Vapauden kaipuu

Tiedättekö millaista on, kun sielu janoaa koko ajan vapautta?
Kun joutuu taistelemaan, että jaksaa pitäytyä tässä arjessa eikä tee mitään päätöntä päätöstä vain ottaa ja lähteä?
Kun kaikki on hyvin, muttei kuitenkaan ole olo tyytyväinen?
Kun on saanut maistaa sitä elämän makuista elämää, eikä enää pysty nauttimaan täysillä toisenlaisesta elämästä vaan sielu janoaa sitä "parempaa"?
Kun sisällä jäyhää levottomuus kuin pakottaen lähtemään liikkeelle?

Minä tiedän.

Kevät on kaikista levottominta aikaa. Se on se aika, jolloin entisessä elämässä pakattiin laukku ja lähdettiin. Ei tiedetty mikä siellä odotti ja minne mentiin. Ei edes sitä koska sieltä jostain palattiin. Annettiin elämän kantaa ja näyttää koko kirjo.

Ja se tunne, kun huomaat pärjääväsi. Omillasi. Missä vain.
Se tunne, kun joka päivä on erilainen. Joka päivällä on uutta annettavaa.
Se tunne, kun et tiedä mistään mitään vaan joudut työstämään itsesi sisään uusiin olosuhteisiin.
Vapaus ja adrealiini !! Niihin olen koukussa.

Ei ole tarkoitus olla kiittämätön tai valittaa Suomen oloista. En valita. Ei johdu Suomesta. Tuntisin samoin aivan missä vain tällä hetkellä. Perhematkailukaan ei yllättäen ole vastaus.

"Aika aikansa kutakin", "Elämässä pitää mennä eteenpäin". Uskon niin itsekin, mutta se ei poista tätä tunnetta. Tunnetta siitä, että elämä on nyt "on hold" ja joskus tulevaisuudessa on taas se aika, että mennään. Samalla omatunto hakkaa sisintä edellä mainitusta tunteesta johtuen.

Ystävissäni on "onneksi" kohtalontovereita, jotka kokevat samoin. Osa heistä on jatkanut samalla tyylillä ja postikortteja satelee ympäri maailmaa. Osalla elämä osoitti paikan ja ajan rauhoittua. Heihin on hyvä tukeutua, kun olo käy mahdottomaksi.

Tänään pilkahti aurinko ja satoi vettä. Kevät on tulossa.