää vois niinku olla tosi kilttejä ja vaikka soittaa sinne apupuhelimeen ett niinku köyhän maan lapset sais niinku rahaa....
tiistai 23. helmikuuta 2010
Arkea
Uskon positiivisen ajattelun voimaan ja en yleensä halua asiosta kitistä, mutta tänä aamuna katsellessani olkkarin ikkunasta ulkona vellovaa lumimyräkkää tuli pakostakin pohdittua, että mikä ihmeen järki tässä arjessamme oikeasti on.
Meillä maanantai-perjantai arki menee näin:
06.30 kello herättää
07.00 herätän lapsen (ehkä miehen, jos menemme samalla kulkuneuvolla)
07.30 kaivamaan autoa hangesta
08.00 lapsi viety päiväkotiin ja itsellä työt alkaa
08-16 töissä
16.15 lapsi päiväkodilta
16.45 kauppa tai posti, ehkäpä jopa molemmat
17.15 kotona
17.30 iltaruoka
19.30 muksun iltatoimet
20.00 kotihommat
20.30 tavoitteena opiskella, todellisuudessa työn kirjalliset hommat
22.00 telkka, blogi tai kirja
Ja sama taas uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Olen oikeasti yllättänyt itseni jo suuresti pystymällä näihin rutiineihin, sillä olen itse ollut jo pienestä pitäen rutiineja vastaan. Boheemi yökukkuja, on äitini määritellyt jo joihinkin opettajan arviointilomakkeisiin.
Mutta näin meidän kesken... kyllä näin keväisin olisi niin ihana vain ottaa se rinkkarukka sieltä komeron perältä, rastoittaa taas hiukset matkakuntoon ja kadota Aasiaan. Ihan niinkuin ennen vanhaan. Irtiotto todella tekisi terää!!
Meillä maanantai-perjantai arki menee näin:
06.30 kello herättää
07.00 herätän lapsen (ehkä miehen, jos menemme samalla kulkuneuvolla)
07.30 kaivamaan autoa hangesta
08.00 lapsi viety päiväkotiin ja itsellä työt alkaa
08-16 töissä
16.15 lapsi päiväkodilta
16.45 kauppa tai posti, ehkäpä jopa molemmat
17.15 kotona
17.30 iltaruoka
19.30 muksun iltatoimet
20.00 kotihommat
20.30 tavoitteena opiskella, todellisuudessa työn kirjalliset hommat
22.00 telkka, blogi tai kirja
Ja sama taas uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Olen oikeasti yllättänyt itseni jo suuresti pystymällä näihin rutiineihin, sillä olen itse ollut jo pienestä pitäen rutiineja vastaan. Boheemi yökukkuja, on äitini määritellyt jo joihinkin opettajan arviointilomakkeisiin.
Mutta näin meidän kesken... kyllä näin keväisin olisi niin ihana vain ottaa se rinkkarukka sieltä komeron perältä, rastoittaa taas hiukset matkakuntoon ja kadota Aasiaan. Ihan niinkuin ennen vanhaan. Irtiotto todella tekisi terää!!
Iltapala
ÇİĞ BÖREK 2 TARİFİ 
500 gram un
1 adet yumurta
1 tatlı kaşığı tuz
içi için:
250 gram kıyma
1 adet kuru soğan
karabiber
tuz
sıvıyağ
500 gram un 1 adet yumurta 1 tatlı kaşığı tuz içi için: 250 gram kıyma 1 adet kuru soğan karabiber tuz sıvıyağTänään miehet yllättivät touhuamalla keittiössä töistä tullessani. Arvasivat varmaan mun olevan taas palaverin jälkeisessä "kiihtyneessä" tilassa ja yrittivät edes jotenkin pehmittää... Onnistui !! Nam ;-)
maanantai 22. helmikuuta 2010
Duunissa taas
Mulla on ihana työ. Saan olla päivät pitkät lapsellinen yhdessä ihanien monikulttuuristen lasten kanssa. Niin sitä sitten etsitään eri tyyleillä ja tavoilla suomenkielen avainta ja innostusta oppimiseen. Toisin sanoen leikkimme aamusta iltaan. Leikkimme, laulamme, piirrämme ja nauramme. Mahtihommaa ;-)
Paitsi että. On päiviä, kun leikki vain käy työstä. Kun sisäinen aikuinen iskee ja yrittää saada komentelemaan aikuisen tieto&taitoihin perustuen. Kun mielikuvitusta ei vain ole ja leikki-into pitää pusertaa väkisin. Ja on päiviä, jolloin sitten kotona kolkuttelee omatunto - päivän leikit on leikitty ja omalle mussukalle ei meinaa riittää energiaa. Huoh. Ei taas ole reilua ei.
Onneksi ensiksi mainittuja on huomattavasti enemmän.
Paitsi että. On päiviä, kun leikki vain käy työstä. Kun sisäinen aikuinen iskee ja yrittää saada komentelemaan aikuisen tieto&taitoihin perustuen. Kun mielikuvitusta ei vain ole ja leikki-into pitää pusertaa väkisin. Ja on päiviä, jolloin sitten kotona kolkuttelee omatunto - päivän leikit on leikitty ja omalle mussukalle ei meinaa riittää energiaa. Huoh. Ei taas ole reilua ei.
Onneksi ensiksi mainittuja on huomattavasti enemmän.
ihanuuksia
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Sunnuntai brunssi
Viisivuotias on sangen taitava.
Hän osaa.
Hän tietää.
Hän keksii.
Ja hän ei todellakaan tarvitse enää apua.
Hän osaa itse vaikkapa keittää spagetin. Ja huolehtii turvallisuudestaan (uunikinnas).
Äidille selvä kasvunpaikka antaa pojalle sopivasti oikeuksia ja velvollisuuksia.
Hän osaa.
Hän tietää.
Hän keksii.
Ja hän ei todellakaan tarvitse enää apua.
Hän osaa itse vaikkapa keittää spagetin. Ja huolehtii turvallisuudestaan (uunikinnas).
Äidille selvä kasvunpaikka antaa pojalle sopivasti oikeuksia ja velvollisuuksia.
lauantai 20. helmikuuta 2010
Ryppyinen riita
"Miks teil baban kanssa oli eilen riita ?"
"Ei meillä mitään riitaa ollut. Miten niin?"
"No, kun sulla oli silmien välissä silleen ryppy ku sulla on aina sellainen, jos sä oot vihainen... ja baballakin oli sellainen ja silläkin on sellainen aina ku se on vihainen."
Kukas se tunteekaan vanhempansa parhaiten? Aivan täysin turhaa yrittää pimittää mitään tietoa, perheessä on kolmaskin osallinen !! Ja ainakin meillä tämä kolmas osallinen aistii kyllä perheen kaikki tapahtumat ilman selityksiäkään, tosin ne selitykset ehkäisevät väärinymmärryksiä.
Ja mistä se riita oli? Kolme päivää sisätiloissa tuotti tulosta ja minua vain alkoi ärsyttämään. Ne sukat siellä sohvankulmalla, ne tupakan tumpit partsin pöydän kulmalla, ne jauhon rippeet keittiön laittialla... lopulta sitten en voinut olla huomauttelematta (eli nalkuttamatta) ja kurtistelematta niitä kulmiani. Ja tuliko parempi mieli kurtistelemalla? No, ei, mutta kunhan taas kokeilin...
"Ei meillä mitään riitaa ollut. Miten niin?"
"No, kun sulla oli silmien välissä silleen ryppy ku sulla on aina sellainen, jos sä oot vihainen... ja baballakin oli sellainen ja silläkin on sellainen aina ku se on vihainen."
Kukas se tunteekaan vanhempansa parhaiten? Aivan täysin turhaa yrittää pimittää mitään tietoa, perheessä on kolmaskin osallinen !! Ja ainakin meillä tämä kolmas osallinen aistii kyllä perheen kaikki tapahtumat ilman selityksiäkään, tosin ne selitykset ehkäisevät väärinymmärryksiä.
Ja mistä se riita oli? Kolme päivää sisätiloissa tuotti tulosta ja minua vain alkoi ärsyttämään. Ne sukat siellä sohvankulmalla, ne tupakan tumpit partsin pöydän kulmalla, ne jauhon rippeet keittiön laittialla... lopulta sitten en voinut olla huomauttelematta (eli nalkuttamatta) ja kurtistelematta niitä kulmiani. Ja tuliko parempi mieli kurtistelemalla? No, ei, mutta kunhan taas kokeilin...
Rangaistus
Noniin.
Nyt sitten olen minäkin langettanut ensimmäisen rangaistuksen.
Melkein kuusi vuotta selvisin keskustelemalla ja selittämällä, mutta nyt napsahti ja niinpä langetin "kavereille meno kiellon" pojan ylle. Kielto kestää viikonlopun yli ja se langetetaan tarvittaessa yhä uudestaan.
Miksi?
Ykkössääntö kaverivierailuissa on ollut, että kaverin luona käyttäydytään. Siis nämä perusjutut - kiitos, olehyvä, ei tapella, ei huudeta ja noudatetaan aikuisten ohjeita.
Poika on yleensä hyväntuulinen ja sosiaalinen, mutta ärsyttäessä hyvin äkkipikainen ja silloin käsi yleensä heilahtaa. Näissä tilanteissa se järki ja äidin sanat vain unohtuu - tuloksena yleensä joku itkee ja joku toinen suuttuu.
Viikko sitten oli naapurin pojan pikkusiskoa tuupattu leikkien ohessa. Itkuhan siitä oli tullut. Asiasta keskusteltiin, pyydettiin anteeksi ja unohdettiin. Tänään vuorossa oli samaisen pojan pikkuveli. Oli kuulemma "häirinnyt", jonka jälkeen oli kuulemma ei voinut raivostumiselleen mitään. Keskustelun jälkeen langetin rangaistukseni. Se vain on opittava hillitsemään käden liikkeitä. Ihan oikeasti.
Ja kuulemma tämä on vasta vanhemmuuden alkusoittoa ...
Nyt sitten olen minäkin langettanut ensimmäisen rangaistuksen.
Melkein kuusi vuotta selvisin keskustelemalla ja selittämällä, mutta nyt napsahti ja niinpä langetin "kavereille meno kiellon" pojan ylle. Kielto kestää viikonlopun yli ja se langetetaan tarvittaessa yhä uudestaan.
Miksi?
Ykkössääntö kaverivierailuissa on ollut, että kaverin luona käyttäydytään. Siis nämä perusjutut - kiitos, olehyvä, ei tapella, ei huudeta ja noudatetaan aikuisten ohjeita.
Poika on yleensä hyväntuulinen ja sosiaalinen, mutta ärsyttäessä hyvin äkkipikainen ja silloin käsi yleensä heilahtaa. Näissä tilanteissa se järki ja äidin sanat vain unohtuu - tuloksena yleensä joku itkee ja joku toinen suuttuu.
Viikko sitten oli naapurin pojan pikkusiskoa tuupattu leikkien ohessa. Itkuhan siitä oli tullut. Asiasta keskusteltiin, pyydettiin anteeksi ja unohdettiin. Tänään vuorossa oli samaisen pojan pikkuveli. Oli kuulemma "häirinnyt", jonka jälkeen oli kuulemma ei voinut raivostumiselleen mitään. Keskustelun jälkeen langetin rangaistukseni. Se vain on opittava hillitsemään käden liikkeitä. Ihan oikeasti.
Ja kuulemma tämä on vasta vanhemmuuden alkusoittoa ...
perjantai 19. helmikuuta 2010
Afiyet Olsun !
Eilen yllätin miehen tuomalla kaupasta kokonaisen naudan sydämmen, josta hän on unelmoinut jo kauan, mutta kauppojen tarjonnasta on löytynyt vain porsaan vastaavia.
Valmistus oli hyvin yksinkertaista.
1. Paloittele
2. Paista
3. Popsi
(joukkoon paistettiin vihreää paprikaa tahi vastaavasti lidlistä saatavaa "valkoista" paprikaa)
AFIYET OLSUN !
Valmistus oli hyvin yksinkertaista.
1. Paloittele
2. Paista
3. Popsi
(joukkoon paistettiin vihreää paprikaa tahi vastaavasti lidlistä saatavaa "valkoista" paprikaa)
AFIYET OLSUN !
torstai 18. helmikuuta 2010
Miesten juttu
Joskus tuntuu, että meidän perheessä on kaksi jengiä. Miehet ja minä.
On miesten ilta (pelejä ja hyvää ruokaa), jolloin minut vapautetaan (en valita :-) .
On miesten iltahetki (painia ja peliä) ja sitten on lauseita, kuten "etkö sä oo mun puolella?" "offfff, ooooogluuuuum beniiiiim. Yeeeeriiiiim seniiii..." :-D
Toki poika on myös äidin mussu ja tehdään kaikkea koko ajan, mutta kyllä se jengiläinen on ilman muuta baba.
Minun jengini sitten huolehtii puhtaanapidon ja ruokahuollon. Onhan sekin melkoisen tärkeä tehtävä.
On miesten ilta (pelejä ja hyvää ruokaa), jolloin minut vapautetaan (en valita :-) .
On miesten iltahetki (painia ja peliä) ja sitten on lauseita, kuten "etkö sä oo mun puolella?" "offfff, ooooogluuuuum beniiiiim. Yeeeeriiiiim seniiii..." :-D
Toki poika on myös äidin mussu ja tehdään kaikkea koko ajan, mutta kyllä se jengiläinen on ilman muuta baba.
Minun jengini sitten huolehtii puhtaanapidon ja ruokahuollon. Onhan sekin melkoisen tärkeä tehtävä.
tiistai 16. helmikuuta 2010
Boncuk
BONCUK
Vuosien varrella olen saanut paljon kyselyitä siitä miksi nimimerkkini on Boncuk. Nyt ajattelin olevan ajan avata asiaa ;-)
Ollessani kissatarhalla (jossa oli yli 150 kissaa) töissä sain usein keksiä uusia nimiä kissoille. Pomollani Jeanniellä kun ei enää riittänyt mielikuvitus moiseen. No, ensin tuntui hienolta nimetä kissoja suomalaisittain - Lumi, Valo, Sini, jne. Pikku hiljaa hommassa kuitenkin alkoi olla haastetta, koska Jeannien kyky sisäistää suomenkielisiä nimiä oli selvästi rajallinen ja arki alkoi olla melkoisen vaivalloista.
- "Did you vaccinate Lumi this morning?"
- " Who's Lumi?"
- " That great white cat that I named after snow in Finnish"
- "Oh, you mean Snow. Yes, I did vaccinate him."
Niin sitten päätin, että kun Turkissa kerran ollaan kissojen nimetkin saavat olla turkkilaisia. Boncuk oli ensimmäinen turkinkieliseksi nimeämäni kissa. Pieni kuin suloinen helmi.
Boncuk- nimimerkki voisi kuvastaa myös rakkauttani helmiin ja koruihin. Hamstraan niitä kaikkialta ja nyt alan olla melkoisen pro myös itse suunnittelemaan ja tekemään niitä ;-)
Ollessani kissatarhalla (jossa oli yli 150 kissaa) töissä sain usein keksiä uusia nimiä kissoille. Pomollani Jeanniellä kun ei enää riittänyt mielikuvitus moiseen. No, ensin tuntui hienolta nimetä kissoja suomalaisittain - Lumi, Valo, Sini, jne. Pikku hiljaa hommassa kuitenkin alkoi olla haastetta, koska Jeannien kyky sisäistää suomenkielisiä nimiä oli selvästi rajallinen ja arki alkoi olla melkoisen vaivalloista.
- "Did you vaccinate Lumi this morning?"
- " Who's Lumi?"
- " That great white cat that I named after snow in Finnish"
- "Oh, you mean Snow. Yes, I did vaccinate him."
Niin sitten päätin, että kun Turkissa kerran ollaan kissojen nimetkin saavat olla turkkilaisia. Boncuk oli ensimmäinen turkinkieliseksi nimeämäni kissa. Pieni kuin suloinen helmi.
Boncuk- nimimerkki voisi kuvastaa myös rakkauttani helmiin ja koruihin. Hamstraan niitä kaikkialta ja nyt alan olla melkoisen pro myös itse suunnittelemaan ja tekemään niitä ;-)
maanantai 15. helmikuuta 2010
Matka
Me onnettomat emme selvinneet viikkoa kauemmin ilman poikaa. Niinpä lähdimme maaseutumatkalle kohti mummolaa ja haimme poikamme takaisin.
- pitkä on matka mummolaan -
- kuski ajoi ekonomisesti ja kiireettä ! -
- minulla oli vihdoinkin aikaa lukea kirja ! -
- miehen suurista toiveista huolimatta emme nähneet hirveä ... -
-... saavuimme juuri sopivasti hakemaan poikaa luisteluharjoituksista...-
-... ja baba tietenkin sai yksinoikeuden luistin rutiineihin..-
-Sattumalta pääsimme osallistumaan lumiveistoskilpailuun -
- päivä huipentui ratsastukseen-
- Lopuksi autettiin vaaria ja mummaa puunkannossa -
- Sitten olikin kotimatkan aika -
- pitkä on matka mummolaan -
- kuski ajoi ekonomisesti ja kiireettä ! -
- minulla oli vihdoinkin aikaa lukea kirja ! -
- miehen suurista toiveista huolimatta emme nähneet hirveä ... -
-... saavuimme juuri sopivasti hakemaan poikaa luisteluharjoituksista...-
-... ja baba tietenkin sai yksinoikeuden luistin rutiineihin..-
-Sattumalta pääsimme osallistumaan lumiveistoskilpailuun -
- päivä huipentui ratsastukseen-
- Lopuksi autettiin vaaria ja mummaa puunkannossa -
- Sitten olikin kotimatkan aika -
torstai 11. helmikuuta 2010
Pieni tarina
Olipa kerran tyttö, joka oli kesän vapaaehtoistyössä kissatarhalla. Tämä tyttö oli päättänyt, että kautta kiven ja kannon hän ei turkkilaista miestä itselleen ottaisi. Ei edes poikaystävää. Tämä päätös tukeutui vahvaan tutkimukseen, jota hän oli lomiensa ohella turkkilaisten miespuollisten ystäviensä poikaystäväkäytöksestä keräillyt. Ei kiitos, nej tack, yok sagol, no thank you.
Ja kuinkas sitten kävikään? Tyttö sattui törmäämään pimeällä tiellä kotiinpalatessaan tarpeeksi haasteelliseen turkkilaiseen mieheen ja niin unohtuivat niin äidin neuvot kuin suuret lupauksetkin. Se oli menoa se.
Tyttö kuitenkin muisti mainita heti alussa miehelle silloin tärkeinä pitämistään asioista:
- passaamista on turha odottaa. Itsestään on pidettävä huolta.
- vapaus on voitava säilyttää. Rajoittaa ei suinkaan saa.
- stereotyyppistä käyttäytymistä ei nyt suvaita, ollos poika mieleltään ajatuksiltaan moderni.
- tasa-arvolla mennään ja kotihommatkin jaettakoot.
Niin alkoi tytön ja pojan yhteinen elämä, ne kuuluisat ylä- ja alamäet. Välillä rakastettiin hirmuisen kovaa, välillä sitten taas tunnettiin jotain ihan muuta vähintään yhtä kovaa. Kului vuosi, kului toinen. YHDEKSÄN vuoden jälkeen tyttö (nykyään akka) havahtui huomaamaan kuinka lutjakkaasti se yhteinen arki sujuukin ja alkoi pohtimaan alussa tärkeinä pitämiään asioita uudessa valossa:
- passaaminen on etuoikeus. On ihanaa, kun on joku jota passata ja joku joka passaa. Vaikka se joku jättääkin sukat sohvalle ja polttaa vessassa, jos akan valvonta ontuu.
- vapaus on edelleen ihanaa avioliiton rajoissa.
- makeimmat kinat akka ja ukko saavat aiheista vähemmistöoikeudet ja poikien "machokasvatus". Mitään moderniutta näissä ukon ajatuksissa ei akan mielestä ole havaittavissa. Edelleenkään.
- Akka hoitaa akkojen työt, ukko ukkojen. Arki sujuu mutkattomasti ja akka on suunnattoman iloinen, ettei joudu renkaan vaihdoilla päätään vaivaamaan.
Ja niin akka ja ukko jatkoivat eloaan hamaan tulevaan. Sen pituinen se.
Sevgiler günün kutlu olsun <3
Ja kuinkas sitten kävikään? Tyttö sattui törmäämään pimeällä tiellä kotiinpalatessaan tarpeeksi haasteelliseen turkkilaiseen mieheen ja niin unohtuivat niin äidin neuvot kuin suuret lupauksetkin. Se oli menoa se.
Tyttö kuitenkin muisti mainita heti alussa miehelle silloin tärkeinä pitämistään asioista:
- passaamista on turha odottaa. Itsestään on pidettävä huolta.
- vapaus on voitava säilyttää. Rajoittaa ei suinkaan saa.
- stereotyyppistä käyttäytymistä ei nyt suvaita, ollos poika mieleltään ajatuksiltaan moderni.
- tasa-arvolla mennään ja kotihommatkin jaettakoot.
Niin alkoi tytön ja pojan yhteinen elämä, ne kuuluisat ylä- ja alamäet. Välillä rakastettiin hirmuisen kovaa, välillä sitten taas tunnettiin jotain ihan muuta vähintään yhtä kovaa. Kului vuosi, kului toinen. YHDEKSÄN vuoden jälkeen tyttö (nykyään akka) havahtui huomaamaan kuinka lutjakkaasti se yhteinen arki sujuukin ja alkoi pohtimaan alussa tärkeinä pitämiään asioita uudessa valossa:
- passaaminen on etuoikeus. On ihanaa, kun on joku jota passata ja joku joka passaa. Vaikka se joku jättääkin sukat sohvalle ja polttaa vessassa, jos akan valvonta ontuu.
- vapaus on edelleen ihanaa avioliiton rajoissa.
- makeimmat kinat akka ja ukko saavat aiheista vähemmistöoikeudet ja poikien "machokasvatus". Mitään moderniutta näissä ukon ajatuksissa ei akan mielestä ole havaittavissa. Edelleenkään.
- Akka hoitaa akkojen työt, ukko ukkojen. Arki sujuu mutkattomasti ja akka on suunnattoman iloinen, ettei joudu renkaan vaihdoilla päätään vaivaamaan.
Ja niin akka ja ukko jatkoivat eloaan hamaan tulevaan. Sen pituinen se.
Sevgiler günün kutlu olsun <3
Partly Cloudy
Paras lyhyt elokuva ikinä.
Partly Cloudy
Voisin katsoa sata ja tuhat kertaa peräkkäin.
Ihanaa ystävänpäivää !!
Partly Cloudy
Voisin katsoa sata ja tuhat kertaa peräkkäin.
Ihanaa ystävänpäivää !!
tiistai 9. helmikuuta 2010
Kaaos tiistaina.
PrrPrrPrr PrrPrrPrr PrrPrrPrr
"askim, sun puhelin taitaa herättää..."
"hmmm...hmmm...grroooh...."
PrrPrrPrr PrrPrrPrr
"Simdi KALK yaa !! "
Näin meillä yleensä joka ikinen aamu. Ja minä siis olen se, joka ei malta nousta satiinilakanoista...
Kiireellä hop ja hop. Ja ulos ovesta.
Kiireellä, kun päivän aloittaa, niin se jatkuu koko päivän. Ja kiire on mielestäni vain mielen temppu. Siispä...
Nyt olen päättänyt aloittaa 12 vuotta sitten harjoittamani tavan - aamu-uinnin !! Se tulee olemaan osa päättämiäni muutoksia, joiden olisi tarkoitus johdattaa kohti rauhallisempaa, itseään enemmän huomioivaa elämää.
Pitäkäähän peukkuja !!
"askim, sun puhelin taitaa herättää..."
"hmmm...hmmm...grroooh...."
PrrPrrPrr PrrPrrPrr
"Simdi KALK yaa !! "
Näin meillä yleensä joka ikinen aamu. Ja minä siis olen se, joka ei malta nousta satiinilakanoista...
Kiireellä hop ja hop. Ja ulos ovesta.
Kiireellä, kun päivän aloittaa, niin se jatkuu koko päivän. Ja kiire on mielestäni vain mielen temppu. Siispä...
Nyt olen päättänyt aloittaa 12 vuotta sitten harjoittamani tavan - aamu-uinnin !! Se tulee olemaan osa päättämiäni muutoksia, joiden olisi tarkoitus johdattaa kohti rauhallisempaa, itseään enemmän huomioivaa elämää.
Pitäkäähän peukkuja !!
maanantai 8. helmikuuta 2010
Leikitäänkö kotirouvaa?
Pitäisihän se nyt kai jo uskoa - ei musta vaan ole kotirouvailemaan !! Voi, kunpa olisikin, mutta kun ei vain ole...
Okei, saan aikaan kaakut ja piiraat tarkasti idiootti varmoja ohjeita noudattamalla. Osaan kenties tehdä makaroonilaatikon muistellen kymmeniä äitini opetuskertoja. Voi olla, että osaan silittää muksun päiväkotivaatteisiin nimilaput kiinni, siis, jos muistan...
MUTTA, kun sattuu jotain yllättävää. Vaikka, no sanotaan nyt ihan lonkalta, että vaikka se kaikista ihanin 7 metrin pitsiverho sattuisi samaan koneeseen, vaikkapa... no, 2 metrin syvän punaisen taftiverhon kanssa ja tuloksena on kaamean vaaleanpunainen pitsikammotus, menee tältä sormi suuhun ja tulee ikävä äitiä. Onneksi apuna on myös Facebook ja työkaverit.
Ohje 1 - Pese 50 asteessa uudestaan.
Tulos 1 - Ei mitään muutosta.
Ohje 2 - Pese ruokasoodalla. (äiti)
Tulos 2 - Ei mitään muutosta.
Ohje 3 - Pese 60 asteessa ruokasoodalla (äiti)
Tulos 3 - Ei muutosta.
Ohje 4 - Mene kauppaan, osta värjäymiä poistava aine. (työkaveri)
Tulos 4 - Pääkipu ja kerman värinen (ina punaista vivahdetta) verho, siedettävä !
Aika rouvamaista nähdä näin paljon vaivaa verhoista, eikö vain??
Okei, saan aikaan kaakut ja piiraat tarkasti idiootti varmoja ohjeita noudattamalla. Osaan kenties tehdä makaroonilaatikon muistellen kymmeniä äitini opetuskertoja. Voi olla, että osaan silittää muksun päiväkotivaatteisiin nimilaput kiinni, siis, jos muistan...
MUTTA, kun sattuu jotain yllättävää. Vaikka, no sanotaan nyt ihan lonkalta, että vaikka se kaikista ihanin 7 metrin pitsiverho sattuisi samaan koneeseen, vaikkapa... no, 2 metrin syvän punaisen taftiverhon kanssa ja tuloksena on kaamean vaaleanpunainen pitsikammotus, menee tältä sormi suuhun ja tulee ikävä äitiä. Onneksi apuna on myös Facebook ja työkaverit.
Ohje 1 - Pese 50 asteessa uudestaan.
Tulos 1 - Ei mitään muutosta.
Ohje 2 - Pese ruokasoodalla. (äiti)
Tulos 2 - Ei mitään muutosta.
Ohje 3 - Pese 60 asteessa ruokasoodalla (äiti)
Tulos 3 - Ei muutosta.
Ohje 4 - Mene kauppaan, osta värjäymiä poistava aine. (työkaveri)
Tulos 4 - Pääkipu ja kerman värinen (ina punaista vivahdetta) verho, siedettävä !
Aika rouvamaista nähdä näin paljon vaivaa verhoista, eikö vain??
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Unelma
Mulla on jo pitkään ollut unelma asunnosta, joka
näyttäisi tältä
sijaitsisi täällä
ja jossa olisi käytetty perinteisiä turkkilaisia aineksia sisustuksessa:
No, muutama vuosi sitten bongasin tämän:
Aikamoinen rötistö, eikö totta?? Itse ihastuin ikihyviksi. Siihen vain uusi katto, valkoista maalia, turkoosia rautoihin ja kuistille nautiskelemaan elämästä....
No, kaikki meni kuitenkin puihin, kun myyjät (perilliset) eivät päässeet yhteisymmärrykseen vaan hinta alkoi nousta 50000e aina 120000e asti. Lisäksi enoni valoitti kunnan rantasuunnitelmia, mitka eivät tienneet mitään hyvää unelmieni rötiskölle. Pakko oli siis vain purra hammasta yhteen ja yrittää unohtaa (tosin edelleen iltakävelen tönön ohi ja huokailen syvään).
Tänään sitten vahingossa huomasin tämän
Pieni, remonttia vailla oleva asunto tönöni vieressä. Juuri oman uimarantapaikkamme takana. Mukavasti alakerrassa. Kerrassaan sopivasti meren rannalla. Oih. Olisikohan nyt aika toteuttaa unelmia?
näyttäisi tältä
sijaitsisi täällä
ja jossa olisi käytetty perinteisiä turkkilaisia aineksia sisustuksessa:
No, muutama vuosi sitten bongasin tämän:
Aikamoinen rötistö, eikö totta?? Itse ihastuin ikihyviksi. Siihen vain uusi katto, valkoista maalia, turkoosia rautoihin ja kuistille nautiskelemaan elämästä....
No, kaikki meni kuitenkin puihin, kun myyjät (perilliset) eivät päässeet yhteisymmärrykseen vaan hinta alkoi nousta 50000e aina 120000e asti. Lisäksi enoni valoitti kunnan rantasuunnitelmia, mitka eivät tienneet mitään hyvää unelmieni rötiskölle. Pakko oli siis vain purra hammasta yhteen ja yrittää unohtaa (tosin edelleen iltakävelen tönön ohi ja huokailen syvään).
Tänään sitten vahingossa huomasin tämän
Pieni, remonttia vailla oleva asunto tönöni vieressä. Juuri oman uimarantapaikkamme takana. Mukavasti alakerrassa. Kerrassaan sopivasti meren rannalla. Oih. Olisikohan nyt aika toteuttaa unelmia?
Lauantain huumaa
Siis eikä. Protestoin. Lauantai-ilta kaksin ukon kanssa ja lauantai-iltaan kuuluuvaa huumaa ei ole missään!! Prkl.
Eilen lähti poikamme isovanhempien kanssa kohti mummolaa ja lumista hiihtolomaa. Tein päätöksen olla käyttämättä lomapäiviäni, koska en ole vielä piipussa ja tarvitsen niitä kesällä. Tavallaan viikolla odotin tätä lähtöä, koska silloin voisin HYVÄLLÄ OMALLATUNNOLLA paahtaa ylitöitä töissä ja saada opinnotkin tasapainoon. Ja kuinkas sitten kävikään? Kun lapsi oli turvavöissä iski suunnaton omantunnon kolkutus JA ikävä. Siinä sitten kärvistelin koko illan ja mistään ei tullut yhtään mitään. Samoin kävi miehelle. Siinä se istui tietsikan ääressä ja marisi miksi me päästettiinkään poika lomalle. "Voi teitä poloisia!; sanoisi isäni".
Työn ja kodin yhdistäminen on kyllä sellaista tasapainoilua, että ainakin minulla hakkaa omatunto syövereissä välillä pahemman kerran. Rakas lapsi se vaan kasvaa ja äiti senkuin vetoaa monessa asiassa työkiireisiin. Ja minä sentään olen alalla, jossa poissaolotkin ymmärretään ja niistä ei syyllistetä!!
Lapsi kuitenkin otti heti kaiken lomastaan irti ja puhelimitse sain kuulla heti saman illan hiihtoreissusta. Luistimetkin oli otettu seuraavaa päivää odottelemaan. Ja äidillä painoi taas omatunto siitä kuinka niinkin isot uudet asiat jäi töiden takia näkemättä!!
Eilen illalla olo oli kurja, vaikka teimmekin ainutlaatuisen huomion parisuhteestamme - osaamme jälleen olla myös kahden!! Taito, jota jouduttiin harjoittelemaan uudestaan !!
Tänään koko päivä on mennyt harakoille. Pelkkää sohvalla lököttelyä. Bu ne demek?? Bu ne yaaa??? Ne oldu bizeeee??? Ennen lauantai oli viikon kohokohta. Se tiesi takuuvarmasti hyviä bileitä ja irtiottoa koko viikon edestä. Nyt se on pojan karkkipäivä ja leffa. Härreguuuuud, ei kai me voida olla niin keski-ikäisiä jo ettei bailaus onnistu??? Hetki ajatuksella leikiteltiin, sitten muistettiin taksijonot stadin keskustassa ja suunnattiin Makuuniin.
Ehkä maailman keski-ikäisin olo tällä hetkellä.
---------------------------------------------------------------
Saturday fever
Oh no! I'm protesting!! We are spending Saturday night together with my hubbie and there is no sign of Satuday fever !! S#%t!!
Yesterday our son headed with his grandparents to spend a snowy vacation. I made a decision not to use my vacation days 'cause I'm not burned out and I will need them in the summer. In a way I was waiting for his vacation to start 'cause for me it means working overtime without bad conscience and having balance in my studies. And what happend then? When child was sitting in safety belts I start haveing troubles with my conscience and I started missing him badly already. So went that night and I did nothing at all. Same happened to my husband. There he was sitting by the computer whining about us sending our son for vacation. "Oh poor you!, said my daddy".
Combining job and home is really that kind of balancing that at least I am having trouble with my conscience. Dear child is growing and still mommy is appealing to workrush in many situations. And I am working in the field, in which they do understand the absenses and they don't blame you for them !!
Well, my son is right away taking all the benefits of his vacation and I got to hear about it at the phone the same night. Even the skates had been taken out to wait the next day. And again this mommy was feeling quilty for not seeing the new skills because of the work !!
Yesterday was miserable eventhough we did learn something unique about our relationship - we can again be also just the two of us!! The skill we had to practise again !!
Today I've done absolutely nothing. Just spending time at my sofa. Bu ne demek?? Bu ne yaaa??? Ne oldu bizee??? Before Saturday was the highlight of the week. It meant excelent parties and comin loose for whole week. Now it means candyday and a movie. OMG, we can't be THAT middle-aged that we can't party, can we? We played with that thought for a while and remembered Helsinki downtown's taxilines and headed to Makuuni to rent a film.
Maybe the most middle-aged feeling ever right now.
Eilen lähti poikamme isovanhempien kanssa kohti mummolaa ja lumista hiihtolomaa. Tein päätöksen olla käyttämättä lomapäiviäni, koska en ole vielä piipussa ja tarvitsen niitä kesällä. Tavallaan viikolla odotin tätä lähtöä, koska silloin voisin HYVÄLLÄ OMALLATUNNOLLA paahtaa ylitöitä töissä ja saada opinnotkin tasapainoon. Ja kuinkas sitten kävikään? Kun lapsi oli turvavöissä iski suunnaton omantunnon kolkutus JA ikävä. Siinä sitten kärvistelin koko illan ja mistään ei tullut yhtään mitään. Samoin kävi miehelle. Siinä se istui tietsikan ääressä ja marisi miksi me päästettiinkään poika lomalle. "Voi teitä poloisia!; sanoisi isäni".
Työn ja kodin yhdistäminen on kyllä sellaista tasapainoilua, että ainakin minulla hakkaa omatunto syövereissä välillä pahemman kerran. Rakas lapsi se vaan kasvaa ja äiti senkuin vetoaa monessa asiassa työkiireisiin. Ja minä sentään olen alalla, jossa poissaolotkin ymmärretään ja niistä ei syyllistetä!!
Lapsi kuitenkin otti heti kaiken lomastaan irti ja puhelimitse sain kuulla heti saman illan hiihtoreissusta. Luistimetkin oli otettu seuraavaa päivää odottelemaan. Ja äidillä painoi taas omatunto siitä kuinka niinkin isot uudet asiat jäi töiden takia näkemättä!!
Eilen illalla olo oli kurja, vaikka teimmekin ainutlaatuisen huomion parisuhteestamme - osaamme jälleen olla myös kahden!! Taito, jota jouduttiin harjoittelemaan uudestaan !!
Tänään koko päivä on mennyt harakoille. Pelkkää sohvalla lököttelyä. Bu ne demek?? Bu ne yaaa??? Ne oldu bizeeee??? Ennen lauantai oli viikon kohokohta. Se tiesi takuuvarmasti hyviä bileitä ja irtiottoa koko viikon edestä. Nyt se on pojan karkkipäivä ja leffa. Härreguuuuud, ei kai me voida olla niin keski-ikäisiä jo ettei bailaus onnistu??? Hetki ajatuksella leikiteltiin, sitten muistettiin taksijonot stadin keskustassa ja suunnattiin Makuuniin.
Ehkä maailman keski-ikäisin olo tällä hetkellä.
---------------------------------------------------------------
Saturday fever
Oh no! I'm protesting!! We are spending Saturday night together with my hubbie and there is no sign of Satuday fever !! S#%t!!
Yesterday our son headed with his grandparents to spend a snowy vacation. I made a decision not to use my vacation days 'cause I'm not burned out and I will need them in the summer. In a way I was waiting for his vacation to start 'cause for me it means working overtime without bad conscience and having balance in my studies. And what happend then? When child was sitting in safety belts I start haveing troubles with my conscience and I started missing him badly already. So went that night and I did nothing at all. Same happened to my husband. There he was sitting by the computer whining about us sending our son for vacation. "Oh poor you!, said my daddy".
Combining job and home is really that kind of balancing that at least I am having trouble with my conscience. Dear child is growing and still mommy is appealing to workrush in many situations. And I am working in the field, in which they do understand the absenses and they don't blame you for them !!
Well, my son is right away taking all the benefits of his vacation and I got to hear about it at the phone the same night. Even the skates had been taken out to wait the next day. And again this mommy was feeling quilty for not seeing the new skills because of the work !!
Yesterday was miserable eventhough we did learn something unique about our relationship - we can again be also just the two of us!! The skill we had to practise again !!
Today I've done absolutely nothing. Just spending time at my sofa. Bu ne demek?? Bu ne yaaa??? Ne oldu bizee??? Before Saturday was the highlight of the week. It meant excelent parties and comin loose for whole week. Now it means candyday and a movie. OMG, we can't be THAT middle-aged that we can't party, can we? We played with that thought for a while and remembered Helsinki downtown's taxilines and headed to Makuuni to rent a film.
Maybe the most middle-aged feeling ever right now.
lauantai 6. helmikuuta 2010
Ikävä
Eilen, tänään ja todennäköisesti myös huomenna minulla on ikävä.
Ikävöin tätä:
ja erityisesti häntä:
Ikävä on olennainen osa arkea. Koko ajan on ikävä jonnekin. Lapsena asuimme kaukana sukulaisista, isovanhemmista ja vanhempien töiden takia myös ystäviä joutui ikävöimään muuttaessa. Silloin päätin, että isona asiat on toisin.
Vaan kuinkas kävikään?? Nuorena maailmalla tutustui parhaimpiin ystäviin, joita nyt sitten ikävöidään... Mies tarttui matkaan tuhansien kilometrien päästä, joten nyt sitten ikävöidään niitäkin sukulaisia... ja työt kuljettivat kauas myös kotikonnuilta eli omatkin perheenjäsenet asuvat kaukana ja ikävä on välillä suunnaton... Tämän lisäksi on myös ikävä paikkoja, joissa olen asunut...
Ikävän saattaa laukaista mikä vain... puhelu, tuoksu, valokuva, lehtiartikkeli... ihan mikä vain!! Tällä kertaa ikävän laukaisi lapsen hiihtoloma. Hän kun suunnisti onnellisena kohti mummolaa hiihtelemään. VOI KUN OLISI PÄÄSSYT MUKAAN !!
Onko tämä tuttua? Miten hoidatte ikävän tunnetta??
----------------------------
Missing
Yesterday, today and most likely also tomorrow I will be missing.
I miss Istanbul.
I miss my son.
Missing is a big part of my daily life. I am missing someone or somewhere all the time. When I was a child we lived far away from our grandparents and other relatives and also because of my parents work we moved quite often which ment that we had to leave our friends behind time to time. At that time I decided that when I will be grown up things will be different...
So are they?? In my twenties I met my best friends abroad, whom I am now missing so much... a few years later tagged my husband along from thousand miles away from my home town. That meant more missing - this time his relatives... then we found jobs far away from my home town, which meant more missing again... beside this I am always missing also the places I've been living in !!
A phonecall from a friend, a smell, a photo, anything really can make me miss !! This time it was my son's vacation. He headed to grandmoms for crosscountry skiing. WISH I COULD HAVE A CHANGE TO JOIN !!
Is this familiar to you? What do you do when you are missing the most?
Ikävöin tätä:
ja erityisesti häntä:
Ikävä on olennainen osa arkea. Koko ajan on ikävä jonnekin. Lapsena asuimme kaukana sukulaisista, isovanhemmista ja vanhempien töiden takia myös ystäviä joutui ikävöimään muuttaessa. Silloin päätin, että isona asiat on toisin.
Vaan kuinkas kävikään?? Nuorena maailmalla tutustui parhaimpiin ystäviin, joita nyt sitten ikävöidään... Mies tarttui matkaan tuhansien kilometrien päästä, joten nyt sitten ikävöidään niitäkin sukulaisia... ja työt kuljettivat kauas myös kotikonnuilta eli omatkin perheenjäsenet asuvat kaukana ja ikävä on välillä suunnaton... Tämän lisäksi on myös ikävä paikkoja, joissa olen asunut...
Ikävän saattaa laukaista mikä vain... puhelu, tuoksu, valokuva, lehtiartikkeli... ihan mikä vain!! Tällä kertaa ikävän laukaisi lapsen hiihtoloma. Hän kun suunnisti onnellisena kohti mummolaa hiihtelemään. VOI KUN OLISI PÄÄSSYT MUKAAN !!
Onko tämä tuttua? Miten hoidatte ikävän tunnetta??
----------------------------
Missing
Yesterday, today and most likely also tomorrow I will be missing.
I miss Istanbul.
I miss my son.
Missing is a big part of my daily life. I am missing someone or somewhere all the time. When I was a child we lived far away from our grandparents and other relatives and also because of my parents work we moved quite often which ment that we had to leave our friends behind time to time. At that time I decided that when I will be grown up things will be different...
So are they?? In my twenties I met my best friends abroad, whom I am now missing so much... a few years later tagged my husband along from thousand miles away from my home town. That meant more missing - this time his relatives... then we found jobs far away from my home town, which meant more missing again... beside this I am always missing also the places I've been living in !!
A phonecall from a friend, a smell, a photo, anything really can make me miss !! This time it was my son's vacation. He headed to grandmoms for crosscountry skiing. WISH I COULD HAVE A CHANGE TO JOIN !!
Is this familiar to you? What do you do when you are missing the most?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)