Olipa kerran tyttö, joka oli kesän vapaaehtoistyössä kissatarhalla. Tämä tyttö oli päättänyt, että kautta kiven ja kannon hän ei turkkilaista miestä itselleen ottaisi. Ei edes poikaystävää. Tämä päätös tukeutui vahvaan tutkimukseen, jota hän oli lomiensa ohella turkkilaisten miespuollisten ystäviensä poikaystäväkäytöksestä keräillyt. Ei kiitos, nej tack, yok sagol, no thank you.
Ja kuinkas sitten kävikään? Tyttö sattui törmäämään pimeällä tiellä kotiinpalatessaan tarpeeksi haasteelliseen turkkilaiseen mieheen ja niin unohtuivat niin äidin neuvot kuin suuret lupauksetkin. Se oli menoa se.
Tyttö kuitenkin muisti mainita heti alussa miehelle silloin tärkeinä pitämistään asioista:
- passaamista on turha odottaa. Itsestään on pidettävä huolta.
- vapaus on voitava säilyttää. Rajoittaa ei suinkaan saa.
- stereotyyppistä käyttäytymistä ei nyt suvaita, ollos poika mieleltään ajatuksiltaan moderni.
- tasa-arvolla mennään ja kotihommatkin jaettakoot.
Niin alkoi tytön ja pojan yhteinen elämä, ne kuuluisat ylä- ja alamäet. Välillä rakastettiin hirmuisen kovaa, välillä sitten taas tunnettiin jotain ihan muuta vähintään yhtä kovaa. Kului vuosi, kului toinen. YHDEKSÄN vuoden jälkeen tyttö (nykyään akka) havahtui huomaamaan kuinka lutjakkaasti se yhteinen arki sujuukin ja alkoi pohtimaan alussa tärkeinä pitämiään asioita uudessa valossa:
- passaaminen on etuoikeus. On ihanaa, kun on joku jota passata ja joku joka passaa. Vaikka se joku jättääkin sukat sohvalle ja polttaa vessassa, jos akan valvonta ontuu.
- vapaus on edelleen ihanaa avioliiton rajoissa.
- makeimmat kinat akka ja ukko saavat aiheista vähemmistöoikeudet ja poikien "machokasvatus". Mitään moderniutta näissä ukon ajatuksissa ei akan mielestä ole havaittavissa. Edelleenkään.
- Akka hoitaa akkojen työt, ukko ukkojen. Arki sujuu mutkattomasti ja akka on suunnattoman iloinen, ettei joudu renkaan vaihdoilla päätään vaivaamaan.
Ja niin akka ja ukko jatkoivat eloaan hamaan tulevaan. Sen pituinen se.
Sevgiler günün kutlu olsun <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti